JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Pa­luu­muut­ta­ja

Karhumaa Mari
Aiemmat blogit
21.7.2017 6.42

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420170721064200

Au­rin­ko las­kee olo­huo­neen ik­ku­noi­den ta­ka­na, ja va­loi­sa yö mei­naa vie­dä yö­u­net ko­ko­naan. Tun­tuu ou­dol­ta ja jän­nit­tä­väl­tä ol­la ko­to­na Ou­lus­sa. Elä­mä Tar­tos­sa on nyt jää­nyt taak­se, vaik­ka mie­li on vie­lä siel­lä. Edes muut­to­mat­kal­le sat­tu­nut su­vi­seu­ra­reis­su ei kat­kais­sut ko­ko­naan aja­tuk­sia muu­tok­sen ja muu­ton pyör­teis­tä.

Su­vi­seu­rat oli­vat tie­tyl­lä ta­val­la hy­vin eri­lai­set kuin kos­kaan en­nen. Eh­din en­nen Tar­tos­ta läh­töä stres­sa­ta ai­ka hir­mui­ses­ti pak­kaa­mi­sel­la ja muut­to­suun­ni­tel­mil­la, ja su­vi­seu­rois­sa huo­ma­sin kyl­lä, et­tä mie­li oli hil­jai­nen ja kai­pa­si ren­tou­tu­mis­ta. Oli iha­na poi­ke­ta kai­ken stres­sin kes­kel­lä seu­roi­hin, hil­jen­tyä ja vir­kis­tyä Ju­ma­lan sa­nan ää­rel­lä ja näh­dä mo­nia rak­kai­ta ys­tä­viä. Tors­tai­aa­mu­na Sii­o­nin lau­lu­jen jat­ku­va kai­ku oli to­del­la py­säyt­tä­vää ja mei­na­si ai­van it­ket­tää, niin pal­jon kos­ket­ti kuul­la lau­lu­ja suo­men kie­lel­lä. Tar­tos­sa seu­ro­ja oli tosi har­voin ja luon­nol­li­ses­ti seu­rois­sa lau­let­tiin vi­rok­si.

Tar­tos­ta eh­ti tul­la va­jaas­sa kah­des­sa vuo­des­sa to­del­la ko­ti­kau­pun­ki. Mut­ta sii­hen vaa­dit­tiin ai­na­kin mi­nul­ta ai­ka mo­nen­lai­sia tun­ne­ti­lo­ja ja vä­lil­lä ko­vas­ti asen­noi­tu­mis­ta, sil­lä oli ai­ko­ja, jol­loin kai­pa­sin Suo­meen to­del­la pal­jon. Nyt pois­muu­ton jäl­keen mie­tin, tein­kö minä työ­tä so­peu­tu­es­sa­ni vai hur­ma­si­ko Tart­to mi­nut huo­maa­mat­ta?

Tart­to on sii­tä mie­len­kiin­toi­nen kau­pun­ki, et­tä se näyt­täy­tyy eri­lai­si­na päi­vi­nä to­del­la eri­lai­se­na. Koti-ikä­väs­sä, har­maa­na, huo­no­na päi­vä­nä näin pal­jon ru­mia, rap­peu­tu­nei­ta ta­lo­ja ja van­ho­ja te­ol­li­suu­sa­lu­ei­ta. Mut­ta heti kun au­rin­ko vain vä­hän­kin pil­kis­ti pil­vien vä­lis­tä ja koti-ikä­vä hel­pot­tui, Tart­to näyt­ti hur­maa­val­ta, kau­niil­ta, ark­ki­teh­tuu­ri­ses­ti kiin­nos­ta­val­ta ja to­del­la ko­toi­sal­ta pai­kal­ta. On­nek­si au­rin­ko pais­toi useim­pi­na päi­vi­nä.

Vi­ros­sa ei vält­tä­mät­tä ys­tä­vys­ty hel­pos­ti, sil­lä vi­ro­lai­set tun­tu­vat ole­van suo­ma­lai­si­a­kin pi­dät­ty­väi­sem­piä. Var­sin­kin sil­loin, kun yh­teis­tä kiel­tä ei löy­dy. Usein ihan tus­kas­tuin asi­a­kas­pal­ve­lun jäyk­kyy­des­tä ja ty­lyy­des­tä, kun oma vi­ron kie­len tai­to­ni ei ol­lut juu­ri­kaan ke­hit­ty­nyt. Myö­hem­min kyl­lä huo­ma­sin, et­tä kun aloin it­se ta­pail­la vi­roa, sain myös ys­tä­väl­li­sem­pää pal­ve­lua. Se jos mikä mo­ti­voi käyt­tä­mään kiel­tä!

Kie­len op­pi­mi­nen sen luon­nol­li­ses­sa ym­pä­ris­tös­sä oli mi­nul­le ai­van uu­si ko­ke­mus. Eng­lan­nin ja ruot­sin kiel­ten tun­neil­ta mi­nul­la oli vie­raan kie­len op­pi­ja­na ai­van sur­kea it­se­tun­to. Yh­täk­kiä huo­ma­sin, et­tä vie­ras kie­li tart­tui pää­hä­ni ikään kuin va­hin­gos­sa. Se oli to­del­la pal­kit­se­vaa! Eh­kä vie­lä jos­kus us­kal­tau­dun käyt­tä­mään eng­lan­ti­a­kin va­paam­min.

Tun­tuu, et­tä kaik­ki se, mitä Tart­to ja ul­ko­mail­la asu­mi­nen an­toi mi­nul­le ja koko per­heel­le, on vie­lä osit­tain sel­lais­ta, jol­le ei löy­dy sa­no­ja. Lap­set ovat käy­neet läpi ai­ka­moi­sen kou­lun ylit­tä­es­sään pel­ko­jaan vie­raal­la kie­lel­lä opis­ke­lun ja eri­lais­ten ti­lan­tei­den koh­taa­mi­sen kans­sa. Olen ihail­lut hei­dän us­ko­ma­ton­ta sin­nik­kyyt­tään ja vah­vuut­taan! Vaik­ka ki­pei­den tun­tei­den kans­sa oli vä­lil­lä vai­ke­aa ja toi­si­naan tun­tui, et­tä sel­vi­tään­kö kai­kes­ta, niin ih­meel­li­ses­ti ai­na löy­tyi kei­no­ja ja voi­mia uu­del­leen ja uu­del­leen men­nä päin asi­oi­ta, jot­ka tun­tui­vat pe­lot­ta­vil­ta ja jopa mah­dot­to­mil­ta.

Tar­tos­sa asu­mi­nen oli­kin koko per­het­tä yh­dis­tä­vää ai­kaa. Kun ka­ve­rit ei­vät ol­leet il­tai­sin ovel­la ky­se­le­mäs­sä mu­kaan­sa, is­tuim­me usein ko­to­na yh­des­sä ja opim­me viet­tä­mään ai­kaa oman per­heen kes­ken. Se ei ole­kaan mi­kään it­ses­tään­sel­vyys. Toi­saal­ta jo­kai­nen op­pi var­mas­ti myös it­se­näi­sem­mäk­si.

On ol­lut kos­ket­ta­vaa huo­ma­ta, mi­ten ys­tä­vyys voi syn­tyä ih­mis­ten vä­lil­le muu­ta­mien yh­teis­ten sa­no­jen kaut­ta, vaik­ka al­kuun kum­pi­kaan ei kun­nol­la ym­mär­rä tois­ta. Sain kah­den vuo­den ai­ka­na tun­tea ys­tä­vyyt­tä ja iha­nia het­kiä eri­lais­ten ih­mis­ten kes­ken, vaik­ka niin minä kuin koh­taa­ma­ni vi­ro­lai­set­kin olim­me kaik­ki hiu­kan pi­dät­ty­väi­siä ja va­ro­vai­sia.

Nyt is­tun ko­to­na Ou­lus­sa. Ke­säyö on va­loi­sa ja läm­min. Ik­ku­nois­ta avau­tuu ra­kas sie­lun­mai­se­ma. Vaik­ka tart­to­lai­nen re­he­vyys ja veh­reys te­ki­vät mi­nuun läh­te­mät­tö­män vai­ku­tuk­sen, nämä poh­joi­sen ka­rut ja jopa ki­tu­kas­vui­set mai­se­mat tun­tu­vat sil­ti rak­kaim­mil­ta. Tääl­lä mi­nul­la on koti, vaik­ka osan sy­dä­mes­tä­ni jä­tin­kin Tart­toon.

Aja­tuk­set kie­tou­tu­vat se­ka­vis­ta muut­to­tun­nel­mis­ta kii­tol­li­suu­teen ja toi­voon. Ju­ma­la näki elä­mä­ni Tar­tos­sa­kin. Hän oh­ja­si ja siu­na­si kai­ken mi­nul­le par­haim­mal­la ta­val­la. En­kä minä lo­pul­ta voi muu­ta kuin kiit­tää.

MariKarhumaa
Lapset, ihmisten kohtaamiset, kulttuurien erilaisuus, luonnon monimuotoisuus sekä elämän erilaisten puolien valot ja varjot herättävät minussa tunteita ja ajatuksia. Toiset niistä vaativat tulla kirjoitetuksi muistiin. Kirjoittaessani peilaan elämääni uskovaisena, naisena, äitinä, vaimona, suomalaisena ja ihmisenä kaikkeen siihen, mitä ympärillä tapahtuu. Missä olen erilainen? Missä samanlainen? Millainen oikein olen? Mitä haluan elämäni olevan? Minut tavoittaa osoitteesta makarhumaa@gmail.com.
3.6.2020

Jee­sus sa­noo: "To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: sil­lä, joka us­koo, on ikui­nen elä­mä." Joh. 6:47

Viikon kysymys