Juha Iso­maa

Ju­ma­lan val­ta­kun­ta lä­hes­tyy ih­mis­tä ar­ki­ses­sa elä­mäs­sä. Ju­ma­la kut­suu sa­nan­sa kaut­ta evan­ke­liu­min us­ko­jak­si.

Jee­sus oli mat­kal­la ope­tus­las­ten­sa kans­sa Juu­de­as­ta Ga­li­le­aan. He oli­vat kul­ke­neet aa­mu­var­hai­ses­ta puo­leen päi­vään as­ti, ja oli­vat tul­leet Sy­kar-ni­mi­seen Sa­ma­ri­an kau­pun­kiin. Ope­tus­lap­set oli­vat men­neet os­ta­maan ruo­kaa. Jee­sus is­tui ja­nois­saan Jaa­ko­bin kai­von luo­na.

Koh­taa­mi­nen kai­vol­la

Tä­hän ti­lan­tee­seen kai­vol­le saa­pui sa­ma­ri­a­lai­nen nai­nen, ja al­koi kes­kus­te­lu. Tuos­ta koh­taa­mi­ses­ta on pal­jon op­pi­mis­ta mei­dän­kin ai­kaam­me. Koh­taa­mi­ses­sa ri­kot­tiin ai­na­kin kah­ta tuon ajan kult­tuu­rin sa­na­ton­ta nor­mia: mies ja nai­nen kes­kus­te­li­vat, ja sa­ma­ri­a­lai­nen ja juu­ta­lai­nen koh­ta­si­vat.

Jee­suk­sen tapa koh­da­ta ih­mi­siä oli ai­nut­laa­tui­nen oma­na ai­ka­naan. Hän ei va­li­koi­nut nii­tä, joi­ta koh­ta­si. Jee­sus py­säh­tyi sai­rai­den, hal­vek­sit­tu­jen ja syn­tis­ten vie­rel­le. Hän aut­toi hei­tä ajal­li­ses­ti, mut­ta näki en­nen kaik­kea sy­dä­meen ja tar­jo­si lä­him­mäi­sil­leen elä­vää vet­tä – syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta. Jee­sus ei koh­dan­nut kai­vol­le vet­tä ha­ke­maan tul­lut­ta nais­ta pel­käs­tään ih­mi­se­nä, vaan näki myös hä­nen hen­ki­sen ti­lan­sa, näki hä­nen sy­dä­meen­sä.

Sa­ma­ri­a­lai­nen nai­nen ei koh­dan­nut Jee­suk­sen ta­hol­ta hal­vek­sun­taa ja en­nak­ko­luu­lo­ja. Jee­sus ei syyt­tä­nyt ei­kä tuo­min­nut, vaan hän osoit­ti rak­kaut­ta ja ar­vos­tus­ta. Roh­kais­tu­nee­na täs­tä nai­nen kiin­nos­tui Jee­suk­sen sa­nois­ta: “Jos tie­täi­sit, min­kä lah­jan Ju­ma­la on an­ta­nut, ja ym­mär­täi­sit, kuka si­nul­ta pyy­tää juo­ta­vaa, pyy­täi­sit it­se hä­nel­tä, ja hän an­tai­si si­nul­le elä­vää vet­tä” (Joh. 4:10).

An­teek­si­an­ta­muk­sen läh­de

Tuos­sa ar­ki­ses­sa koh­taa­mi­ses­sa kes­kus­te­lu siir­tyi jo­ka­päi­väi­sen elä­män tar­pees­ta sy­väl­li­sem­pään ian­kaik­ki­sen elä­män sa­lai­suu­teen – elä­vän ve­den läh­tee­seen. Nai­nen ei aluk­si ym­mär­tä­nyt, mis­tä Jee­sus pu­hui. Nai­sen aja­tuk­set oli­vat ta­val­li­ses­sa ve­des­sä ja hän ajat­te­li asi­aa ajal­li­sen ko­ke­mus­maa­il­man­sa va­los­sa. Kes­kus­te­lun ede­tes­sä Jee­sus sai nai­sen tar­kas­te­le­maan elä­mään­sä, ha­vah­tu­maan syn­neis­tään ja si­veet­tö­mäs­tä elä­mäs­tään.

Jee­sus ei pe­län­nyt vie­dä kes­kus­te­lua Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ja us­kon sa­lai­suu­teen. Jee­sus ja hä­nen sa­nan­sa ovat juu­ri se, mitä ih­mi­nen kaik­kein sy­vim­min tar­vit­see ja mitä hän si­sim­mäs­sään kai­paa. Il­man us­koa Jee­suk­seen ja hä­nen so­vi­tus­työ­hön­sä ih­mi­nen ei voi elää ian­kaik­ki­ses­ti. Ian­kaik­kis­ta evan­ke­liu­mia, elä­väk­si te­ke­vää vet­tä, nai­nen­kin ha­lu­si omal­le koh­dal­leen us­koa.

Jee­sus kut­suu us­ko­maan

Jee­sus osoit­ti nai­sel­le, kuin­ka tär­ke­ää on Jee­suk­sen ja Ju­ma­lan tun­te­mi­nen sekä elä­vän ve­den läh­teek­si, Ju­ma­lan lap­sek­si, pää­se­mi­nen. Jee­suk­sen ta­voin voim­me ta­va­tes­sam­me py­säh­tyä yk­sit­täi­sen ih­mi­sen koh­dal­le ja kes­kus­tel­la ar­ki­sis­ta asi­ois­ta, ja Ju­ma­lan roh­kai­se­ma­na ky­syä myös us­kos­ta osat­to­mal­ta: ha­lu­at­ko us­koa syn­nit an­teek­si?

Jee­sus ei lä­het­tä­nyt seu­raa­ji­aan vain ker­to­maan kut­sus­ta val­ta­kun­taan­sa, vaan ke­hot­ti hei­tä an­ta­maan myös syn­te­jä an­teek­si. Jee­suk­sen sa­no­ma syn­tin­sä tun­te­val­le on edel­leen: “Si­nun syn­ti­si an­ne­taan si­nul­le an­teek­si” (Matt. 9:2).

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Joh. 4:5–26

Raa­mat­tu 1992: Mat­kal­laan Jee­sus tuli Sy­kar-ni­mi­seen Sa­ma­ri­an kau­pun­kiin. Sen lä­hel­lä oli maa-alue, jon­ka Jaa­kob oli an­ta­nut po­jal­leen Joo­se­fil­le, ja siel­lä oli Jaa­ko­bin kai­vo. Mat­kas­ta uu­pu­nee­na Jee­sus is­tah­ti kai­vol­le. Oli kes­ki­päi­vä, noin kuu­des tun­ti. Eräs sa­ma­ri­a­lai­nen nai­nen tuli nou­ta­maan vet­tä, ja Jee­sus sa­noi hä­nel­le: ”An­na mi­nun juo­da as­ti­as­ta­si.” Ope­tus­lap­set oli­vat men­neet kau­pun­kiin os­ta­maan ruo­kaa. Sa­ma­ri­a­lais­nai­nen sa­noi: ”Si­nä­hän olet juu­ta­lai­nen, kuin­ka sinä pyy­dät juo­ta­vaa sa­ma­ri­a­lai­sel­ta nai­sel­ta?” Juu­ta­lai­set ei­vät näet ole mis­sään te­ke­mi­sis­sä sa­ma­ri­a­lais­ten kans­sa. Jee­sus sa­noi nai­sel­le: ”Jos tie­täi­sit, min­kä lah­jan Ju­ma­la on an­ta­nut, ja ym­mär­täi­sit, kuka si­nul­ta pyy­tää juo­ta­vaa, pyy­täi­sit it­se hä­nel­tä, ja hän an­tai­si si­nul­le elä­vää vet­tä.” Nai­nen sa­noi: ”Her­ra, ei­hän si­nul­la edes ole as­ti­aa, ja kai­vo on syvä. Mis­tä sinä läh­de­vet­tä ot­tai­sit? Et kai sinä ole suu­rem­pi kuin isäm­me Jaa­kob, jol­ta olem­me saa­neet tä­män kai­von? Hän joi it­se tä­män kai­von vet­tä, ja sitä joi­vat hä­nen poi­kan­sa ja hä­nen kar­jan­sa­kin.” Jee­sus vas­ta­si hä­nel­le: ”Joka juo tätä vet­tä, sen tu­lee uu­del­leen jano, mut­ta joka juo mi­nun an­ta­maa­ni vet­tä, ei enää kos­kaan ole ja­nois­saan. Sii­tä ve­des­tä, jota minä an­nan, tu­lee hä­nes­sä läh­de, joka kum­pu­aa ikui­sen elä­män vet­tä.” Nai­nen sa­noi: ”Her­ra, an­na mi­nul­le sitä vet­tä. Sil­loin mi­nun ei enää tule jano ei­kä mi­nun tar­vit­se käy­dä tääl­lä ve­den haus­sa.” Jee­sus sa­noi hä­nel­le: ”Mene ha­ke­maan mie­he­si­kin tän­ne.” ”Ei mi­nul­la ole mies­tä”, nai­nen vas­ta­si. Jee­sus sa­noi: ”Tot­ta pu­huit: ei si­nul­la ole mies­tä. Vii­si mies­tä si­nul­la on ol­lut, ja se, jon­ka kans­sa nyt elät, ei ole si­nun mie­he­si. Sii­nä pu­huit tot­ta.” Nai­nen sa­noi: ”Her­ra, minä huo­maan, et­tä sinä olet pro­feet­ta. Mei­dän isäm­me ovat ku­mar­ta­neet ja ru­koil­leet Ju­ma­laa täl­lä vuo­rel­la, kun taas te väi­tät­te, et­tä oi­kea paik­ka ru­koil­la on Je­ru­sa­le­mis­sa.” Jee­sus vas­ta­si: ”Us­ko mi­nua, nai­nen: tu­lee ai­ka, jol­loin et­te ru­koi­le Isää täl­lä vuo­rel­la et­te­kä Je­ru­sa­le­mis­sa. Te ku­mar­rat­te sel­lais­ta, mitä et­te tun­ne, mut­ta me ku­mar­ram­me hän­tä, jon­ka tun­nem­me, sil­lä pe­las­ta­ja nou­see juu­ta­lais­ten kes­kuu­des­ta. Tu­lee ai­ka – ja se on jo nyt – jol­loin kaik­ki oi­ke­at ru­koi­li­jat ru­koi­le­vat Isää hen­ges­sä ja to­tuu­des­sa. Sel­lai­sia ru­koi­li­joi­ta Isä tah­too. Ju­ma­la on hen­ki, ja sik­si nii­den, jot­ka hän­tä ru­koi­le­vat, tu­lee ru­koil­la hen­ges­sä ja to­tuu­des­sa.” Nai­nen sa­noi: ”Minä tie­dän kyl­lä, et­tä Mes­si­as tu­lee.” – Mes­si­as tar­koit­taa Kris­tus­ta. – ”Kun hän tu­lee, hän il­moit­taa meil­le kai­ken.” Jee­sus sa­noi: ”Minä se olen, minä, joka täs­sä pu­hun kans­sa­si.”