”Las­ten­kas­va­tu­sop­paat ja ai­ka­kau­si­leh­det ovat täyn­nä hy­vää tar­koit­ta­via kas­va­tus­vink­ke­jä ja mää­ri­tel­miä sii­tä, mikä on lap­sel­le eduk­si, mikä taas hait­taa hä­nen ke­hi­tys­tään. – – äi­ti ja isä tun­te­vat it­sen­sä ja lap­sen­sa par­hai­ten ja voi­vat va­li­ta oh­jeis­ta ne, jot­ka luon­te­vim­min heil­le so­pi­vat. Hyvä van­hem­pi voi ol­la lu­kui­sin eri ta­voin.”

Poh­dim­me use­am­man eri-ikäi­sen äi­din kans­sa riit­tä­vää van­hem­muut­ta. Se näh­tiin pe­rus­tur­val­li­suu­den an­ta­mi­se­na, kuun­te­le­mi­se­na, myö­tä­e­lä­mi­se­nä hy­vi­nä ja huo­noi­na het­ki­nä, an­teek­si­an­ta­mi­se­na ja -saa­mi­se­na, ar­jen tut­tuu­te­na ja tur­val­li­suu­te­na.

Yk­si nai­sis­ta näki, et­tä riit­tä­vä van­hem­muus on las­ten kan­nal­ta sitä, et­tä päi­vän fyy­si­set tar­peet tyy­dyt­ty­vät koh­tuul­li­ses­ti: on ruo­kaa, puh­taut­ta ja lii­kun­taa tai leik­kiä. Riit­tä­vä van­hem­pi vas­taa lap­sen kat­see­seen, py­säh­tyy kuun­te­le­maan ja vas­taa ky­sy­myk­siin. Van­hem­man teh­tä­vä on myös neu­voa, opas­taa ja oh­ja­ta omal­la esi­mer­kil­lään ja ole­mal­la it­se ai­kui­nen.

– Riit­tä­vä van­hem­pi tun­nis­taa sen het­ken, kun voi­mat ei­vät rii­tä. Tai jos ei tun­nis­ta, ot­taa avun vas­taan, jos lä­hei­set huo­les­tu­vat voi­ma­va­ro­jen riit­tä­mät­tö­myy­des­tä, hän jat­koi.

”Se­kin on tär­ke­ää si­säis­tää, et­tä van­hem­man on pi­det­tä­vä myös puo­len­sa, huo­leh­dit­ta­va it­ses­tään ja jak­sa­mi­ses­taan.”

äi­dit oli­vat sitä miel­tä, et­tä on tär­keä huo­leh­tia it­ses­tään. Se, et­tä it­se voi hy­vin, tu­kee myös hy­vää van­hem­muut­ta. Tämä on usein myös las­ten toi­ve: et­tä äi­ti huo­leh­ti­si it­ses­tään, et­tä voi­si pa­rem­min ja oli­si näin on­nel­li­sem­pi.

Mur­ro­si­käi­sen kas­vu­ki­pu­jen kans­sa moni äi­ti tun­si riit­tä­mät­tö­myyt­tä: nuo­ri tar­vit­see eten­kin vai­ke­as­sa ti­lan­tees­sa rak­kaut­ta ja huo­mi­o­ta.

Kes­kus­te­lim­me myös sii­tä, et­tä per­hees­sä on tär­keä huo­leh­tia, et­tä kun­ni­oi­tam­me toi­si­am­me ja luo­tam­me toi­siin ja olem­me luo­tet­ta­via. Tois­ta ei sa­tu­te­ta te­oin tai sa­noin.

– Osal­li­suu­den tun­ne omaan per­hee­seen on kaik­kia voi­maan­nut­ta­va ja ri­kas­tut­ta­va, elä­mäs­sä myö­hem­min­kin kan­ta­va voi­ma.

”Mo­nen­lai­siin asi­oi­hin voi val­men­tau­tua ja har­jaan­nut­taa it­se­ään. Lop­pu­tu­los on sit­ten hy­vin har­joi­tel­luis­ta osa­suo­ri­tuk­sis­ta muo­dos­tu­va täy­del­li­nen ko­ko­nai­suus. Van­hem­muus on eri­lai­nen asia, sii­nä ei voi on­nis­tua täy­del­li­ses­ti.”

Us­kon tuo­ma luot­ta­mus Tai­vaan Isän huo­len­pi­toon on aut­ta­nut.

Tä­män li­säk­si äi­deil­lä on omia, eri­lai­sia kei­no­ja se­lät­tää huo­not het­ken­sä: ul­koi­lu, hil­jai­suu­den et­si­mi­nen, mu­siik­ki, it­ke­mi­nen, kir­joit­ta­mi­nen, pu­hu­mi­nen, fyy­si­nen ra­si­tus, sii­vo­a­mi­nen, saar­na-ar­kis­ton kuun­te­lu, ver­tais­tu­ki, te­ra­pia, lu­ke­mi­nen, il­ta­sau­na, jut­te­lu­het­ki puo­li­son kans­sa ja pa­ri­suh­deil­lat.

– Saan voi­maa ih­mi­sis­tä. Kai­paan loh­du­tus­ta ja toi­von nä­kö­a­lo­ja, ker­toi yk­si van­hem­pi äi­ti.

”Mikä on riit­tä­vää? Har­va ai­kui­nen voi viet­tää niin pal­jon ai­kaa lap­sen­sa kans­sa kuin ha­lu­ai­si. Ylei­sin syy ajan riit­tä­mät­tö­myy­teen on per­heen vält­tä­mät­tö­män toi­meen­tu­lon hank­ki­mi­nen. Toi­nen syy, joka vie lap­sel­ta van­hem­man si­vuun, on jo­kin on­gel­ma tai suu­ri asia, jon­ka kans­sa van­hem­man mie­li työs­ken­te­lee.”

Riit­tä­mät­tö­myys oli kai­kil­le äi­deil­le tut­tu. Kes­kus­te­lim­me myös sii­tä, mis­tä täl­lai­set aja­tuk­set nou­se­vat.

– It­sek­käis­tä syis­tä usein­kin sor­tuu aset­ta­maan haa­vei­ta omas­ta nä­kö­kul­mas­ta. Tai sit­ten sor­tuu täyt­tä­mään tois­ten odo­tuk­sia, ker­toi­li yk­si äi­deis­tä.

Ai­ka­kin on hy­vin eri­lai­nen kuin en­nen. Yk­si to­te­si, et­tä il­ma­pii­ri on yh­teis­kun­nas­sam­me vii­me vuo­si­na ja­kaan­tu­nut: on sel­ke­ää lap­si- ja per­he­kiel­tei­syyt­tä ja toi­saal­ta yle­tön­tä myön­tei­syyt­tä ja sii­hen liit­ty­en ryh­mä­pai­net­ta ol­la ää­ret­tö­män fik­su van­hem­pi.

– On­ko täy­del­li­sen van­hem­muu­den ta­voit­te­lus­ta tul­lut jon­kin­lai­nen ihan­ne? ky­syi toi­nen.

Use­am­pi äi­ti to­te­si, et­tä riit­tä­mät­tö­myy­den tun­teen kans­sa voi py­säh­tyä ky­sy­mään, mikä on oleel­lis­ta ja mis­tä oli­sim­me val­miit luo­pu­maan.

Yk­si äi­deis­tä on teh­nyt vii­me kuu­kau­det töi­tä huos­taan otet­tu­jen las­ten ja hei­dän van­hem­pien­sa kans­sa.

– Se on an­ta­nut mi­nul­le pers­pek­tii­viä sii­hen, et­tä ai­ka kes­ke­ne­räi­se­nä ja ai­ka ajoin hy­vin­kin vä­sy­nee­nä on vie­lä riit­tä­vä van­hem­pi.

Teks­ti: Sirk­ka Leh­to

Ku­vi­tus­ku­vat: Jar­mo Määt­tä, Mer­vi Hy­vö­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 10.5.2017

Läh­de (si­taa­tit): http://www.mll.fi/van­hem­pain­net­ti/tie­to­kul­ma/van­hem­muus_ja_kas­va­tus/van­hem­mak­si_kas­vu/olen­ko_riit­ta­va_van­hem­pa­na/