Tuo­mo Kel­lo­kos­ki

Pro­feet­ta Je­re­mia kir­joit­ti: ”Pa­lat­kaa ta­kai­sin, te luo­pu­neet lap­set!” sa­noo Her­ra. ”Minä otan tei­dät jäl­leen omik­se­ni. Minä ko­ko­an tei­dät kaik­ki ja tuon Sii­o­niin – vaik­ka tei­tä oli­si vain yk­si joka kau­pun­gis­sa ja kak­si joka kan­san kes­kel­lä.” (Jer. 3:14).

Je­re­mi­an kir­joi­tuk­ses­ta voi näh­dä sen, et­tä tuon­kin ajan kes­kel­lä oli luo­pu­nei­ta ih­mi­siä. Mi­ten tämä teks­ti­koh­ta on ajan­koh­tai­nen ny­ky­ai­ka­na? Tämä ai­ka on mo­nel­la ta­val­la luo­pu­mi­sen ai­kaa, jos­sa Ju­ma­lan sa­nan ar­vo­val­taa mu­ren­ne­taan ja kri­ti­soi­daan niin yh­teis­kun­nas­sa kuin kir­kos­sa. Syn­ti sär­kee elä­mää ja tuo kär­si­mys­tä ja pa­hoin­voin­tia ih­mis­ten vä­lil­le.

Teks­ti­koh­ta muis­tut­taa sie­lun­vi­hol­li­sen voi­mas­ta, al­ka­en pa­ra­tii­sis­ta, kun en­sim­mäi­nen ih­mis­pa­ri Adam ja Ee­va jou­tui­vat sie­lun­vi­hol­li­sen pet­tä­mäk­si ja jou­tui­vat ulos Ju­ma­lan lap­sen on­nel­li­ses­ta osas­ta. Toi­saal­ta Je­re­mia pu­huu roh­kais­ten Ju­ma­lan voi­mas­ta eri ai­ko­jen kes­kel­lä. Ju­ma­la ei hy­län­nyt luo­maan­sa ih­mis­tä, vaan kut­sui Ada­mia ja Ee­vaa ta­kai­sin lap­sik­seen.

Tä­män­kin ajan kes­kel­lä sie­lun­vi­hol­li­sen ku­to­es­sa sa­la­ka­va­las­ti verk­ko­jaan kuu­luu Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta Hy­vän Pai­me­nen kut­su­va ää­ni. Se roh­kai­see us­ko­maan omal­le koh­dal­le kaik­ki syn­nit an­teek­si. Hä­nen ar­mo­val­ta­kun­nas­saan saa kuul­la ja us­koa Ju­ma­lan ar­mah­ta­van evan­ke­liu­min, sen puh­dis­ta­van voi­man. Tämä kut­su kuu­luu ar­mo­rik­kaa­na tä­nään­kin kai­kil­le Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ul­ko­puo­lel­la ole­vil­le ih­mi­sil­le. Pro­feet­ta pyy­tää kau­niis­ti epä­us­kois­ta ih­mis­tä pa­la­maan ta­kai­sin Isän ko­tiin ja sen kaut­ta tai­vaan kun­ni­aan.

Ai­kaam­me lei­maa­vat mo­nen­lai­set ke­hi­tys­suun­nat ja esi­mer­kik­si te­ko­ä­lyn voi­ma­kas tu­le­mi­nen työ­e­lä­mään ja ar­jen kes­kel­le. Kui­ten­kin suu­rin ih­me­te­ko tä­män ajan kes­kel­lä on se, et­tä syn­ti­nen ih­mi­nen saa pa­ran­nuk­sen ja he­rää eloon syn­nin unes­ta. Sii­tä ih­me­te­os­ta ovat en­ke­lit­kin ilois­saan: ”Yh­tä lail­la, sen sa­non teil­le, iloit­se­vat Ju­ma­lan en­ke­lit yh­des­tä­kin syn­ti­ses­tä, joka te­kee pa­ran­nuk­sen” (Luuk. 15:10).

Mo­nes­sa ko­dis­sa van­hem­mat ovat Je­re­mi­an ta­voin ru­koil­leet, et­tä hei­dän rak­kaim­pan­sa, jot­ka ovat ek­sy­neet ja jou­tu­neet ulos Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta, pa­lai­si­vat ta­kai­sin Ju­ma­lan ar­mon osal­li­suu­teen. Hyvä Pai­men kut­suu ka­don­nei­ta lam­pai­ta tä­nä­kin päi­vä­nä ta­kai­sin. Ju­ma­lan lap­sen tie on kai­ta, mut­ta se on on­nel­li­nen tie, sil­lä se vie ker­ran kun­ni­an tai­vaa­seen.

Lau­lu­ru­noi­li­jan sa­noin: ”Lap­se­nus­kon ar­vo näy­tä elä­mäm­me ar­jes­sa. Va­lin­nois­sa mei­tä oh­jaa, sa­nal­la­si opas­ta. Va­lin­nois­sa mei­tä oh­jaa, sa­nal­la­si opas­ta. Au­ta tiel­le pa­ran­nuk­sen ek­sy­nyt ja luo­pu­nut. An­na jäl­leen us­kon ilo, sy­dä­mes­tä ka­don­nut. An­na jäl­leen us­kon ilo, sy­dä­mes­tä ka­don­nut.” (SL 147: 3–4.)