JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

​Tun­net­ko sa­tei­sen tien?

Ranuan kristillinen kansanopisto
Aiemmat blogit
2.11.2014 6.33

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420141102063300

Muu­ta­ma vuo­si ta­ka­pe­rin en oli­si voi­nut us­koa, et­tä abi­vuo­te­na­ni, syk­syn yli­op­pi­las­kir­joi­tus­rum­ban si­jaan, löy­täi­sin it­se­ni opis­ton käy­tä­väl­tä leik­ki­mäs­tä ele­fant­ti­mars­sia. Kun­ni­an­hi­moi­nen, kou­lu­nu­me­roi­den va­los­sa hy­vin me­nes­ty­vä ylä­kou­lu­lai­nen ajat­te­li: "Opis­to­vuo­si on ihan hui­kee jol­le­kin toi­sel­le, mut­ta mi­nun jut­tu se ei ole." Lu­ki­on ta­voit­teel­li­suus ja tiuk­ka opis­ke­lu­tah­ti kuu­los­ti­vat so­pi­vam­mil­ta. Suh­tau­duin hie­man hu­vit­tu­nees­ti heh­kut­ta­mi­seen ja ylis­tys­sa­noi­hin, joil­la opis­toa ku­vail­tiin. Ja suh­tau­dun edel­leen.

"Vii­si­kym­men­tä­nel­jä pien­tä ele­fant­tia mars­si näin, au­rin­kois­ta tie­tä eteen­päin..."

Kui­ten­kin. Mi­nun täy­tyy myön­tää, et­tä nyt syys­lo­maa viet­tä­vä­nä opis­to­lai­se­na mi­nua hy­myi­lyt­tää, kun ajat­te­len opis­to­ys­tä­viä tai opet­ta­jia. Toi­si­naan te­ki­si mel­kein mie­li käyt­tää sa­mai­sia ylis­tys­sa­no­ja, muu­ten­kin kuin huu­mo­ril­la. Olen on­nel­li­nen, kun he­rään opis­tol­la sun­nun­tai­aa­mu­na sil­mät sik­ku­ras­sa, kä­ve­len va­loi­saan keit­ti­öön ja kuu­len Vi­val­din Tal­ven soi­van kämp­pik­se­ni ra­di­os­ta. Olen on­nel­li­nen, et­tä mi­nul­la on paik­ka, jo­hon tun­nen kuu­lu­va­ni. Paik­ka, jos­sa voin kas­vaa ih­mi­se­nä, oma­na it­se­nä­ni. Olen on­nel­li­nen sa­teen kos­tut­ta­mas­ta au­rin­koi­ses­ta ties­tä.

Päi­vä, jol­loin ei ole au­rin­koa, ei ole päi­vä. Ai­em­min mi­nun elä­mäs­sä­ni oli ai­ka, jol­loin au­rin­ko tun­tui ole­van ka­dok­sis­sa. Se ai­ka rii­sui mi­nul­ta kun­ni­an­hi­moi­sia ku­vi­tel­mia, pa­kot­ti mi­nua kat­so­maan elä­mää­ni toi­sin. Yh­täk­kiä mi­nun elä­mä­ni ei ol­lut­kaan lu­ki­o­kurs­sien ah­mi­mis­ta, huo­lel­lis­ta, pit­kä­jän­teis­tä kir­joi­tuk­siin val­mis­tau­tu­mis­ta ja täy­del­li­syy­den ta­voit­te­lua. Se oli het­kis­tä sel­viy­ty­mis­tä: "Näy­tä, Jee­sus, tie ja suun­ta, pol­ku jol­le us­kal­lan."

Oli mi­nun ai­ka­ni mars­sia sa­tei­sel­la tiel­lä. Muis­tan mar­ras­kui­sen il­lan, jol­loin it­kun par­taal­la väi­tin ka­ve­reil­le­ni, et­tä ko­et­te­le­muk­set ei­vät var­mas­ti kas­va­ta. Te­ke­vät vain kyy­ni­sek­si. Toi­set ajat­te­li­vat toi­sin. Kaik­ki ei­vät tien­neet sa­tei­ses­ta ties­tä­ni, tuo­na il­ta­na, jol­loin olim­me hau­tau­tu­neet suu­reen pu­nai­seen kul­ma­soh­vaan.

Tä­nään. Näp­päi­mis­tön na­pu­tus se­koit­tuu tie­to­ko­neen hu­ri­naan. Ajat­te­len, et­tä ko­et­te­le­muk­set kas­vat­ta­vat, kun vain an­taa niil­le mah­dol­li­suu­den ja jak­saa ym­mär­tää ne osa­na elä­mää. Ne kas­vat­ta­vat, kun hymy ja kyy­ne­leet se­koit­tu­vat.

On hie­noa, jos osaa aset­taa it­sel­leen ta­voit­tei­ta ja sin­nik­kääs­ti pyr­kiä nii­hin. Mut­ta oli­si­ko­han elä­mäs­sä sit­ten­kin jo­ta­kin muu­ta­kin tär­ke­ää kuin kou­lu­nu­me­rot, hy­vä­palk­kai­nen am­mat­ti ja me­nes­ty­mi­nen? Oli­si­ko syy­tä kat­soa pei­liin, hy­myil­lä it­sel­leen ja to­de­ta ole­van­sa riit­tä­vä? Oli­si­ko hyvä hei­jas­taa sa­maa ar­mol­li­suut­ta myös mui­ta ih­mi­siä koh­taan?

On vai­val­lois­ta kä­sit­tää, mik­si toi­si­naan on kul­jet­ta­va sa­teis­ta tie­tä. Mik­si jou­dum­me kul­ke­maan rä­mei­kös­sä tai um­pi­han­ges­sa? On mah­do­ton­ta ym­mär­tää, mik­si suun­ni­tel­mat murs­kaan­tu­vat vä­lil­lä hie­kan­jy­vän ko­koi­sik­si mu­ru­sik­si. On vai­ke­aa vain luot­taa, an­taa Ju­ma­lan joh­dat­taa.

Vaik­ka päi­viä on mo­nen­lai­sia, us­kon, et­tä tie vie eteen­päin. Sa­tei­nen­kin tie. Opis­to on pät­kä mi­nun tie­tä­ni. Ei eh­kä ta­sai­nen pät­kä, mut­ta ar­vo­kas.

Es­si

Ranuan Kristillinen Kansanopisto
Ranuan kristillinen kansanopisto sijaitsee Ranuanjärven rannalla noin kahden kilometrin päässä kirkonkylän keskustasta. Opistossa opiskelee vuosittain noin 120 opiskelijaa viidellä eri linjalla. Pääosa opiskelijoista on 16–20-vuotiaita. Lyhytkurssilaisia on noin 3000. Tervetuloa joukkoomme opiskelemaan ja virkistymään! Lisätietoa opistosta www.rakro.fi. Päivämies-verkkolehden opistoblogia kirjoittavat sekä opiskelijat että henkilökunta.
12.7.2020

Jee­sus sa­noi Pie­ta­ril­le: "Sinä olet Pie­ta­ri, ja täl­le kal­li­ol­le minä ra­ken­nan kirk­ko­ni. Sitä ei­vät tuo­ne­lan por­tit voi­ta. Minä olen an­ta­va si­nul­le tai­vas­ten val­ta­kun­nan avai­met." Matt. 16:18-19

Viikon kysymys