JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Hartauskirjoitukset

Savi va­la­jan­sa kä­sis­sä

Siionin Lähetyslehti
Hartauskirjoitukset
10.9.2014 0.00

Juttua muokattu:

1.1. 23:45
2020010123455620140910000000

Sa­ven­va­la­jat oli­vat Raa­ma­tun ajan ih­mi­sil­le tut­tu­ja kä­si­työ­läi­siä. Sa­ven­va­la­ja teki sa­ves­ta pyö­ri­vää pöy­tää työ­vä­li­nee­nään käyt­tä­en tai­ta­vas­ti eri­lai­sia esi­nei­tä. Tuo­hon ai­kaan esi­mer­kik­si jo­kai­ses­sa ko­dis­sa käy­tet­tä­vät as­ti­at val­mis­tet­tiin pää­a­si­as­sa sa­ves­ta.

Pro­feet­ta Je­re­mia sai sa­ven­va­la­jan työs­tä ha­vain­nol­li­sen ai­heen ju­lis­tuk­sel­leen. Ju­ma­la ke­hot­ti Je­re­mi­aa me­ne­mään sa­ven­va­la­jan työ­pa­jaan. Siel­lä hän sai­si kuul­la, mitä Ju­ma­la sa­noi­si hä­nel­le. (Jer 18:2.)

Sa­ven­va­la­jan työ­pa­jas­sa Je­re­mia näki sa­ven­va­la­jan työs­ken­te­le­vän pyö­rän­sä ää­res­sä. Jos val­mis­tu­mas­sa ole­va as­tia meni pi­lal­le hä­nen kä­sis­sään, hän muo­toi­li sa­mas­ta sa­ves­ta uu­den. Sa­ven­va­la­ja teki juu­ri sel­lai­sia as­ti­oi­ta kuin hän it­se ha­lu­si. (Jer. 18:3–4.)

Kaik­ki­val­ti­as Ju­ma­la

Ju­ma­la käyt­ti sa­ven­va­la­jan työ­tä ha­vain­to­ku­va­na sa­no­mal­leen. Je­re­mia sai kuul­la Her­ral­ta, et­tä hän voi­si teh­dä Is­ra­e­lin kan­sal­le sa­mal­le ta­val­la kuin sa­ven­va­la­ja teki sa­vel­leen. Niin kuin savi oli va­la­jan kä­sis­sä, niin Is­ra­e­lin kan­sa oli Ju­ma­lan kä­sis­sä. Ju­ma­la voi­si pää­tök­sel­lään re­piä, tu­ho­ta ja hä­vit­tää kan­san tai val­ta­kun­nan. Jos kan­sa kui­ten­kin luo­pui­si pa­huu­des­taan, Ju­ma­la voi­si muut­taa miel­tään ei­kä an­tai­si ran­gais­tuk­sen koh­da­ta sitä. (Jer. 18:6–8.)

Ju­ma­la saat­toi myös päät­tää, et­tä hän ra­ken­tai­si tai is­tut­tai­si kan­san tai val­ta­kun­nan. Jos kan­sa kui­ten­kin te­ki­si pa­haa ei­kä tot­te­li­si Ju­ma­laa, hän muut­tai­si mie­len­sä ei­kä an­tai­si sil­le sitä hy­vää, min­kä oli lu­van­nut. (Jer. 18:9–10.)

Ju­ma­la opet­ti Je­re­mi­an kaut­ta sitä, et­tä hän on kaik­ki­val­ti­as. Jo­kai­sen kan­san ja ih­mi­sen koh­ta­lo on hä­nen kä­sis­sään. Ju­ma­la vi­haa syn­tiä, mut­ta ra­kas­taa syn­tis­tä ih­mis­tä. Syn­nin palk­ka on kuo­le­ma, mut­ta Ju­ma­lan ar­mo­lah­ja on ian­kaik­ki­nen elä­mä Kris­tuk­ses­sa Jee­suk­ses­sa (Room. 6:23).

Uu­si mah­dol­li­suus

Je­re­mi­an tuli nyt va­ka­vas­ti va­roit­taa Juu­dan ja Je­ru­sa­le­min asuk­kai­ta. Ju­ma­lal­la oli ole­mas­sa suun­ni­tel­ma hei­tä vas­taan, hän val­mis­te­li heil­le on­net­to­muut­ta hei­dän syn­tie­lä­män­sä vuok­si. Ju­ma­la voi­si kui­ten­kin vie­lä muut­taa suun­ni­tel­maan­sa, mi­kä­li he kään­tyi­si­vät pa­hoil­ta teil­tään, te­ki­si­vät hy­vää ja eläi­si­vät oi­kein. (Jer. 18:11.)

Ju­ma­la tar­jo­si hä­nen yh­tey­des­tään pois jou­tu­neil­le ih­mi­sil­le siis vie­lä uu­den mah­dol­li­suu­den. Vaik­ka Je­re­mi­an ju­lis­tuk­ses­sa oli an­ka­ra pe­rus­sä­vy, si­säl­si se kui­ten­kin toi­von nä­kö­a­lan. Ju­ma­la voi­si muo­va­ta pi­lal­le men­nees­tä as­ti­as­ta uu­den esi­neen. Syn­tie­lä­mään ja epä­ju­ma­lien pal­von­taan hai­rah­tu­neil­la ih­mi­sil­lä ja koko kan­sal­la oli vie­lä mah­dol­li­suus nöyr­tyä pa­ran­nuk­seen, muut­taa elä­män­sä suun­taa ja pa­la­ta Ju­ma­lan yh­tey­teen.

Mi­ten Ju­ma­la, suu­ri sa­ven­va­la­ja, työs­ken­te­lee täs­sä ajas­sa? Ju­ma­la yhä val­ta­kun­tan­sa kaut­ta il­moit­taa sa­maa sa­no­maa kuin Je­re­mia ju­lis­ti ajal­laan. Epä­us­kois­ta ih­mis­tä ke­ho­te­taan kään­tä­mään suun­taan­sa ja te­ke­mään pa­ran­nus syn­tie­lä­mäs­tään. Je­re­mi­an kir­jaa lu­kies­sa ha­vait­see, et­tä mo­net syn­nin muo­dot ovat säi­ly­neet vuo­si­tu­han­sien saa­tos­sa en­nal­laan. Pa­hin­ta on, et­tä ih­mi­set kään­ty­vät pois Ju­ma­lan luo­ta ja läh­te­vät seu­raa­maan vää­riä ja ole­mat­to­mia ju­ma­lia (Jer. 1:5).

Kun ih­mi­nen ha­vait­see syn­ti­syy­ten­sä ja ha­lu­aa teh­dä pa­ran­nuk­sen, Ju­ma­la muo­vaa hä­nes­tä Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa uu­den ih­mi­sen. Hän saa kuul­la us­ko­vai­sen ih­mi­sen ju­lis­ta­van syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta Jee­suk­sen ni­mes­sä ja so­vin­to­ve­res­sä. Ar­mah­det­tua syn­tis­tä Ju­ma­la ei kat­so enää vir­heel­li­se­nä ja hä­nel­le kel­paa­mat­to­ma­na ih­mi­se­nä. Jee­suk­sen lu­nas­tus­työn us­ko­mi­nen omien syn­tien so­vi­tuk­se­si mer­kit­see siis uu­den ra­ken­tu­mis­ta. Sil­loin pi­lal­le men­nyt sa­vi­as­tia muo­va­taan uu­dek­si ja vir­heet­tö­mäk­si.

Ju­ma­la an­taa yk­sit­täi­sil­le ih­mi­sil­le ja ko­ko­nai­sil­le kan­sa­kun­nil­le­kin yhä et­si­ko­nai­ko­ja. Tuol­loin Ju­ma­la eri­tyi­sel­lä ta­val­la lä­hes­tyy ih­mis­tä ja kut­suu hän­tä pa­ran­nuk­seen ja Ju­ma­lan val­ta­kun­nan yh­tey­teen. On tär­ke­ää, et­tä Ju­ma­lan kut­su ote­taan va­ka­vas­ti. On mah­dol­lis­ta, et­tä ih­mi­nen paa­dut­taa sy­dä­men­sä, jos hän hyl­kää Ju­ma­lan kut­sun. Ih­mi­nen ei sil­loin enää kuu­le­kaan Ju­ma­lan ään­tä ja pa­ran­nus jää te­ke­mät­tä. Et­sik­ko­ai­ka­na pä­tee Ju­ma­lan sana: ”Jos te tänä päi­vä­nä kuu­let­te hä­nen ää­nen­sä, äl­kää paa­dut­ta­ko sy­dän­tän­ne” (Hepr. 3:15).

Täyt­ty­nyt lu­paus

Je­re­mi­an ai­ka­na kuul­tiin evan­ke­liu­mia, ilo­sa­no­maa, tu­le­vas­ta Va­pah­ta­jas­ta: ”Ai­ka tu­lee”, sa­noo Her­ra, ”jol­loin minä täy­tän Is­ra­e­lin ja Juu­dan hei­moil­le an­ta­ma­ni lu­pauk­sen. Kun se ai­ka koit­taa, Daa­vi­din su­vus­ta nou­see Van­hurs­kas Ver­so. Hän saat­taa maas­sa voi­maan oi­keu­den ja van­hurs­kau­den. Nii­nä päi­vi­nä Juu­da saa avun, ja Je­ru­sa­lem elää tur­vas­sa. Hän­tä kut­su­taan täl­lä ni­mel­lä: ”Her­ra on mei­dän van­hurs­kau­tem­me” (Jer. 33:14–16).

Ju­ma­la osoit­ti Je­re­mi­an ai­ka­lai­sil­le pit­kä­mie­li­syyt­tään, lau­peut­taan ja ar­mah­ta­vai­suut­taan. Näin hän on teh­nyt kaik­ki­na ai­koi­na ja te­kee vie­lä­kin. Psal­mis­sa 103 Ju­ma­lan ar­mol­li­suut­ta ku­va­taan pu­hut­te­le­vas­ti: ”An­teek­si­an­ta­va ja lau­pi­as on Her­ra. Hän on kär­si­väl­li­nen ja hä­nen ar­mon­sa on suu­ri. Ei hän iä­ti mei­tä syy­tä, ei hän ikui­ses­ti pidä vi­haa. Ei hän mak­sa­nut meil­le syn­tiem­me mu­kaan, ei ran­gais­sut niin kuin oli­sim­me an­sain­neet.” (Ps. 103:8–10.)

Sa­maa ilo­sa­no­maa kuu­lu­te­taan vie­lä­kin Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta. Pro­feet­ta Je­re­mi­an ju­lis­ta­ma lu­paus on kui­ten­kin muut­tu­nut täyt­ty­neek­si lu­pauk­sek­si: ”Elä­mä il­mes­tyi, me olem­me näh­neet sen, ja sii­tä me to­dis­tam­me. Me il­moi­tam­me teil­le ian­kaik­ki­sen elä­män, joka oli Isän luo­na ja il­mes­tyi meil­le. Min­kä olem­me näh­neet ja kuul­leet, sen me myös teil­le ju­lis­tam­me, jot­ta teil­lä­kin oli­si yh­teys mei­hin. Meil­lä on yh­teys Isään ja hä­nen Poi­kaan­sa Jee­suk­sen Kris­tuk­seen” (1. Joh. 1:2–3).

Ant­ti Sa­ve­la

Teks­tis­sä kä­si­tel­lään seu­raa­vaa raa­ma­tun­koh­taa: Jer. 18.

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 9/2014.

Kuva: Päi­vi Pel­to­nie­mi

4.12.2020

Si­nun puo­lee­si, Her­ra, minä kään­nyn. Ju­ma­la­ni, si­nun apuu­si minä luo­tan.

En­hän luo­ta tur­haan, et­hän an­na vi­hol­li­sil­le­ni sitä rie­mua, et­tä he voit­ta­vat mi­nut! Ps. 25:1–2

Viikon kysymys