A.-L. S
A.-L. S
Erkki Alasaarela
Vuonna 2019 toteutetun kyselytutkimuksen tulosten perusteella kristinuskosta luopuminen on laaja ilmiö. Samoin tutkimus osoittaa, että henkisyys on syrjäyttämässä hengellisyyttä. Uudenlaisen henkisyyden leviäminen tapahtuu suurelta osin sosiaalisen median kautta. Muodostuu ”kuplia”, joissa samanmieliset ja -henkiset ihmiset ovat kanssakäymisissä keskenään, ja heillä on yhteinen todellisuuskäsitys.
Uushenkisyyden vaikutus näkyy myös uskovaisten keskuudessa. On hyvä olla tietoinen, miten uushenkisyys poikkeaa Raamatun mukaisesta uskosta.
Raamatusta löytyy erilaisia näkökulmia harhaoppeihin ja epäjumalien palvontaan. Jo Vanhan testamentin aikana Job ajautui pohtimaan ajatuksia, jotka liittyvät tämän päivän uushenkisyyteen: ”Olenko katsellut aurinkoa, kun se loistaa, tai kuuta, kun se mahtavana kulkee tietään, niin että sydämeni on langennut salaa niitä palvomaan ja käteni on lähettänyt niille suudelmia? Jos niin olen tehnyt, olen ansainnut tuomion. Olenhan silloin kieltänyt Jumalan, joka on taivaassa.” (Job 31:26–28.)
Raamattu varoittaa harhaopeista
Mooseksen kirjassa varoitetaan: ”Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä” (2. Moos. 20:4). Syntiä ei ole pelkästään näkyvien epäjumalien palvominen, vaan myös se, että ryhdytään kuvittelemaan Jumalasta sellaista, mitä hän ei ole. Näin syntyvät harhaopit.
Kristinuskoon on aina kuulunut erilaisia harhaoppeja. Monet niistä ovat aikansa elettyään loppuneet. Jotkut alkuseurakunnan aikana torjutut harhat ovat kuitenkin nyt uudessa kukoistuksessaan. Harhaoppien lähtökohtana on virheellinen käsitys kolmiyhteisen Jumalan olemuksesta. Vaikka harhaoppien kenttä on kirjava, ne korostavat ja korottavat aina ihmistä tavalla tai toisella.
Jeesus varoitti harhaopeista. Hän puhui lopun ajan eksytyksistä ja vääristä profeetoista. Apostoli Johannes ohjasi uskovaisia tunnustelemaan, onko ”henki” Jumalasta vai ihmisestä (1. Joh. 4:1–6).
Paavali kirjoitti: ”Pitäkää varanne, ettei kukaan houkuttele teitä harhaan tyhjillä ja pettävillä viisauden opeilla, jotka nojautuvat ihmisten perinnäisiin käsityksiin ja maailman alkuvoimiin eivätkä Kristukseen” (Kol. 2:8).
Paavali viittasi viisauden nimissä kulkeneeseen uudestisyntymisen oppiin, gnostilaisuuteen, jonka tavoitteena oli korkeamman itsen löytäminen. Siinä kristinuskon sanomaa ja perinnettä oli yhdistetty mysteeriuskontoihin ja kansanfilosofioihin – aivan niin kuin nyt uushenkisyydessä.
Hengellisyys ja henkisyys
Ihminen on fyysinen, henkinen ja hengellinen kokonaisuus. Hengellisyys määritellään uskonnollisuudeksi, kun taas henkisyys nähdään kiinnostuksena arvoihin ja merkityksiin elämässä. Henkisyys liittyy ajalliseen elämään ja maallisiin asioihin, hengellisyys iankaikkisuuteen ja Jumalan läsnäoloon.
Ihmisellä on pysyvä tarve turvautua korkeampaan voimaan. Jumala loi ihmisen elämään yhteydessä itseensä. Kaipuu tähän yhteyteen säilyy ihmisessä. Nykyinen, tieteeseen nojaava ihminenkään ei pysty tätä kaipuuta poistamaan. Kirkkoisä Augustinus totesi: ”Ihmisen sydän on niin kauan levoton, kunnes se löytää levon Jumalassa.”
Elävä usko on ennen muuta sitä, että omistaa Vapahtajan sovitustyön omalle kohdalleen. Usko ohjaa arvoja ja valintoja Jumalan antaman halun ja voiman avulla.
Ajallinen ja hengellinen hyvinvointi
Henkisyyden painottuminen on tuonut mukanaan kokonaisvaltaisen ihmiskäsityksen. Erilaisten elämän- ja tietoisuustaitojen avulla tutkitaan itseä, löydetään omat kyvyt ja kehitetään niitä. Luontokommunikaatio ja mielen ja ajattelun voimat eivät sinänsä ole ristiriidassa uskon kanssa, mutta ne ovat keskeisiä ajatuksia uushenkisyydessä, jonka ”jumaluusoppi” on uskon ja Raamatun kannalta täysin vierasta.
Hektisen ja suorituskeskeisen elämän keskellä on hyödyllistä pysähtyä itsensä äärelle ja pohtia omia ajatusmalleja ja niiden vaikutusta elämään. On tärkeää elää päivä kerrallaan ja keskittyä olemaan läsnä tässä hetkessä. Hengitys- tai rentoutumisharjoitukset voivat tuoda elämään hyvinvointia.
Henkisen hyvinvoinnin yhteydessä puhutaan usein rauhasta, levollisuudesta ja turvasta; toisaalta esillä ovat haavoittuvuus, heikkous ja keskeneräisyys. Nämä ovat tuttuja käsitteistä myös hengellisessä elämässä, seurapuheissa, kirjoituksissa ja keskusteluissa.
Uskovaisten joukossa toisia henkisyys ja itsensä kehittäminen kiinnostavat enemmän, toiset taas kehittävät mieluummin ruumiillista kuntoa. Useimmiten nämä kaksi asiaa yhdistyvät, ja niiden painotus vaihtelee elämän varrella.
Virressä lauletaan: ”En syntiturmelusta pois sielustani saa. En tuskaa, ahdistusta voi itse karkottaa.” (VK 124:3.) Sielun kipuun, synnin haavoihin, tarvitaan henkisen työn sijaan anteeksiantamuksen armoa.
Uushenkisyys – mitä se on?
Uushenkisyys muotoutui nykyiseen muotoonsa 1970-luvun alussa. Siihen kuuluu idän ja luonnonuskonnoista sekä humanistisesta psykologiasta lähtöisin olevia perinteitä. Uuden, ei-kristillisen aikakauden (New Age) on katsottu alkaneen vuoden 2000 tienoilla.
Uushenkisyyden suosion taustalla on maallistumiskehitys, jota on seurannut hengellinen ja henkinen puutostila miljoonien ihmisten elämässä. Tiede ja viihde eivät riitä elämän sisällöksi, ja monet etsivät ratkaisua uushenkisistä liikkeistä. Ne koetaan vapaampina ja vähemmän muodollisina ja opillisina kuin kristilliset kirkot. Moni pakenee uupumista ja uhkakuvia näennäiseen rauhaan ja leppoisuuteen.
Uushenkisyyden jumalakuva poikkeaa suuresti Raamatun ilmoituksesta ja kristinuskon käsityksestä: sen mukaan Jumala on kosmista energiaa ja sama kuin maailmankaikkeus; kaikki on jumaluutta. Kristinuskon mukaan Jumala on persoonallinen, kaikkivaltias, kaikkitietävä ja iankaikkinen. Hän on luonut kaiken ja on rakkaudessaan lähellä ihmistä.
Samoin ihmiskuvassa on suuri ero: Uushenkisyydessä ihminen on osa kosmista tietoisuutta ja jumaluutta. Hän on pohjimmiltaan hyvä, mutta tarvitsee vapautumista totuuden etsimiseen ja täyden potentiaalin löytämiseen. Kristinuskon mukaan Jumala loi ihmisen kuvakseen ja elämään yhteydessään. Ihminen lankesi syntiin, mutta Jumala itse pojassaan Jeesuksessa sovitti kaikkien synnit.
Luterilaisten seurakuntien toiminnassa on laajalti hyväksytty ajatus hengellisyyden ja henkisyyden yhdistämisestä. Tästä monet ovat huolissaan; sen ajatellaan kaventavan hengellisyyttä ja kristinuskon perinteitä.
Henkisiä elämyksiä
Uushenkisyyden suurin vaara on siinä, että sen kautta voi huomaamattaan omaksua itselleen vieraan, täysin ei-kristillisen ajattelutavan. Raamatusta vieraantuneet hakevat hengellisyyden tilalle arvoja ja maailmankatsomusta henkisyydestä, tieteestä tai somevaikuttajilta.
Myönteistä on, että viime aikoina monet ovat luopuneet uushenkisyydestä ja liittyneet kristillisiin yhteisöihin. He ovat kertoneet, että uushenkisyyttä oli vaikea yhdistää omaan arkeen ja että heidän harjoittamillaan rituaaleilla oli yhteys ”pimeyden voimiin”.
Uushenkisyydessä korostuvat henkiset elämykset, jotka hyödyttävät ihmisiä tässä elämässä, eivät kuoleman jälkeen. Sen piirteitä ei aina mielletä yliluonnollisuudeksi tai uskonnollisiksi, vaan ne liitetään yleiseen hyvinvointiajatteluun. Vaikka henkisyys ei tarkoita hengellisyyttä, on tarpeellista valvoa, ettei henkisyyden harjoittamisesta tule vieraan hengellisyyden harjoittamista.
Henkisyydestä, erilaisista hoitomuodoista, ravinnosta ja monista ajallisista asioista voidaan ajatella eri tavoin, mutta kärjekkäitä mielipiteitä ja vastakohtaisuuksia luovaa keskustelua ei tule synnyttää – ne vahingoittavat Jumalan lasten välistä rakkautta, jota Jeesus piti omiensa tärkeimpänä tuntomerkkinä (Joh. 13:35). Raamattu kehottaa elämään rauhassa kaikkien kanssa, ei kiistelemään mielipiteistä (Room. 12:18, 14:1).
Henkisyys ei vastaa ihmisen perimmäisiin kysymyksiin. Vaikka ajallista ja henkistä hyvinvointia voi eri tavoin saavuttaakin, kestävä rauha löytyy vain Jumalan valtakunnasta armon ja anteeksiantamuksen evankeliumin kautta.
Luotanko itseeni vai Jumalaan?
Uushenkisyyden mukaan ihmisen tulee etsiä rauhaa, totuutta ja valoa omasta sisimmästään. Joidenkin näkemysten mukaan ihminen pyrkii itse pelastamaan itsensä, synnin ollessa lähinnä tietämättömyyttä omasta jumaluudesta. Ihminen on vapaa, eikä tarvitse valmiiksi pureskeltuja vastauksia.
Raamatun mukaan Jumalan kuva ihmisessä turmeltui syntiinlankeemuksessa. Ihminen ei voi omilla tekemisillään päästä sovintoon Jumalan kanssa, vaan tarvitsee armahduksen. Usko on omakohtainen, mutta Jumalan valtakuntaa ihmisen täytyy etsiä itsensä ulkopuolelta, muiden ihmisten keskeltä.
Usko tuo turvaa elämään, mutta se ei suojaa ihmistä ajallisen elämän murheilta ja koettelemuksilta. Emme aina ymmärrä Jumalan johdatuksen kaikkia vaiheita, mutta hän tietää tarpeemme (Matt. 6:32). Rukouksessa saamme kääntyä Jumalan puoleen. Oleellista ei ole se, että saa pyytää, vaan se, että saa luottaa. Jumalalla on tiedossaan jokaisen ihmisen koko elämä alusta loppuun asti (Ps. 139:16).
Luonto – Luojan työtä vai mystiikkaa?
Uushenkisyyden mukaan ihminen on osa jumalallista luontoa. Raamatun mukaan Jumala on luonut maailman. Kaikki elävä ja eloton luonto muistuttaa Jumalan viisaudesta ja läsnäolosta, mutta jumaluus ei asu kaikkialla luomakunnassa. Syntiinlankeemuksen vuoksi kaiken luodun tuli alistua katoavaisuuteen (Room. 8:20).
Erilaisille luontouskonnoille on yhteistä ajattelu, että luonnon olioilla on sielu tai henki. Yhtenä äärimmäisenä esimerkkinä uushenkisyydestä voidaan pitää eko-spiritualismia, jossa ympäristöaktiivisuudesta on tullut uskonto ja luomakunnasta Jumala. Paavali varoittaa tämänkaltaisista ilmiöistä: ”He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa” (Room. 1:25).
On oikein varjella luontoa ja hoitaa siellä mielen ja kehon terveyttä, mutta mistään näistä ei saa tulla jumala. Raamattu ilmoittaa kolmiyhteisen Jumalan ainoaksi oikeaksi Jumalaksi (2. Moos. 20:2–3).
Iankaikkinen elämä vai jälleensyntyminen?
Uushenkisyyden mukaan ihmiselämän tavoitteena ei ole taivas, vaan yksilön tasapaino, rauha ja mielihyvä. Sen mukaan ihminen jatkaa kuoleman jälkeen elämäänsä jälleensyntymisten kautta, ja lopullinen rauha saavutetaan yhdistymällä jumaluuteen tai maailmanhenkeen.
Raamatun mukaan ”jokaisen ihmisen osana on kerran kuolla ja joutua tuomiolle” (Hepr. 9:27). Uskon päämäärä on ”taivaallinen isänmaa” (Hepr. 11:16).
Kuinka turvallinen onkaan Raamatun ilmoitus kuoleman jälkeisestä elämästä! Pyhän Hengen yhdistämä uskovaisten joukko on matkalla kohti iankaikkista päämäärää, taivaan kotia. Jumala on tarkoittanut uskovaiset tukemaan toisiaan tällä matkalla ja siunaamaan toinen toistaan anteeksiantamuksen evankeliumilla.
Meidän ei tarvitse kaivautua syvälle itseemme tai tavoitella korkeaa ymmärrystä. Samalla tavalla kuin lapsi turvaa vanhempaansa, ihminen saa luottaa Jumalan huolenpitoon elämässään.
Lähteet:
Kirkko ja kaupunki 30.9.2015: Uushenkisyys vetoaa yksilöllisyyden aikana. Kimmo Ketolan haastattelu.
Päivämies ja Siionin Lähetyslehti, 16.8.2023.
Reinikainen, Erkki: Niin kuin kuvastimesta, SRK 1994.
Teksti on tiivistelmä alustuksesta, jonka Erkki Alasaarela piti aikuisten illassa Limingassa 25.11.2023.
Blogit
Lukijan kuva
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys