Eveliina Saukko
Eveliina Saukko
Markku Seppänen
Kaikkina aikoina on asioita, jotka vieroittavat elävästä uskosta. Viime vuosien teknologian kehityksellä on ollut valtavan voimakas vaikutus. Jumalan valtakunta toimii Hyvän Paimenen mielellä. Haluamme kertoa siitä, mitä itse olemme kokeneet ja saaneet.
Elämä on Jumalan lahja. Jumalan luoma maailma on mielenkiintoinen luonnon ihmeineen, nähtävyyksineen, keksintöineen ja tapahtumineen. Jokaisella on mahdollisuus opiskella, tehdä työtä, palvella toisia ja kehittää lahjojaan.
Jumalan antamista lahjoista suurin on uskomisen lahja, jonka merkitys korostuu jokapäiväisessä elämässä ja ulottuu ajan rajan toiselle puolelle. Uskovainen on saanut sydämeensä turvallisuuden, vapauden, rauhan ja ilon. Jumalan sana neuvoo tämän lahjan säilyttämisessä.
On hyvä iloita aineellisesti hyvästä ajasta, hyvinvoinnista ja siunauksesta, jota on eletty. Suomi on maailmanlaajuisestikin saanut tunnustusta kansalaisten tasavertaisista palveluista, turvallisuudesta, hyvästä terveydenhoidosta, koulutuksesta ja vakaasta demokraattisesta elämästä. Suomi on kansalaisten omiin arvoihin perustuen onnellisin kansa seitsemännen kerran, mukana vertailussa on 140 maata.
Raamatun arvovalta on vähentynyt
Kaikkina aikoina on asioita, jotka vieroittavat elävästä uskosta. Nyt media tuo esille maailman pahuuden ja ihmisten eriarvoisuuden. Koventunutta sanankäyttöä ja toisten ihmisten kunnioituksen puutetta esiintyy valitettavan paljon.
Arvopohja, jolle suomalainen yhteiskunta on rakennettu, on perustunut luterilaiselle kristillisyydelle. Siinä on arvostettu avioliittoa, koteja, perheitä, uskontoa ja isänmaata. Kirkolla ja koululla on ollut hyvin suuri rooli. Nyt niiden merkitys ja mahdollisuudet ovat kovasti vähentyneet.
Vaikka hengellisyydestä puhutaan, tieto Jumalan sanasta on ohentunut ja Raamatun arvovalta on kärsinyt. Maallistumiskehityksen myötä lapsia kastetaan entistä vähemmän, enää vain noin puolet kasvavalla pääkaupunkiseudulla. Kirkkoon kuului vuonna 1954 95 % suomalaisista, vuonna 2023 65 %. Ihmiset altistuvat sekavalle arvopohjalle. Ajan hengelliset kannanotot perustetaan usein kansalaismielipiteeseen, tasa-arvonäkökulmaan ja sellaiseen suvaitsevaisuuteen, jolle ei löydy Jumalan sanasta oikeutusta. Jumalan sanaa selitetään niin, ettei se olisi ristiriidassa omaksutun elämäntavan kanssa.
Keskeisenä kaikkeen elämään vaikuttavana muutoksena näkyy Jumalan sanaan perustuvan avioliiton ja perheiden aseman ja merkityksen hämärtyminen sekä Jumalan sanan vastaisen seksuaalisuuden korostuminen. Elämän arvot ovat uskovaisen kannalta muuttuneet monilta osin kielteiseen suuntaan. Tämän vuoksi uskovaisen kodin vastuu entisestään korostuu kasvatustyössä.
Avioliitto on Jumalan lahja
Avioliitto on viime vuosiin asti yleisesti säilyttänyt paikkansa läpi aikakausien miehen ja naisen välisenä luonnollisena yhteiselämän muotona. Nyt sen asema muuttumassa, jota kirkkommekin valitettavasti näyttää laajasti tukevan.
Raamatun mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen pyhä ja elinikäinen liitto. Se on Jumalan lahja (1. Moos. 1:31). Jeesus opetuksessaan sanoo: ”Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako” (Mark. 10.2–12, 1. Kor. 7:10–11, Matt. 19:3–12).
Avioliiton kautta Jumala jatkaa luomistyötään ja voi siunata myös lapsia. Voimassa oleva avioliittoasetus sanoo, että avioliitto on tarkoitettu pysyväksi, jotta perheen jäsenet voisivat yhdessä luoda onnellisen kodin – se on elinikäinen tehtävä, joka pitää yllä myös yhteiskunnallista järjestystä.
Raamattu antaa neuvonsa perheen toimivuudelle niin sanotuissa huoneentaulun ohjeissa (Ef. 5:21–6:4; Kol. 3:18-4:1). Näissä opetusten ydin on kaikkien perheenjäsenten keskinäisen vuorovaikutuksen toimivuus. Se merkitsee toisten kuuntelemista, sillä muuten vuorovaikutus ei toimi.
Näihin tärkeisiin aiheisiin on kristillisyydessä valmisteltu SRK:n perhe- ja diakoniatyön materiaali, joka rohkaisee muun muassa yhteisiin kokoontumisiin. Ensimmäinen teemallinen vuosikirja vuodelta 2008 kysyy ”Kestääkö perhe?”
Seksuaalisuus korostuu
Aikaamme liittyy erityisenä ilmiönä seksuaalisuuden korostuminen ja sen eri muotojen vaikutus elämään. Seksuaalisuuden ylikorostuminen näkyy muodissa, viihteen eri muodoissa ja erityisesti somessa.
Esimerkiksi esiaviollisia suhteita pidetään epäuskoisten keskuudessa normaalina, jopa suositeltavana. Jumalan sanan pohjalta ymmärrämme, että seurustelun tavoitteena on avioliitto. Seurusteluaikana tutustutaan kumppaniin ja hänen perheeseensä ja keskustellaan kaikista asioista, myös uskonasioista. Seksuaalisuuden toteuttaminen kuuluu Jumalan sanan mukaan vasta avioliittoon (1. Kor. 7:2–4; 1. Kor. 6:9).
Uskovainen kunnioittaa kaikkia Jumalan luomia ihmisiä tasavertaisina, mutta ei voi hyväksyä Jumalan sanan vastaista elämäntapaa, kuten homoliittoja. Saatamme kysyä, miksi jotkut syntyvät eri tavoin poikkeavina. Siellä, missä ihminen näkee erilaisuutta, Jumala näkee jokaiselle luomalleen ihmiselle tarkoitetun merkityksen ja mahdollisuudet.
Nuorisotyön tueksi on laadittu materiaali seksuaalisuudesta, seurustelusta ja avioliitosta. Materiaali löytyy osoitteesta kapsäkkijutut.fi. Useissa SRK:n julkaisujen sisällöissä on huomioitu nämä ajankohtaiset teemat, avioliiton asema, perheen asiat ja lasten ja nuorten kysymykset. Ne löytyvät kirjoistamme ja Kuule-sovelluksen sisällöistä.
Somen vaikutus on suuri
Viime vuosien teknologian kehityksellä on ollut valtavan voimakas vaikutus. Tämä kehitys on vaikuttanut paljon myös SRK:n julkaisutoiminnan sisältöön ja toteutukseen. Kehityksellä on kiistämättä ollut erittäin paljon myönteisiä vaikutuksia.
Suomessa ollaan aivan digitalisaation eturintamassa. Se on tuonut suomalaisille taloudellista etua, kilpailukykyä ja hyvinvointia. Myös evankeliumin työ on laajentunut ja edennyt netin välityksellä. Internetin hakukentässä kysytään yli 10 000 kertaa kuukaudessa, miten pääsee taivaaseen tai miten saa synnit anteeksi. Näihin kysymyksiin vastataan nettisivuillamme – kingdomofpeace.net kertoo Jumalan valtakunnasta ja siitä, miten me uskomme, ja opastaa etsiviä rauhan valtakuntaan.
Internetin ja somen varjopuolilta ei voida kuitenkaan sulkea silmiä. Somen sisällöt ovat muuttaneet maailmaa ja sisältävät paljoin sopimatonta ohjelmaa ja viihdettä. Somessa asiat helposti vääristyvät. Se ruokkii ja pitää yllä pinnallisuutta, aistillisuutta, rahan valtaa ja vastuutonta elämäntapaa.
Sosiaalisen median idea sai alkunsa kulttuurista, jonka ihanne oli, että elämässä ja tiedon välityksessä ei saa olla minkäänlaisia rajoja. On vain täydellinen sananvapaus ja kaikenlainen vapaus. Tutkijat esittivät jo lähes 20 vuotta sitten kolme somen vaaraa: mahtailun vaara, jonka tunnuspiirteitä ovat kovuus ja empatian puute, jolloin ei eroteta toisen tunteita; narsismin vaara, jossa itsestä kaupataan parasta kuvaa, joka vääristää elämää ja johtaa itsekeskeiseen elämäntapaan sekä alhaisuuden vaara, joka tarkoittaa, että internetin ja somen sisällöstä suuri osa on väkivaltaa, seksiä ja pinnallista viihdettä.
Some voi synnyttää voimakasta kärjistämistä, vastakkainasettelua, mielipiteen muokkausta, liioittelua ja itsekeskeisyyttä. Toisia ihmisiä saatetaan estoitta sättiä ja häpäistä. Vihapuheesta on vain lyhyt matka tekoihin.
Somen vaaroihin on havahduttu laajasti eri puolella maailmaa. Ranskassa presidentti Macronin asettama asiantuntijaryhmä esitti, ettei alle 13-vuotiaille annettaisi ollenkaan älypuhelinta ja some kiellettäisiin alle 18-vuotiailta. Suurella todennäköisyydellä myös suomalaisessa yhteiskunnassa joudutaan varsin pian laajasti arvioimaan, millaista vaikutusta älylaitteilla ja somella on mielenterveydelle, ihmissuhteille, lapsen kasvurauhalle, väkivaltaisen ilmapiirin syntymiselle, kiusaamiselle, oppimishäiriöille ja muille tämän kaltaisille asioille.
Monet uskovaiset lapsiperheiden vanhemmat ovat olleet huolissaan, eivätkä syyttä. Etenkin Tiktok-sovellus addiktoi kapeuttavan algoritmin vuoksi erityisesti lapsia ja nuoria. Sen myötä ilkivalta, kiusaaminen ja yhteiskuntavastaisuus ovat nousseet esille.
Suviseuroissa tuli myyntiin Häirikkösusi-romaani, joka kertoo muun muassa koululaisten keskuudessa tapahtuvan piilovaikuttamisen tai hybridivaikuttamisen vaaroista. Näitä aiheita on myös käsitelty Päivämies-lehdissä ja kapsäkkijutuissa.
Julkaisut tukevat
SRK:n julkaisut toimivat tänään vastavoimana viihteellistyvässä ja pinnallistuvassa someajassa, joka on paljolti luopunut kristillisestä arvopohjasta. Nykykirjallisuudessa ja kulttuurissa valtaavat alaa väkivallan, seksin, rikosten ja petosten kuvaaminen. Nämä ihmisiä mukaansa tempaavat aiheet tuovat rahaa tekijöilleen, mutta usein pahaa oloa niiden kuluttajille. On tärkeää, että kasvatustyössä opastetaan pienestä pitäen kristillisyyden julkaisujen äärelle. Niiden välityksellä rakennetaan Jumalan sanan pohjalle rakentuvaa maailmankuvaa ja vahvistetaan uskoa. Julkaisutyön parissa olevat toivovat, että julkaisuja pidetään esillä riittävästi rauhanyhdistyksen toiminnassa ja myös seurapuheissa.
Media-alalla tapahtuvaa murrosta on seurattu tiiviisti myös kristillisyyden piirissä. Yhteisenä käsityksenä on ymmärretty, että kehityksessä on oltava myönteisellä tavalla mukana, jotta rakentava viesti saataisiin perille. Digiaika on todellisuutta, josta emme voi kokonaan irrottautua. Kristillisyys viestii monipuolisesti hyvää sanomaa eri kanavien kautta perinteisten lehtien, kirjojen ja äänitteiden lisäksi.
Päivämiehellä on verkkolehti, jonka lukijoita on 120 maassa. Päivämiehen digi- ja näköislehteä alettiin julkaista vuonna 2017, ja niiden levikki on noin 1 100. Päivämiehellä on myös Facebook- ja Instagram-tilit ja nuorten sivut kapsakkijutut.fi, joka julkaisee sisältöä myös somessa. Lasten Polku -lehdellä on myös verkkosivut.
Paljon kiitosta saanut Kuule-sovellus otettiin käyttöön vuonna 2020. Sieltä löytyvät äänitteet, kirjat ja lehdet, podcastit ja äänilehdet. Kuulella on noin 8 000 tilaajaa, ja siihen lisätään sisältöä jatkuvasti. Lisäksi SRK:n verkkosivuilla sekä SRKnyt-tilillä Facebookissa ja Instagramissa tiedotetaan tulevista tapahtumista ja toiminnasta, esimerkiksi Kesäseuraradiosta. YouTubesta löytyy myös SRKnyt-kanava, jossa välitetään muun muassa Suviseuroja, julkistamistilaisuuksia ja kirkkolaulutilaisuuksia.
Lestadiolaisen kristillisyyden ulkopuolellakin on huomattu SRK:n hengellisen ja klassisen musiikin osaaminen ja äänitteiden korkea taso. Samaa tasoa löytyy myös kirjallisista julkaisuista – kaikissa teoksissa pohjavireenä on armollisuus ja kiitollisuus elämän lahjasta. On hyvä muistaa, että julkaisuista saadulla tuloilla rahoitetaan kristillisyyden lähetystyötä sekä nuoriso- ja leirityötä. Noin puolet SRK:n tuloista tulee julkaisuista. Kun ajattelee tätä tärkeää työmuotoa, ei voi kuin ihmetellä, kuinka paljon kristillisyydessä onkaan lahjoja, innostusta ja palvelumieltä uusien julkaisujen ja äänitteiden tuottamiseksi.
Hyvä Paimen hoitaa
Jumala tekee työtään vielä kotimaassamme ja myös eri puolella maailmaa. Jumalan valtakunta toimii Hyvän Paimenen mielellä. Haluamme kertoa siitä, mitä itse olemme kokeneet ja saaneet. Jeesuksen armahtavasta mielenlaadusta saa aina ottaa oppia, kun kohtaa lähimmäisiä. Rakkaus ja ystävällinen kohtelu voittavat esteet.
Moni läheinen ihminen on saattanut kulkeutua epäuskon tielle. Läheisten uskosta luopumista on ollut vaikea kohdata. Kasvattajana saattaa tuntea epäonnistumista ja pelkoa lasten tulevaisuudesta, kun heiltä puuttuu elämän turvallinen perustus.
Jokaisella ihmisellä on kuitenkin oma elämänsä, jota ei voi määrätä. Ketään ei voi painostaa uskomaan, voi vain rakkaudella lähestyä ja kohdata. On lohdullista muistaa, että lapsuudessa kylvetty siemen voi kantaa myöhemmin hyvän hedelmän. Uskovaisella on rukouksen lahja. Ajattelen, että uskovaisten äitien ja isien rukoukset kuullaan taivaassa.
Anteeksi pyytäminen, anteeksi antaminen ja anteeksi uskominen ylläpitävät rakkautta kaikkien välillä. Paavali opettaa (Kol. 3:12–13): ”Pitäkää huoli, että tulette toimeen keskenänne, antaen anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin.”
Nöyryys ja valmius tunnustaa omat virheet helpottavat anteeksi pyytämistä. Kun muistaa omat virheet, on helpompi hyväksyä toisenkin vajavainen toiminta. On hyvä, jos koti on paikka, jossa on turvallista myös erehtyä ja epäonnistua.
Vaikka puhutaan matkan vaaroista, voi tulevaisuuteen katsoa valoisasti luottaen Jumalan varjelukseen ja siunaukseen. Tärkein kasvattaja on Jumalan armo. Jumalan armo opettaa hylkäämään jumalattoman menon ja elämään uskovaisen elämää.
Jumalan siunauksen ja uskomisen lahjan valtava suuruus avautuu lopullisesti iankaikkisuudessa. Jeesus lohduttaa omiaan ennen kärsimistään ja kuolemaansa: ”Älköön teidän sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja minuun. – – Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen.” (Joh. 14:1,3.)
Artikkeli on lyhennelmä Oulun rauhanyhdistyksellä 5. toukokuuta pidetystä puheenvuorosta.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys