JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Sem­mos­ta

Virtanen Anna
Aiemmat blogit
30.4.2016 7.18

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420160430071800

Epis­tä! sa­noo pik­ku­ve­li iso­vel­jel­le, kun tämä eh­tii na­pa­ta isom­man pii­ra­kan­pa­lan. Elä­mä on, kuu­luu vel­jen la­ko­ni­nen vas­taus. Her­kut ka­to­a­vat.

En mie­kään ole ai­na ol­lut niin jak­sa­va ja em­paat­ti­nen. Yh­del­lä on yh­tä asi­aa, toi­sel­la tois­ta ja omat aja­tuk­set pyö­ri­vät jos­sain ai­van muu­al­la. Kun sit­ten kol­mas lap­si ky­syy, mik­si hä­nen sii­vou­sa­lu­eel­laan on ai­na eni­ten ro­ju­ja ja hän jou­tuu te­ke­mään eni­ten hom­mia, huo­maan vas­taa­va­ni kuin ohi­men­nen: Sem­mos­ta se elä­mä on. Ky­sy­jä ei tyy­dy noin tyh­jen­tä­vään vas­tauk­seen, vaan vaa­tii tar­kem­paa pe­rus­te­lua. Ja muis­tu­tuk­sen, et­tä ku­kin te­kee vuo­rol­laan.

Hel­li-ys­tä­vä­mum­mon kans­sa ai­ka­naan kes­kus­tel­les­sa hän tuu­ma­si peh­me­äs­ti: Sem­mos­ta, kun kes­kus­te­luun tuli tau­ko tai jo­kin ai­he kä­si­tel­tyä. Sana tuli le­vol­li­se­na to­te­a­muk­se­na, pai­no m-kir­jai­mil­la. Sii­tä tuli sel­lai­nen olo, et­tä ei kan­na­ta kan­taa tur­hia mur­hei­ta.

äi­ti­ni sai rak­kaal­ta Pent­ti-puo­li­sol­taan pas­se­lin neu­von, kun äi­ti har­mit­te­li, mi­ten jo­kin mak­soi­kin enem­män kuin hän oli ar­vel­lut. Ku­lui ra­haa. Pent­ti to­te­si, et­tä mie­ti vii­si mi­nuut­tia tätä asi­aa, ja unoh­da se sit­ten. Vii­sas Pent­ti! Tot­ta­han se on, et­tä sou­ta­mi­nen ja huo­paa­mi­nen ei sil­loin hyö­vää, kun asia ei sil­lä muuk­si muu­tu.

Ai­kan­sa­han voi sen si­jaan käyt­tää näin ke­vääl­lä vaik­ka lin­tu­jen seu­raa­mi­seen. Ovat esi­ku­via nämä len­tä­jäi­set sii­tä, mi­ten huo­mi­sen huo­lis­ta ei tar­vit­si­si huo­kail­la. Olen ke­vään var­mat mer­kit huo­man­nut jäl­leen puo­li­sos­sa­ni­kin. Jout­se­net, pei­pot, lo­kit, mus­ta­ras­taat... Kaik­ki lin­nut saa­vat hä­nen huo­mi­on­sa. Ko­ti­pi­han ke­vään en­sim­mäi­nen pu­na­rin­nan lau­lu sai puo­li­so­ni harp­po­maan luo­ta­ni ta­ka­pi­hal­le. Sem­mos­ta, to­te­sin hel­li­mäi­sen tyy­nes­ti. Mie­tin, jäi­kö­hän mi­nul­la jo­kin sa­no­mi­nen kes­ken. Eh­kä ei täl­lä ker­taa.

Lin­nuil­la on iso mer­ki­tys. Sen ta­ju­aa, kun ne saa­pu­vat tal­ven ta­kaa. Pait­si et­tä nämä Ju­ma­lan luo­mi­sih­meet ilah­dut­ta­vat ja opet­ta­vat, ne myös loh­dut­ta­vat. Kun Hel­li oli kuol­lut, sei­soim­me en­nen hä­nen hau­ta­jais­ti­lai­suut­taan ys­tä­vä­ni kans­sa kir­kon pi­hal­la. Kur­ki­au­ra lau­loi ja kaar­si syk­syi­sel­lä tai­vaal­la. Muut­to­mat­ka­lai­set kirk­kaas­sa si­nes­sä.

Tänä ke­vää­nä vel­je­ni siu­naus­ti­lai­suu­den jäl­keen, kun kä­ve­lim­me kir­kon pi­hal­la, kur­jet huu­si­vat jäl­leen ter­veh­dyk­sen­sä. Se sy­käh­dyt­ti. En osaa sa­noa, mitä lin­tu­jen ke­vät­len­to tuol­loin mie­les­sä­ni he­rät­ti. Ei kaik­kea tar­vit­se­kaan ai­na se­lit­tää. Loh­dul­lis­ta se sil­ti oli, ja kai­paus­kin tun­tui. Ei ole Ju­ma­la lin­tu­ja tur­haan luo­nut.

Sem­moi­nen on elä­mä. Suru ei ole ohi vii­des­sä mi­nuu­tis­sa, sitä ei ku­kaan vaa­di­kaan. Oli roh­kai­se­vaa lu­kea mui­den mu­as­sa Ves­te­ri­sen Rai­jan ja Ala­saa­re­lan Er­kin blo­gi­kir­joi­tuk­set sii­tä, mi­ten meis­tä pi­de­tään huol­ta kai­kis­sa het­kis­sä, vaik­ka oma luot­ta­mus vä­lil­lä hor­jui­si.

Erää­nä ke­vää­nä – se oli se ke­vät, jol­loin ala­ku­lo­ras­tas oli lau­la­nut omas­sa puus­sa­ni ti­he­äm­min – olim­me mat­kal­la lin­tu­ret­kel­le. Pik­ku­poi­ka kat­soi mi­nua ja ky­syi: äi­ti, käy­kö ki­pe­ää, jos me­te­o­riit­ti ti­pah­taa ol­ka­pääl­le? Ky­sy­mys hel­lyt­ti. Nau­run kup­lies­sa si­säl­lä­ni ta­ju­sin, et­tä ei mei­dän kan­na­ta me­te­o­riit­tia kan­taa har­teil­lam­me, pu­do­te­taan pois.

Jos­kus kui­ten­kin asi­oi­ta ta­pah­tuu äkis­ti, ja se käy ki­pe­ää. Nii­den­kin päi­vien kes­kel­lä saa käy­dä lin­tu­ret­kel­lä, ih­me­tel­lä mer­ki­kot­kien ul­jas­ta len­toa tai lin­tu­lau­dan pu­na­tulk­ku­ja. Ol­la py­säh­ty­nee­nä.

Ja saa iloi­ta vaik­ka sii­tä, et­tä tun­tee puo­li­son­sa niin, et­tä pu­he­li­mes­sa pel­käs­tä ää­nen­sä­vys­tä tie­tää hä­nel­lä ole­van jo­tain eri­tyi­sem­pää ker­rot­ta­vaa. Huo­ma­ten sen­kin, mi­ten hän en­sin kuun­te­lee mi­nun kuu­lu­mi­se­ni, ja sit­ten ker­too oman­sa il­man kum­mem­pia konst­värk­ke­jä. Et­tä hän sai na­pat­tua ku­van val­ko­sel­kä­ti­kas­ta, joka oli py­säh­ty­nyt het­kek­si ruo­kai­le­maan pi­hal­lem­me. En­hän mie tien­nyt, mi­ten har­vi­nai­nen lin­tu­ha­vain­to tik­ka oli näis­sä mai­se­mis­sa, mut­ta se ei es­tä­nyt ole­mas­ta mu­ka­na ilos­sa. Sem­mois­ta­kin se elä­mä on.

AnnaVirtanen
Kemijokivarsi, pieni vireä kylä, kotikoivikko ja punainen tupa. Täällä elän. Lähellä lapsiani ja puolisoani, lähellä ystäviä, keskellä elämän syvimpiä ääniä. Viisi lasta herätän aamuisin koulutaipaleelle ja kaksi pienempää on kanssani kotosalla. Puuhella lämpenee, puuro hautuu. Päivät täyttyvät lasten äänistä ja kotiäidin arkiaskelista. Kirjoitan lasten oivalluksista, ihmiselosta ja kohtaamisista. Voit lähettää minulle palautetta osoitteeseen virtanen_anna@suomi24.fi.
5.7.2020

Jee­sus sa­noo: "Mene, älä­kä enää tee syn­tiä." Joh. 8:11

Viikon kysymys