JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Ru­koi­le­mi­ses­ta

Aiemmat blogit
10.7.2015 6.25

"Niin se oli. Sil­loin ru­koil­tiin pal­jon isän­maan puo­les­ta, ja Ju­ma­la kuu­li ru­kouk­set ja var­je­li maa­ta.” Van­huk­sen kat­se on suo­ra ja var­ma, ko­ke­mus­ten kir­kas­ta­ma. Au­rin­gon sä­teet leik­ki­vät pir­tin ma­tol­la. Kir­ja­hyl­lys­sä on pal­jon las­ten, las­ten­las­ten ja las­ten­las­ten­las­ten ku­via. Kat­se hi­pai­see ku­va­ri­vis­töä, ja hil­jai­suus kät­kee si­sään­sä pal­jon muis­to­ja, ras­kai­ta ja ilon ke­ven­tä­miä.

”Mut­ta kuka ru­koi­lee enää isän­maan tai ke­nen­kään puo­les­ta? Kaik­ki ajat­te­le­vat vain omaa etu­aan.” Kat­see­seen on tul­lut ri­paus ah­dis­tus­ta ja pa­haa miel­tä. ”Sinä olet nuo­ri ih­mi­nen, ru­koi­let­ko sinä kos­kaan?”

Hy­mäh­dän aja­tuk­sel­le nuo­res­ta ih­mi­ses­tä, mut­ta jään miet­ti­mään ky­sy­mys­tä.

Kyl­lä minä ru­koi­len. Se ru­kous ei tai­da ol­la mo­nes­ti­kaan ulos­päin nä­ky­vää, ei edes it­sel­le tie­dos­tet­tua. On­nek­si ei tar­vit­se ol­la­kaan. On­nek­si on lu­vat­tu, et­tä Ju­ma­la tie­tää mei­dän tar­peem­me ja pie­nin­kin huo­kaus löy­tää pe­ril­le. Muis­tan, mi­ten oma äi­ti pu­hui kul­ta­mal­jas­ta, jo­hon ru­kouk­set koo­taan hel­mik­si Tai­vaan Isän sil­mien al­le. Oli mu­ka­va aja­tel­la lap­sen mie­lel­lä, et­tä siel­lä kau­niis­sa mal­jas­sa oli kasa hoh­ta­via val­koi­sia hel­miä, kaik­kia asi­oi­ta, mitä äi­ti mei­dän las­ten puo­les­ta Tai­vaan Isäl­le pu­he­li!

Minä olen myös ko­ke­nut, mi­ten Ju­ma­la kuu­lee ru­kouk­sen. Mon­ta ker­taa. Hän on an­ta­nut ah­dis­tuk­sen kes­kel­le voi­maa ja aut­ta­nut nä­ke­mään eteen­päin. Hän on tuo­nut vie­rel­le ih­mi­sen, sil­loin kun olen sitä tar­vin­nut. Hän ei ole an­ta­nut sel­lai­sia asi­oi­ta, mit­kä ei­vät ole ol­leet mi­nul­le tar­peel­li­sia. Hän ei ole eh­kä vas­tan­nut heti ja sil­lä ta­val­la kuin oli­sin odot­ta­nut. Mut­ta hän on­kin pal­jon vii­saam­pi kuin minä.

Muis­tan vuo­sien ta­kaa het­ken, kun olin jät­tä­nyt pie­nen lap­se­ni leik­kaus­sa­li­hoi­ta­jien sy­liin. Edes­sä oli vai­kea sy­dän­leik­kaus. Sa­mal­la kun jä­tin lap­se­ni, jä­tin myös vuo­sia kes­tä­neen huo­len ja ah­dis­tuk­sen. Sil­lä Ju­ma­la an­toi mi­nun tun­tea voi­mak­kaas­ti, et­tä mei­dän puo­les­ta ru­koil­tiin. Et­tä mo­net tu­tut, rak­kaat kä­det oli­vat ko­ti­seu­dul­la ris­tis­sä juu­ri tä­män lap­sen ja mei­dän puo­les­ta. En­ke­lit oli­vat lä­hel­lä.

Kan­nat­taa ru­koil­la. Olen mo­nes­ti tun­te­nut kii­tol­li­suut­ta sii­tä tie­dos­ta, et­tä Ju­ma­lal­le voi ker­toa niin ah­dis­tu­neen huo­kauk­sen kuin kii­tol­li­suu­den­kin. Et­tä hän ei ole hy­län­nyt, vaan on elä­väs­ti ole­mas­sa omas­sa ar­jes­sa pi­tä­mäs­sä meis­tä huol­ta. Sil­loin­kin, kun ar­jen kii­rees­sä ja to­hi­nas­sa em­me sitä muis­ta. On ai­het­ta ol­la myös kii­tol­li­nen sii­tä, et­tä hän edel­leen on las­ten­sa kans­sa ja tah­too var­jel­la maa­tam­me ja elä­mää tääl­lä.

Ja se kul­tai­nen mal­ja on vie­lä­kin Ju­ma­lan edes­sä ja hel­met siel­lä.

InkeriHeikkala
Olen suurperheen äiti ja monen mussukan mummi. Asun Lapin portilla, Posiolla. Teen työtä puolisoni kanssa omassa monipalveluyrityksessämme. Autamme asiakkaitamme arkisissa askareissa, työtehtäviä on siivoamisesta sukanparsintaan. Kun kirjoitan, tekstini syntyvät hyvin nopeasti, hetkestä, kokemuspiiristä ja ajatuksista. Luonto ja sen monet vivahteet merkitsevät minulle paljon. Voit antaa minulle palautetta osoitteeseen inkeri.heikkala@hotmail.com.
27.2.2020

Jee­sus sa­noo: "Kun paas­to­at­te, äl­kää ol­ko syn­kän nä­köi­siä niin kuin te­ko­py­hät. He muut­ta­vat muo­ton­sa sur­ke­ak­si, jot­ta kaik­ki var­mas­ti huo­mai­si­vat hei­dän paas­to­a­van." Matt. 6:16

Viikon kysymys