Kristuksen mieli ohjaa sovintoon ja lähimmäisen auttamiseen
Usko on suuri Jumalan lahja. Paavali kehottaa monessa raamatunkohdassa kristittyjä elämään Kristuksen mielen mukaisesti. Kukaan meistä ihmisistä ei ole täydellinen, ja jokaisessa meissä näkyy se, että kannamme syntiinlankeemuksen perintöä. Elävän uskon vaikutus kuitenkin näkyy monella tavalla kristittyjen elämässä.
Esikuvana Kristus
Paavali kirjoitti: ”Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella, Jeesuksella oli” (Fil. 2:5). Mitä Kristuksen mielen mukainen elämä tarkoittaa? Miten meidän tulisi elää, että pyrkisimme ajattelemaan ja toimimaan kuten Kristus?
Kristus oli armollinen, anteeksiantava ja rakastava. Hänessä korostui myös Jumalan valo ja totuus, jota Vapahtaja oli tullut ihmisten keskelle julistamaan. Hän alensi itsensä, otti orjan muodon eikä pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen. Hän oli uskollinen Jumalan sanalle ristinkuolemaansa saakka.
”Olkaa aina nöyriä”
Paavali kohtasi alkuseurakunnissa ongelmatilanteita, jotka koskivat oppia, uskonelämää ja kristittyjen välistä yhteiselämää. Maailmallisuus, kilpailuhenki, ylpeys ja ylemmyydentuntoisuus eivät olleet vieraita tuon ajan ihmisillekään.
Puhuessaan filippiläisille Kristuksen mielestä Paavali muistutti yksimielisyydestä ja rakkaudesta ja opetti: ”älkää tehkö mitään itsekkyydestä tai turhamaisuudesta, vaan olkaa aina nöyriä ja pitäkää kukin toista parempana kuin itseänne. älkää tavoitelko vain omaa etuanne vaan myös muiden parasta.” (Fil. 2:3–4.) Paavali kehotti päinvastoin kantamaan toinen toisemme kuormia ja näin toteuttamaan Kristuksen lakia (Gal. 6:2).
Galatalaiskirjeessä Paavali muistutti Hengen hedelmistä, joihin Pyhä Henki ohjaa: ”Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki. Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen. Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta. Emmekä saa tavoitella turhaa kunniaa emmekä ärsyttää ja kadehtia toisiamme.” (Gal. 5:22–26.)
Etsitään sovintoa
Elämässä on tilanteita, jolloin on vaikea antaa anteeksi ja sovinnon löytyminen pitkittyy. Ne ovat usein raskaita hetkiä molemmille osapuolille. Joskus ihminen saattaa jopa ilmaista pettymystään sanoen: ”Minä en anna sitä ikinä anteeksi.” Kristuksen mieli ohjaa kuitenkin aina sovintoon. Vapahtaja itse opetti: ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” (Matt. 6:14–15.)
On tärkeää, että arvostamme toinen toistamme ja että jokainen tulee hyväksytyksi omana persoonanaan. Jokaisen tulisi saada tulla kuulluksi, esittää mielipiteensä ja kertoa kokemuksistaan. Jeesuskin kohtasi maan päällä ollessaan hyvin erilaisia ihmisiä: sairaita, erehtyneitä, syrjäytyneitä, uupuneita, menestyneitä, väärin kohdeltuja ja ihan tavallisia ihmisiä. Omalla esimerkillään hän osoitti, että jokainen ihminen on Jumalan edessä arvokas. Vapahtaja lähestyi rohkeasti ja lempeästi ihmisiä, myös heitä, joita muuta ihmiset halveksivat.
On luonnollista, että kohtaamme perheessä, työelämässä ja vapaaehtoistyössä lähes päivittäin tilanteita, joissa ihmisten mielipiteet jakaantuvat. Se on yhteistyön kehittymisen kannalta usein jopa välttämätöntä. Näkökulmia on monenlaisia, ja kertomukset eri tilanteista voivat värittyä kertojansa mukaan. Jos ihmiset ovat eri mieltä asioista, se ei välttämättä tarkoita sitä, että he riitelisivät keskenään.
Ristiriitatilanteet syntyvät usein erilaisista näkemyksistä, arvoista ja toimintatavoista. Ne voivat johtua erilaisista inhimillisistä kokemuksista tai tietämättömyydestä, ja joskus joku voi puhua tietoisesti vääristeltyä totuutta. Jumalan sana neuvoo yksiselitteisesti elämään totuudessa: ”Luopukaa siis valheesta ja puhukaa toinen toisellenne totta, sillä me olemme saman ruumiin jäseniä. Vaikka vihastuttekin, älkää tehkö syntiä. Sopikaa riitanne, ennen kuin aurinko laskee.” (Ef. 4:25–26). Jumalan sana kehottaa puhumaan myös rakentavasti. ”älkää päästäkö suustanne sopimatonta puhetta, vaan puhukaa sitä, mikä kulloinkin on hyvää ja hyödyllistä ja kuulijoille iloksi” (Ef. 4:29). Kahdeksannen käskyn selityksessä Luther kehottaa ajattelemaan ja puhumaan aina lähimmäisistämme parhain päin.
Uskovaisten yhteys on tärkeää
Uskovainen ihminen saa luottaa, että hän elää Jumalan käden alla, hänen johdatuksessaan. Jokaisella ihmisellä on oma vartiopaikkansa. Jumalan sana kehottaa valvomaan sekä Jumalan että ihmisten edessä. Jokainen ihminen on vastuussa vain omista teoistaan. Meiltä kysytään kärsivällisyyttä ja ystävällisyyttä toimiessamme toistemme kanssa (2. Kor. 6:6).
Vaikka usko on henkilökohtainen, uskoon liittyvissä kysymyksissä tarvitsemme uskovien yhteyttä. Kun elämme Kristuksen seuraajina, rakennamme yhteyttä Kristuksessa. Paavali kirjoittaa: ”Jos kerran yhteys Kristukseen rohkaisee ja hänen rakkautensa suo lohdutusta, jos Henki meitä yhdistää ja jos tunnemme hellyyttä ja myötätuntoa toisiamme kohtaan, niin tehkää minun iloni täydelliseksi ja olkaa yksimielisiä. Liittäköön teitä toisiinne rakkaus, sopu ja sama mieli.” (Fil. 2:1–2.)
Väsyneenä olemme herkästi kärsimättömiä. Voimme rukoilla Pyhän Hengen valoa sekä taitoa ja viisautta – ennen kaikkea sitä, että uskomme ja elämämme rakentuvat kestävälle Jumalan sanan perustalle.
Auttaminen synnyttää iloa ja kiitollisuutta
Kaikki elämässä on lähtökohtaisesti lainatavaraa Jumalalta. Meillä jokaisella voi tulla elämässämme tilanteita, joissa tarvitsemme toistemme apua. Kun on itse saanut apua hädässä, on helpompi ymmärtää auttamisen merkitys. Diakonia on rakkauden palvelua. Jumala voi ihmeellisellä tavalla siunata auttamisen. Se tuo hyvän mielen sekä avunsaajalle että -antajalle ja synnyttää iloa ja kiitollisuutta.
Raamattu kehottaa kiitollisuuteen taivaallista Isää kohtaan: ”Hän, joka antaa kylväjälle siemenen ja suo ravinnoksi leivän, antaa teillekin siemenen ja moninkertaistaa sen, ja hän sallii teidän hyvyytenne sadon karttua. Te saatte kaikkinaista rikkautta ja voitte osoittaa runsaasti anteliaisuutta. Näin meidän työmme synnyttää kiitollisuutta Jumalaa kohtaan.” (2. Kor. 9:10–11.)
Jumalan sana vahvistaa uskoa
Jumala tahtoo, että säilyisimme uskossa elämämme loppuun asti. Jotta usko Jumalaan säilyisi, sitä tulee hoitaa. Kirkkomme vuoden 1948 kristinopin mukaan uskon hoitamiseksi meidän tulee kuulla ja lukea Jumalan sanaa, käydä Herran pyhällä ehtoollisella, rukoilla ja pitää yhteyttä toisiin Jumalan lapsiin.
Seurakunta on pyhien yhteys, joka tukee ja rohkaisee uskon tiellä. Jumala opettaa seurakunnassaan Pyhän Hengen kautta. Pyhä Henki antaa vanhurskautta, rauhaa ja iloa.
Uskossa kilvoittelu merkitsee jokapäiväistä valvomista ja taistelua syntiä ja sen houkutuksia vastaan. Samalla se on turvautumista evankeliumin armoon, jossa saamme panna pois syntimme. Taistelussa syntiä vastaan apostoli Paavali ei löytänyt voimaa omasta itsestään. Myöskään Jumalan laki ei vahvistanut häntä. Ainoa voimanlähde oli Jumalan armo ja anteeksiantamus.
Kun Jumalan armo hoitaa, ihminen haluaa pysyä nöyränä Jumalan sanalle. Jumalan lapsi tahtoo elää niin, että niin hänen puheensa kuin myös tekonsa – ja koko elämänsä suunta – olisivat Kristuksen mielen mukaisia. Kun ihminen kokee armollisuutta ja uskoo itse anteeksiantamuksen evankeliumin omalle sydämelleen, se synnyttää armollisuuden myös toisia ihmisiä kohtaan.
Olli Lohi
Julkaistaan Päivämiehessä 10.6.2015.
Kuva: Arvi Tyni
Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten korjaavat. Jotka itkien menevät kylvämään vakkaansa kantaen, ne riemuiten palaavat kotiin lyhteet sylissään. Ps. 126:5–6
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
