JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Hartauskirjoitukset

Ju­ma­la kut­suu Ab­ra­ha­min

Siionin Lähetyslehti
Hartauskirjoitukset
11.6.2014 0.00

Juttua muokattu:

1.1. 23:43
2020010123431020140611000000

Ab­ra­ham on van­hin Raa­ma­tun tun­ne­tuis­ta pat­ri­ar­kois­ta. Kak­si muu­ta oli­vat hä­nen poi­kan­sa Isak ja tä­män poi­ka Ja­kob. Tun­te­mat­to­mam­pi se si­jaan oli Ab­ra­ha­min isä Te­rah ja hä­nen kak­si vel­je­ään Naa­hor ja Ha­ran. He asui­vat Kal­de­an Uris­sa, ny­kyi­sen Ira­kin seu­dul­la. Sa­mal­la suun­nal­la si­jait­si mui­nai­nen Ba­by­lo­nia. Siel­lä ih­mi­set al­koi­vat ra­ken­taa tor­nia, joka ulot­tui­si tai­vaa­seen saak­ka. Täs­tä aja­tuk­ses­ta Ju­ma­la ei pi­tä­nyt ja niin­pä hän päät­ti vai­keut­taa ih­mis­ten vä­lis­tä yh­teis­toi­min­taa se­koit­ta­mal­la kan­so­jen kie­let (1. Moos. 11).

Il­mei­ses­ti tä­män seu­rauk­se­na Ab­ra­ham ko­ko­si su­ku­aan ja läh­ti va­el­ta­maan Euf­rat-joen vart­ta luo­tee­seen uu­sil­le asuin­seu­duil­le. Mu­kaan läh­ti­vät ai­na­kin Saa­ra-vai­mo, Te­rah-isä ja Ha­ran-vel­jen poi­ka Lot per­hei­neen. Ha­ran it­se kuo­li jo var­sin nuo­re­na. Hä­nen tyt­tä­ren­sä Mil­ka oli avi­oi­tu­nut Ab­ra­ha­min toi­sen vel­jen Na­ho­rin kans­sa, mut­ta he jäi­vät Kal­de­an Uriin. Noin 900 ki­lo­met­rin va­el­luk­sen jäl­keen löy­tyi Ha­ra­nis­ta kau­pun­ki, jo­hon Ab­ra­ham su­kun­sa kans­sa aset­tui. Har­ra­nis­sa olon ai­ka­na Ab­ra­ha­min isä Te­rah kuo­li.

Ab­ra­ham seu­ra­si Ju­ma­lan kut­sua

Har­ra­nis­sa Ju­ma­la kut­sui Ab­ra­ha­mia ja ke­hot­ti hän­tä jät­tä­mään va­kiin­tu­neen asuin­pai­kan ja läh­te­mään koh­ti tun­te­ma­ton­ta: ”Läh­de maas­ta­si, asuin­si­joil­ta­si ja isä­si ko­dis­ta sii­hen maa­han, jon­ka minä si­nul­le osoi­tan” (1. Moos. 12:1). Tämä tie­si yli 600 ki­lo­met­rin vai­val­lois­ta va­el­lus­ta läpi ou­to­jen ja ka­ru­jen seu­tu­jen. Ab­ra­ham oli jo 75 vuo­den ikäi­nen. Mat­ka joh­ti Jor­dan-vir­ran var­sia seu­rail­len koh­ti ete­lää ja päät­tyi vii­mein Ne­ge­vin au­ti­o­maan lä­hel­le. Seu­tu ei ol­lut eri­tyi­sen he­del­mäl­lis­tä lam­mas­ta­lout­ta aja­tel­len. Ab­ra­ham vä­ki­neen jou­tui vä­lil­lä siir­ty­mään nä­län­hä­dän aja­ma­na ai­na Egyp­tiin as­ti.

Pit­kil­lä va­el­lus­mat­koil­laan Ab­ra­ham osoit­ti mo­nin eri ta­voin ole­van­sa us­ko­vai­nen mies. Hä­nen us­kol­li­suu­ten­sa Ju­ma­laan koh­taan ja kuu­li­ai­suu­ten­sa vai­keis­sa elä­män­ti­lan­teis­sa oli pu­hut­te­le­vaa. Hän osoit­tau­tuu mat­kan var­rel­la rik­kaak­si ja kun­ni­oi­te­tuk­si kan­san­sa ja su­kun­sa pää­mie­hek­si. Nämä omi­nai­suu­det ei­vät kui­ten­kaan teh­neet hä­nes­tä it­se­käs­tä, yl­pe­ää tai it­se­riit­tois­ta ih­mis­tä. Hän läh­ti liik­keel­le, kun Ju­ma­la kut­sui, vaik­ka ei tien­nyt, min­ne tie kul­jet­ti. Mat­kan var­rel­la hän ra­ken­si Her­ral­le temp­pe­lin, kun oli tar­ve py­säh­tyä pi­dem­mäk­si ai­kaa. Alt­ta­ril­la hän uh­ra­si Her­ral­le ja ru­koi­li Ju­ma­lan apua, vaik­ka ai­na ei oli­si ol­lut mi­tään eri­tyis­tä hä­tää. Uh­raa­mi­nen Her­ral­le oli osoi­tus sii­tä, et­tä hän ha­lu­si säi­lyt­tää yh­tey­den Ju­ma­laan, joka oli hä­nel­le il­mes­ty­nyt. Tämä tar­ve hä­nel­lä oli niin hy­vi­nä ai­koi­na kuin hä­dän­kin het­kel­lä.

Lu­pauk­set täyt­ty­vät

Yh­teys ei ol­lut yk­si­puo­lis­ta. Ju­ma­la vas­ta­si Ab­ra­ha­min ru­kouk­siin ai­ka­naan. Hän myös an­toi lu­pauk­sia Ab­ra­ha­mil­le, joi­ta hän ajan tul­len täyt­ti: ”Minä teen si­nus­ta suu­ren kan­san ja siu­naan si­nua, ja si­nun ni­me­si on ole­va suu­ri ja sii­nä on ole­va siu­naus. Minä siu­naan nii­tä, jot­ka siu­naa­vat si­nua, ja ki­ro­an ne, jot­ka si­nua ki­ro­a­vat, ja si­nun saa­ma­si siu­naus tu­lee siu­nauk­sek­si kai­kil­le maa­il­man kan­soil­le.” (1. Moos. 12:2–3.) Lap­set­to­mal­le Ab­ra­ha­mil­le Ju­ma­la lu­pa­si jäl­ke­läi­siä niin pal­jon kuin me­ren ran­nas­sa on hiek­kaa ja kuin täh­tiä on tai­vaal­la.

Lu­paus al­koi hi­taas­ti to­teu­tua, kun Ju­ma­la an­toi Saa­ran syn­nyt­tää van­hoil­la päi­vil­lään Isa­kin. Us­ko to­sin jou­tui ko­e­tuk­sel­le, kun Ju­ma­la käs­ki Ab­ra­ha­min uh­ra­ta ai­noa poi­kan­sa Ju­ma­lal­le. Kun Ab­ra­ham täs­sä­kin ko­et­te­le­muk­ses­sa oli Ju­ma­lal­le kuu­li­ai­nen, Ju­ma­la ylis­ti Ab­ra­ha­min us­koa. ”Ab­ra­ham us­koi Ju­ma­lan, ja se lu­et­tiin hä­nel­le van­hurs­kau­dek­si” (Room. 4:3). Isak vält­tyi uh­raa­mi­sel­ta, kun Ju­ma­la an­toi si­jai­suh­rik­si oi­naan. Ju­ma­la osoit­ti ar­mah­ta­van­sa nii­tä jot­ka hä­neen us­ko­vat. Myö­hem­min Jee­sus ker­too Ab­ra­ha­min us­kos­ta: ”Tei­dän isän­ne Ab­ra­ham iloit­si sii­tä, et­tä sai­si näh­dä mi­nun päi­vä­ni. Hän näki sen ja rie­muit­si” (Joh. 8:56).

Us­ko on toi­voa, nä­ky­mät­tö­män nä­ke­mis­tä, jär­jel­le kä­sit­tä­mät­tö­män ym­mär­tä­mis­tä (Hebr. 11:1–3). Riit­tää­kö meil­lä malt­tia ja us­koa luot­taa Ju­ma­lan il­moi­tuk­seen ja Sa­naan, jon­ka hän meil­le il­moit­taa Py­hän Hen­gen kaut­ta seu­ra­kun­nas­saan. Roo­ma­lais­kir­jees­sä Paa­va­li va­roit­taa mei­tä mu­kau­tu­mas­ta tä­hän maa­il­maan. Sen si­jaan hän ke­hot­taa muut­tu­maan mie­len uu­dis­tuk­sen kaut­ta – us­kon kaut­ta – niin, et­tä osaam­me ar­vi­oi­da mikä on Ju­ma­lan tah­to, mikä oi­kein ja mikä hy­vää ja täy­del­lis­tä (Room. 12:1–2). Se opet­taa meil­le nöy­ryyt­tä, ar­mon ko­ke­mis­ta ja sen myö­tä Kris­tuk­sen ruu­miin eli Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan yh­tey­den tun­te­mis­ta. Teks­ti: Mik­ko Ul­jas

Teks­tis­sä kä­si­tel­lään raa­ma­tun­koh­taa: 1. Moos. 12:1–9.

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 6/2014.

4.12.2020

Si­nun puo­lee­si, Her­ra, minä kään­nyn. Ju­ma­la­ni, si­nun apuu­si minä luo­tan.

En­hän luo­ta tur­haan, et­hän an­na vi­hol­li­sil­le­ni sitä rie­mua, et­tä he voit­ta­vat mi­nut! Ps. 25:1–2

Viikon kysymys