JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Hartauskirjoitukset

Ju­ma­la kut­suu työ­hön ja teh­tä­viin

Siionin Lähetyslehti
Hartauskirjoitukset
13.9.2015 7.06

Juttua muokattu:

1.1. 23:17
2020010123174720150913070600

KUVA: H.H.

KUVA: H.H.

En­sim­mäi­sen Moo­sek­sen kir­jan eli Ge­ne­sik­sen yk­si­tois­ta en­sim­mäis­tä lu­kua si­säl­tä­vät Raa­ma­tun al­ku­ker­to­muk­set. Ne al­ka­vat kah­del­la pe­räk­käi­sel­lä, eri­lai­sel­la ku­vauk­sel­la maa­il­man luo­mi­ses­ta. En­sim­mäi­sen luo­mis­ker­to­muk­sen (1. Moos. 1–2:4a) mu­kaan Ju­ma­la loi kai­ken tyh­jäs­tä. Luo­mis­työn­sä hui­pen­tu­ma­na hän loi ih­mi­sen. Luo­tu­aan ih­mi­sen mie­hek­si ja nai­sek­si hän an­toi heil­le myös teh­tä­vän: li­sään­ty­kää ja täyt­tä­kää maa ja ot­ta­kaa se val­taan­ne (1. Moos. 1:28).

Jäl­kim­mäi­ses­sä luo­mis­ker­to­muk­ses­sa ­(1. Moos. 2:4b–24) ker­ro­taan, et­tä Ju­ma­la loi ih­mi­sen maan to­mus­ta. Sit­ten hän is­tut­ti puu­tar­han itään ja aset­ti ih­mi­sen tuo­hon puu­tar­haan vil­je­le­mään ja var­je­le­maan sitä (1. Moos. 2:15). Ih­mi­nen sai siis teh­tä­viä ja työ­tä jo luo­mi­ses­sa.

Ee­de­nin puu­tar­has­sa ih­mi­nen oli on­nel­li­nen. On­nel­li­nen ”pa­ra­tii­sin olo­ti­la” ei joh­tu­nut työn puut­tees­ta, vaan sii­tä, et­tä ih­mi­nen sai ol­la lä­hel­lä Ju­ma­laa. Hän sai elää huo­let­to­ma­na eh­jäs­sä suh­tees­sa Luo­jaan­sa ja teh­dä nii­tä teh­tä­viä, joi­hin Ju­ma­la oli ih­mi­sen kut­su­nut.

Elä­mä on Ju­ma­lan kä­des­sä

Pa­ra­tii­sin huo­let­to­muu­den kes­kel­le lui­ker­te­li käär­me, ”ka­va­lin kai­kis­ta eläi­mis­tä” (1. Moos. 3:1). Se sa­noi nai­sel­le: ”On­ko Ju­ma­la to­del­la sa­no­nut: ’Te et­te saa syö­dä mis­tään puu­tar­han puus­ta?’” Se ava­si kes­kus­te­lun nai­sen kans­sa ja joh­ti hä­net heti alus­ta har­haan. Nai­sen oli ai­van pak­ko oi­kais­ta käär­meen pu­het­ta ja an­tau­tua kes­kus­te­luun: ”Vain sii­tä puus­ta, joka on kes­kel­lä pa­ra­tii­sia, Ju­ma­la on sa­no­nut: ’äl­kää syö­kö sen he­del­miä, äl­kää edes kos­ke­ko nii­hin, et­tet­te kuo­li­si.’”

Sil­loin käär­me väit­ti: ”’Ei, et­te te kuo­le. Mut­ta Ju­ma­la tie­tää, et­tä niin pian kuin te syöt­te sii­tä, tei­dän sil­män­ne avau­tu­vat ja teis­tä tu­lee Ju­ma­lan kal­tai­sia, niin et­tä tie­dät­te kai­ken, sekä hy­vän et­tä pa­han.’ Nai­nen näki nyt, et­tä puun he­del­mät oli­vat hy­viä syö­dä ja et­tä se oli kau­nis kat­sel­la ja hou­kut­te­le­va, kos­ka se an­toi ym­mär­rys­tä. Hän ot­ti sii­tä he­del­män ja söi ja an­toi myös mie­hel­leen, joka oli hä­nen kans­saan, ja mies­kin söi.” (1. Moos. 3:5–6.)

Käär­me väit­ti tun­te­van­sa Ju­ma­lan tah­don pa­rem­min kuin nai­nen. Se us­kot­te­li, et­tä ih­mi­nen voi­si tuos­ta puus­ta syö­mäl­lä tul­la niin kuin Ju­ma­la tie­tä­mään kai­ken ja päät­tä­mään, mitä elä­mäs­sään tar­vit­si­si. Se hou­kut­te­li ih­mi­sen ot­ta­maan elä­män ko­ko­naan omiin kä­siin­sä ja hyl­kää­mään Ju­ma­lan huo­len­pi­don.

Työn vai­va

Ju­ma­lan tah­don rik­ko­mi­nen ei kui­ten­kaan tuo­nut sitä, mitä käär­me lu­pa­si. Ih­mi­sen sil­mät kyl­lä avau­tui­vat, mut­ta se, min­kä käär­me oli saa­nut kuu­los­ta­maan hou­kut­te­le­val­ta ja ta­voit­te­le­mi­sen ar­voi­sel­ta, pal­jas­tui­kin hä­pe­äk­si. Ih­mi­set huo­ma­si­vat ole­van­sa alas­ti ja hei­tä hä­vet­ti ja pe­lot­ti. Syn­ti toi mu­ka­naan myös vas­tuun vält­te­lyä ja syyt­te­lyä. (1. Moos. 3: 12–13.)

Syn­tiin­lan­kee­muk­sen seu­rauk­se­na Ju­ma­la ki­ro­si käär­meen, mut­ta ih­mis­tä hän ei ki­ron­nut. Seu­rauk­sia syn­tiin­lan­kee­muk­ses­ta kui­ten­kin tuli ih­mi­sel­le. Nai­nen tun­tee ras­kau­den vai­vat ja syn­ny­tyk­sen ki­vut. Mie­hen ta­kia maa on ki­rot­tu ja hä­nen pi­tää hank­kia elan­to vai­val­la ja ot­sa hies­sä. Edel­leen­kään työ si­näl­lään ei ol­lut ran­gais­tus, mut­ta sen ai­heut­ta­ma vai­va. Ih­mi­sen osak­si tuli myös kuo­le­ma: ”Maan to­mua sinä olet, maan to­muk­si sinä pa­laat.” (1. Moos. 3:19.)

Ih­mi­nen kar­ko­tet­tiin pa­ra­tii­sis­ta. Pa­ra­tii­sin on­ni ja eh­jä yh­teys Ju­ma­laan oli men­nyt rik­ki. Sii­tä rik­ki­me­ne­mi­ses­tä muis­tut­taa myös se, et­tä juu­ri niis­sä het­kis­sä, jois­sa ih­mi­nen voi ko­kea suu­rin­ta ajal­li­sen elä­män on­nea, hän myös jou­tuu nä­ke­mään suu­rin­ta vai­vaa.

Ju­ma­la ei hyl­kää

Ju­ma­la on kut­su­nut ih­mi­sen te­ke­mään työ­tä jo luo­mi­ses­sa. Syn­tiin­lan­kee­muk­sen seu­raus­ta on, et­tä ”työn vai­va kuu­luu kut­su­muk­seen”, niin kuin vir­res­sä lau­le­taan. Työn vai­van al­la, mut­ta myös työn puut­tees­sa, saat­taa jos­kus nään­tyä. Sik­si vir­res­sä pyy­de­tään­kin: ”Luo mi­nuun uut­ta luot­ta­mus­ta, kun työs­sä nään­nyn tai en työ­tä saa” (Vk. 523:2–3).

En­sim­mäi­sel­le ih­mis­pa­ril­le toi uut­ta luot­ta­mus­ta ja voi­maa se lu­paus, joka pa­ra­tii­sis­sa an­net­tiin (1. Moos. 3:15). Ju­ma­la ei hy­län­nyt syn­tiin lan­gen­nei­ta ih­mi­siä. Huo­len­pi­ton­sa va­kuu­dek­si hän myös puki ih­mi­set uu­siin vaat­tei­siin en­nen pa­ra­tii­sis­ta kar­kot­ta­mis­ta (1. Moos. 3:21).

Meil­le luot­ta­mus­ta Ju­ma­lan huo­len­pi­toon uu­dis­taa ja voi­maa tuo se, et­tä tuo lu­paus on jo lu­nas­tet­tu. ”Niin kuin yh­den ih­mi­sen tot­te­le­mat­to­muus teki kai­kis­ta syn­ti­siä, niin yh­den kuu­li­ai­suus te­kee kai­kis­ta van­hurs­kai­ta” (Room. 5:19). Mei­dät­kin Ju­ma­la on pu­ke­nut ja pu­kee (esim. Ef. 6:14). Mei­tä­kään hän ei hyl­kää.

Tuo­mas Töl­li

Teks­tis­sä kä­si­tel­lään seu­raa­vaa raa­ma­tun­koh­taa: 1. Moos. 3:17–19

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 9/2015

29.5.2020

Her­ra on mi­nun va­lo­ni ja apu­ni, ketä minä pel­käi­sin? Her­ra on mi­nun elä­mä­ni tur­va, ketä siis säik­kyi­sin? Ps. 27:1

Viikon kysymys