JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Artikkelit

Uushenkisyys ja raamatullinen usko – Raamattu varoittaa harhaopeista

Artikkelit
9.2.2024 14.00

Juttua muokattu:

9.2. 11:39
2024020911391620240209140000

A.-L. S

A.-L. S

Erk­ki Ala­saa­re­la

Vuon­na 2019 to­teu­te­tun ky­se­ly­tut­ki­muk­sen tu­los­ten pe­rus­teel­la kris­ti­nus­kos­ta luo­pu­mi­nen on laa­ja il­miö. Sa­moin tut­ki­mus osoit­taa, et­tä hen­ki­syys on syr­jäyt­tä­mäs­sä hen­gel­li­syyt­tä. Uu­den­lai­sen hen­ki­syy­den le­vi­ä­mi­nen ta­pah­tuu suu­rel­ta osin so­si­aa­li­sen me­di­an kaut­ta. Muo­dos­tuu ”kup­lia”, jois­sa sa­man­mie­li­set ja -hen­ki­set ih­mi­set ovat kans­sa­käy­mi­sis­sä kes­ke­nään, ja heil­lä on yh­tei­nen to­del­li­suus­kä­si­tys.

Uus­hen­ki­syy­den vai­ku­tus nä­kyy myös us­ko­vais­ten kes­kuu­des­sa. On hyvä ol­la tie­toi­nen, mi­ten uus­hen­ki­syys poik­ke­aa Raa­ma­tun mu­kai­ses­ta us­kos­ta.

Raa­ma­tus­ta löy­tyy eri­lai­sia nä­kö­kul­mia har­ha­op­pei­hin ja epä­ju­ma­lien pal­von­taan. Jo Van­han tes­ta­men­tin ai­ka­na Job ajau­tui poh­ti­maan aja­tuk­sia, jot­ka liit­ty­vät tä­män päi­vän uus­hen­ki­syy­teen: ”Olen­ko kat­sel­lut au­rin­koa, kun se lois­taa, tai kuu­ta, kun se mah­ta­va­na kul­kee tie­tään, niin et­tä sy­dä­me­ni on lan­gen­nut sa­laa nii­tä pal­vo­maan ja kä­te­ni on lä­het­tä­nyt niil­le suu­del­mia? Jos niin olen teh­nyt, olen an­sain­nut tuo­mi­on. Olen­han sil­loin kiel­tä­nyt Ju­ma­lan, joka on tai­vaas­sa.” (Job 31:26–28.)

Raa­mat­tu va­roit­taa har­ha­o­peis­ta

Moo­sek­sen kir­jas­sa va­roi­te­taan: ”Älä tee it­sel­le­si ju­ma­lan­ku­vaa älä­kä mi­tään ku­vaa, älä niis­tä, jot­ka ovat yl­hääl­lä tai­vaas­sa, älä niis­tä, jot­ka ovat al­haal­la maan pääl­lä” (2. Moos. 20:4). Syn­tiä ei ole pel­käs­tään nä­ky­vien epä­ju­ma­lien pal­vo­mi­nen, vaan myös se, et­tä ryh­dy­tään ku­vit­te­le­maan Ju­ma­las­ta sel­lais­ta, mitä hän ei ole. Näin syn­ty­vät har­ha­o­pit.

Kris­ti­nus­koon on ai­na kuu­lu­nut eri­lai­sia har­ha­op­pe­ja. Mo­net niis­tä ovat ai­kan­sa elet­ty­ään lop­pu­neet. Jot­kut al­ku­seu­ra­kun­nan ai­ka­na tor­ju­tut har­hat ovat kui­ten­kin nyt uu­des­sa ku­kois­tuk­ses­saan. Har­ha­op­pien läh­tö­koh­ta­na on vir­heel­li­nen kä­si­tys kol­miyh­tei­sen Ju­ma­lan ole­muk­ses­ta. Vaik­ka har­ha­op­pien kent­tä on kir­ja­va, ne ko­ros­ta­vat ja ko­rot­ta­vat ai­na ih­mis­tä ta­val­la tai toi­sel­la.

Jee­sus va­roit­ti har­ha­o­peis­ta. Hän pu­hui lo­pun ajan ek­sy­tyk­sis­tä ja vää­ris­tä pro­fee­tois­ta. Apos­to­li Jo­han­nes oh­ja­si us­ko­vai­sia tun­nus­te­le­maan, on­ko ”hen­ki” Ju­ma­las­ta vai ih­mi­ses­tä (1. Joh. 4:1–6).

Paa­va­li kir­joit­ti: ”Pi­tä­kää va­ran­ne, et­tei ku­kaan hou­kut­te­le tei­tä har­haan tyh­jil­lä ja pet­tä­vil­lä vii­sau­den opeil­la, jot­ka no­jau­tu­vat ih­mis­ten pe­rin­näi­siin kä­si­tyk­siin ja maa­il­man al­ku­voi­miin ei­vät­kä Kris­tuk­seen” (Kol. 2:8).

Paa­va­li viit­ta­si vii­sau­den ni­mis­sä kul­ke­nee­seen uu­des­ti­syn­ty­mi­sen op­piin, gnos­ti­lai­suu­teen, jon­ka ta­voit­tee­na oli kor­ke­am­man it­sen löy­tä­mi­nen. Sii­nä kris­ti­nus­kon sa­no­maa ja pe­rin­net­tä oli yh­dis­tet­ty mys­tee­rius­kon­toi­hin ja kan­san­fi­lo­so­fi­oi­hin – ai­van niin kuin nyt uus­hen­ki­syy­des­sä.

Hen­gel­li­syys ja hen­ki­syys

Ih­mi­nen on fyy­si­nen, hen­ki­nen ja hen­gel­li­nen ko­ko­nai­suus. Hen­gel­li­syys mää­ri­tel­lään us­kon­nol­li­suu­dek­si, kun taas hen­ki­syys näh­dään kiin­nos­tuk­se­na ar­voi­hin ja mer­ki­tyk­siin elä­mäs­sä. Hen­ki­syys liit­tyy ajal­li­seen elä­mään ja maal­li­siin asi­oi­hin, hen­gel­li­syys ian­kaik­ki­suu­teen ja Ju­ma­lan läs­nä­o­loon.

Ih­mi­sel­lä on py­sy­vä tar­ve tur­vau­tua kor­ke­am­paan voi­maan. Ju­ma­la loi ih­mi­sen elä­mään yh­tey­des­sä it­seen­sä. Kai­puu tä­hän yh­tey­teen säi­lyy ih­mi­ses­sä. Ny­kyi­nen, tie­tee­seen no­jaa­va ih­mi­nen­kään ei pys­ty tätä kai­puu­ta pois­ta­maan. Kirk­koi­sä Au­gus­ti­nus to­te­si: ”Ih­mi­sen sy­dän on niin kau­an le­vo­ton, kun­nes se löy­tää le­von Ju­ma­las­sa.”

Elä­vä us­ko on en­nen muu­ta sitä, et­tä omis­taa Va­pah­ta­jan so­vi­tus­työn omal­le koh­dal­leen. Us­ko oh­jaa ar­vo­ja ja va­lin­to­ja Ju­ma­lan an­ta­man ha­lun ja voi­man avul­la.

Ajal­li­nen ja hen­gel­li­nen hy­vin­voin­ti

Hen­ki­syy­den pai­not­tu­mi­nen on tuo­nut mu­ka­naan ko­ko­nais­val­tai­sen ih­mis­kä­si­tyk­sen. Eri­lais­ten elä­män- ja tie­toi­suus­tai­to­jen avul­la tut­ki­taan it­seä, löy­de­tään omat ky­vyt ja ke­hi­te­tään nii­tä. Luon­to­kom­mu­ni­kaa­tio ja mie­len ja ajat­te­lun voi­mat ei­vät si­nän­sä ole ris­ti­rii­das­sa us­kon kans­sa, mut­ta ne ovat kes­kei­siä aja­tuk­sia uus­hen­ki­syy­des­sä, jon­ka ”ju­ma­luu­sop­pi” on us­kon ja Raa­ma­tun kan­nal­ta täy­sin vie­ras­ta.

Hek­ti­sen ja suo­ri­tus­kes­kei­sen elä­män kes­kel­lä on hyö­dyl­lis­tä py­säh­tyä it­sen­sä ää­rel­le ja poh­tia omia aja­tus­mal­le­ja ja nii­den vai­ku­tus­ta elä­mään. On tär­ke­ää elää päi­vä ker­ral­laan ja kes­kit­tyä ole­maan läs­nä täs­sä het­kes­sä. Hen­gi­tys- tai ren­tou­tu­mis­har­joi­tuk­set voi­vat tuo­da elä­mään hy­vin­voin­tia.

Hen­ki­sen hy­vin­voin­nin yh­tey­des­sä pu­hu­taan usein rau­has­ta, le­vol­li­suu­des­ta ja tur­vas­ta; toi­saal­ta esil­lä ovat haa­voit­tu­vuus, heik­kous ja kes­ke­ne­räi­syys. Nämä ovat tut­tu­ja kä­sit­teis­tä myös hen­gel­li­ses­sä elä­mäs­sä, seu­ra­pu­heis­sa, kir­joi­tuk­sis­sa ja kes­kus­te­luis­sa.

Us­ko­vais­ten jou­kos­sa toi­sia hen­ki­syys ja it­sen­sä ke­hit­tä­mi­nen kiin­nos­ta­vat enem­män, toi­set taas ke­hit­tä­vät mie­luum­min ruu­miil­lis­ta kun­toa. Useim­mi­ten nämä kak­si asi­aa yh­dis­ty­vät, ja nii­den pai­no­tus vaih­te­lee elä­män var­rel­la.

Vir­res­sä lau­le­taan: ”En syn­ti­tur­me­lus­ta pois sie­lus­ta­ni saa. En tus­kaa, ah­dis­tus­ta voi it­se kar­kot­taa.” (VK 124:3.) Sie­lun ki­puun, syn­nin haa­voi­hin, tar­vi­taan hen­ki­sen työn si­jaan an­teek­si­an­ta­muk­sen ar­moa.

Uus­hen­ki­syys – mitä se on?

Uus­hen­ki­syys muo­tou­tui ny­kyi­seen muo­toon­sa 1970-lu­vun alus­sa. Sii­hen kuu­luu idän ja luon­no­nus­kon­nois­ta sekä hu­ma­nis­ti­ses­ta psy­ko­lo­gi­as­ta läh­töi­sin ole­via pe­rin­tei­tä. Uu­den, ei-kris­til­li­sen ai­ka­kau­den (New Age) on kat­sot­tu al­ka­neen vuo­den 2000 tie­noil­la.

Uus­hen­ki­syy­den suo­si­on taus­tal­la on maal­lis­tu­mis­ke­hi­tys, jota on seu­ran­nut hen­gel­li­nen ja hen­ki­nen puu­tos­ti­la mil­joo­nien ih­mis­ten elä­mäs­sä. Tie­de ja viih­de ei­vät rii­tä elä­män si­säl­lök­si, ja mo­net et­si­vät rat­kai­sua uus­hen­ki­sis­tä liik­keis­tä. Ne ko­e­taan va­paam­pi­na ja vä­hem­män muo­dol­li­si­na ja opil­li­si­na kuin kris­til­li­set kir­kot. Moni pa­ke­nee uu­pu­mis­ta ja uh­ka­ku­via nä­en­näi­seen rau­haan ja lep­poi­suu­teen.

Uus­hen­ki­syy­den ju­ma­la­ku­va poik­ke­aa suu­res­ti Raa­ma­tun il­moi­tuk­ses­ta ja kris­ti­nus­kon kä­si­tyk­ses­tä: sen mu­kaan Ju­ma­la on kos­mis­ta ener­gi­aa ja sama kuin maa­il­man­kaik­keus; kaik­ki on ju­ma­luut­ta. Kris­ti­nus­kon mu­kaan Ju­ma­la on per­soo­nal­li­nen, kaik­ki­val­ti­as, kaik­ki­tie­tä­vä ja ian­kaik­ki­nen. Hän on luo­nut kai­ken ja on rak­kau­des­saan lä­hel­lä ih­mis­tä.

Sa­moin ih­mis­ku­vas­sa on suu­ri ero: Uus­hen­ki­syy­des­sä ih­mi­nen on osa kos­mis­ta tie­toi­suut­ta ja ju­ma­luut­ta. Hän on poh­jim­mil­taan hyvä, mut­ta tar­vit­see va­pau­tu­mis­ta to­tuu­den et­si­mi­seen ja täy­den po­ten­ti­aa­lin löy­tä­mi­seen. Kris­ti­nus­kon mu­kaan Ju­ma­la loi ih­mi­sen ku­vak­seen ja elä­mään yh­tey­des­sään. Ih­mi­nen lan­ke­si syn­tiin, mut­ta Ju­ma­la it­se po­jas­saan Jee­suk­ses­sa so­vit­ti kaik­kien syn­nit.

Lu­te­ri­lais­ten seu­ra­kun­tien toi­min­nas­sa on laa­jal­ti hy­väk­syt­ty aja­tus hen­gel­li­syy­den ja hen­ki­syy­den yh­dis­tä­mi­ses­tä. Täs­tä mo­net ovat huo­lis­saan; sen aja­tel­laan ka­ven­ta­van hen­gel­li­syyt­tä ja kris­ti­nus­kon pe­rin­tei­tä.

Hen­ki­siä elä­myk­siä

Uus­hen­ki­syy­den suu­rin vaa­ra on sii­nä, et­tä sen kaut­ta voi huo­maa­mat­taan omak­sua it­sel­leen vie­raan, täy­sin ei-kris­til­li­sen ajat­te­lu­ta­van. Raa­ma­tus­ta vie­raan­tu­neet ha­ke­vat hen­gel­li­syy­den ti­lal­le ar­vo­ja ja maa­il­man­kat­so­mus­ta hen­ki­syy­des­tä, tie­tees­tä tai so­me­vai­kut­ta­jil­ta.

Myön­teis­tä on, et­tä vii­me ai­koi­na mo­net ovat luo­pu­neet uus­hen­ki­syy­des­tä ja liit­ty­neet kris­til­li­siin yh­tei­söi­hin. He ovat ker­to­neet, et­tä uus­hen­ki­syyt­tä oli vai­kea yh­dis­tää omaan ar­keen ja et­tä hei­dän har­joit­ta­mil­laan ri­tu­aa­leil­la oli yh­teys ”pi­mey­den voi­miin”.

Uus­hen­ki­syy­des­sä ko­ros­tu­vat hen­ki­set elä­myk­set, jot­ka hyö­dyt­tä­vät ih­mi­siä täs­sä elä­mäs­sä, ei­vät kuo­le­man jäl­keen. Sen piir­tei­tä ei ai­na miel­le­tä yli­luon­nol­li­suu­dek­si tai us­kon­nol­li­sik­si, vaan ne lii­te­tään ylei­seen hy­vin­voin­ti­a­jat­te­luun. Vaik­ka hen­ki­syys ei tar­koi­ta hen­gel­li­syyt­tä, on tar­peel­lis­ta val­voa, et­tei hen­ki­syy­den har­joit­ta­mi­ses­ta tule vie­raan hen­gel­li­syy­den har­joit­ta­mis­ta.

Hen­ki­syy­des­tä, eri­lai­sis­ta hoi­to­muo­dois­ta, ra­vin­nos­ta ja mo­nis­ta ajal­li­sis­ta asi­ois­ta voi­daan aja­tel­la eri ta­voin, mut­ta kär­jek­käi­tä mie­li­pi­tei­tä ja vas­ta­koh­tai­suuk­sia luo­vaa kes­kus­te­lua ei tule syn­nyt­tää – ne va­hin­goit­ta­vat Ju­ma­lan las­ten vä­lis­tä rak­kaut­ta, jota Jee­sus piti omien­sa tär­keim­pä­nä tun­to­merk­ki­nä (Joh. 13:35). Raa­mat­tu ke­hot­taa elä­mään rau­has­sa kaik­kien kans­sa, ei kiis­te­le­mään mie­li­pi­teis­tä (Room. 12:18, 14:1).

Hen­ki­syys ei vas­taa ih­mi­sen pe­rim­mäi­siin ky­sy­myk­siin. Vaik­ka ajal­lis­ta ja hen­kis­tä hy­vin­voin­tia voi eri ta­voin saa­vut­taa­kin, kes­tä­vä rau­ha löy­tyy vain Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta ar­mon ja an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­min kaut­ta.

Luo­tan­ko it­see­ni vai Ju­ma­laan?

Uus­hen­ki­syy­den mu­kaan ih­mi­sen tu­lee et­siä rau­haa, to­tuut­ta ja va­loa omas­ta si­sim­mäs­tään. Joi­den­kin nä­ke­mys­ten mu­kaan ih­mi­nen pyr­kii it­se pe­las­ta­maan it­sen­sä, syn­nin ol­les­sa lä­hin­nä tie­tä­mät­tö­myyt­tä omas­ta ju­ma­luu­des­ta. Ih­mi­nen on va­paa, ei­kä tar­vit­se val­miik­si pu­res­kel­tu­ja vas­tauk­sia.

Raa­ma­tun mu­kaan Ju­ma­lan kuva ih­mi­ses­sä tur­mel­tui syn­tiin­lan­kee­muk­ses­sa. Ih­mi­nen ei voi omil­la te­ke­mi­sil­lään pääs­tä so­vin­toon Ju­ma­lan kans­sa, vaan tar­vit­see ar­mah­duk­sen. Us­ko on oma­koh­tai­nen, mut­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ih­mi­sen täy­tyy et­siä it­sen­sä ul­ko­puo­lel­ta, mui­den ih­mis­ten kes­kel­tä.

Us­ko tuo tur­vaa elä­mään, mut­ta se ei suo­jaa ih­mis­tä ajal­li­sen elä­män mur­heil­ta ja ko­et­te­le­muk­sil­ta. Em­me ai­na ym­mär­rä Ju­ma­lan joh­da­tuk­sen kaik­kia vai­hei­ta, mut­ta hän tie­tää tar­peem­me (Matt. 6:32). Ru­kouk­ses­sa saam­me kään­tyä Ju­ma­lan puo­leen. Oleel­lis­ta ei ole se, et­tä saa pyy­tää, vaan se, et­tä saa luot­taa. Ju­ma­lal­la on tie­dos­saan jo­kai­sen ih­mi­sen koko elä­mä alus­ta lop­puun as­ti (Ps. 139:16).

Luon­to – Luo­jan työ­tä vai mys­tiik­kaa?

Uus­hen­ki­syy­den mu­kaan ih­mi­nen on osa ju­ma­lal­lis­ta luon­toa. Raa­ma­tun mu­kaan Ju­ma­la on luo­nut maa­il­man. Kaik­ki elä­vä ja elo­ton luon­to muis­tut­taa Ju­ma­lan vii­sau­des­ta ja läs­nä­o­los­ta, mut­ta ju­ma­luus ei asu kaik­ki­al­la luo­ma­kun­nas­sa. Syn­tiin­lan­kee­muk­sen vuok­si kai­ken luo­dun tuli alis­tua ka­to­a­vai­suu­teen (Room. 8:20).

Eri­lai­sil­le luon­tous­kon­noil­le on yh­teis­tä ajat­te­lu, et­tä luon­non oli­oil­la on sie­lu tai hen­ki. Yh­te­nä ää­rim­mäi­se­nä esi­merk­ki­nä uus­hen­ki­syy­des­tä voi­daan pi­tää eko-spi­ri­tu­a­lis­mia, jos­sa ym­pä­ris­tö­ak­tii­vi­suu­des­ta on tul­lut us­kon­to ja luo­ma­kun­nas­ta Ju­ma­la. Paa­va­li va­roit­taa tä­män­kal­tai­sis­ta il­mi­öis­tä: ”He ovat vaih­ta­neet Ju­ma­lan to­tuu­den val­hee­seen, he ovat kun­ni­oit­ta­neet ja pal­vel­leet luo­tua ei­vät­kä Luo­jaa” (Room. 1:25).

On oi­kein var­jel­la luon­toa ja hoi­taa siel­lä mie­len ja ke­hon ter­veyt­tä, mut­ta mis­tään näis­tä ei saa tul­la ju­ma­la. Raa­mat­tu il­moit­taa kol­miyh­tei­sen Ju­ma­lan ai­no­ak­si oi­ke­ak­si Ju­ma­lak­si (2. Moos. 20:2–3).

Ian­kaik­ki­nen elä­mä vai jäl­leen­syn­ty­mi­nen?

Uus­hen­ki­syy­den mu­kaan ih­mi­se­lä­män ta­voit­tee­na ei ole tai­vas, vaan yk­si­lön ta­sa­pai­no, rau­ha ja mie­li­hy­vä. Sen mu­kaan ih­mi­nen jat­kaa kuo­le­man jäl­keen elä­mään­sä jäl­leen­syn­ty­mis­ten kaut­ta, ja lo­pul­li­nen rau­ha saa­vu­te­taan yh­dis­ty­mäl­lä ju­ma­luu­teen tai maa­il­man­hen­keen.

Raa­ma­tun mu­kaan ”jo­kai­sen ih­mi­sen osa­na on ker­ran kuol­la ja jou­tua tuo­mi­ol­le” (Hepr. 9:27). Us­kon pää­mää­rä on ”tai­vaal­li­nen isän­maa” (Hepr. 11:16).

Kuin­ka tur­val­li­nen on­kaan Raa­ma­tun il­moi­tus kuo­le­man jäl­kei­ses­tä elä­mäs­tä! Py­hän Hen­gen yh­dis­tä­mä us­ko­vais­ten jouk­ko on mat­kal­la koh­ti ian­kaik­kis­ta pää­mää­rää, tai­vaan ko­tia. Ju­ma­la on tar­koit­ta­nut us­ko­vai­set tu­ke­maan toi­si­aan täl­lä mat­kal­la ja siu­naa­maan toi­nen tois­taan an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­mil­la.

Mei­dän ei tar­vit­se kai­vau­tua sy­väl­le it­seem­me tai ta­voi­tel­la kor­ke­aa ym­mär­rys­tä. Sa­mal­la ta­val­la kuin lap­si tur­vaa van­hem­paan­sa, ih­mi­nen saa luot­taa Ju­ma­lan huo­len­pi­toon elä­mäs­sään.

Läh­teet:

Kirk­ko ja kau­pun­ki 30.9.2015: Uus­hen­ki­syys ve­to­aa yk­si­löl­li­syy­den ai­ka­na. Kim­mo Ke­to­lan haas­tat­te­lu.

Päi­vä­mies ja Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­ti, 16.8.2023.

Rei­ni­kai­nen, Erk­ki: Niin kuin ku­vas­ti­mes­ta, SRK 1994.

Teks­ti on tii­vis­tel­mä alus­tuk­ses­ta, jon­ka Erk­ki Ala­saa­re­la piti ai­kuis­ten il­las­sa Li­min­gas­sa 25.11.2023.

17.6.2024

Käänny puoleeni; Herra, ja ole minulle armollinen, sillä minä olen yksin ja avuton. Ps. 25:16

Viikon kysymys