Ilo­nai­hei­ta voi ol­la mo­nia. Iloa ja iloi­suut­ta voi ta­voi­tel­la hy­vin­kin eri ta­voin. Yleen­sä jo­kai­sel­la on elä­mäs­sään ilo­nai­hei­ta, mut­ta huo­maam­me­ko ja tun­nis­tam­me­ko nii­tä? En­tä mikä on kes­tä­vää iloa?

Lap­sen ilo on ai­toa iloa. Hän iloit­see usein pie­nis­tä­kin asi­ois­ta. Lap­sen mie­li vaih­tuu no­pe­as­ti pet­ty­myk­ses­tä ilok­si, unoh­taa mur­heen. Sii­nä on meil­le van­hem­mil­le hyvä esi­merk­ki.

Raa­mat­tu on ko­ko­nai­suu­des­saan sa­no­maa ilos­ta. Evan­ke­liu­mi tar­koit­taa ilo­sa­no­maa. Jou­lu­na en­ke­li toi ilo­sa­no­man ke­don pai­me­nil­le: ”äl­kää pe­lät­kö! Minä il­moi­tan teil­le ilo­sa­no­man, suu­ren ilon koko kan­sal­le. Tä­nään on teil­le Daa­vi­din kau­pun­gis­sa syn­ty­nyt Va­pah­ta­ja. Hän on Kris­tus, Her­ra.” (Luuk. 2:10–11.)

Iloa jo ajal­li­ses­sa elä­mäs­sä

Ilo kuu­luu ar­keen ja juh­laan. Ar­jes­sa saa­tam­me use­am­min unoh­taa ilo­nai­heet ei­kä ajal­li­ses­sa juh­las­sa­kaan jo­kai­nen ai­na koe ilois­ta miel­tä. Jee­sus pu­hui usein ilos­ta. En­sim­mäi­sen ih­me­te­kon­sa hän teki hää­juh­las­sa. Hää­juh­la, ilon juh­la, oli myös usein ai­hee­na hä­nen ver­tauk­sis­saan.

Mur­he ja ilo kuu­lu­vat ajal­li­seen elä­mään. Jee­sus pu­hui hy­väs­ti­jät­tö­pu­hees­saan ope­tus­lap­sil­leen: ”To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: te saat­te it­keä ja va­lit­taa, mut­ta maa­il­ma iloit­see. Te jou­dut­te mu­reh­ti­maan, mut­ta tus­kan­ne muut­tuu ilok­si.” (Joh. 16:20.) Jee­sus pu­hui myös syn­nyt­tä­vän vai­mon ki­vus­ta, kuin­ka se lap­sen syn­nyt­tyä muut­tuu ilok­si.

Eri­tyi­sen suur­ta iloa ih­mi­nen voi ko­kea maan pääl­lä löy­tä­es­sään Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ja pääs­tes­sään Ju­ma­lan lap­sek­si. Jee­sus pu­hui ra­han ka­dot­ta­neen vai­mon ver­tauk­ses­sa: ”Iloit­kaa kans­sa­ni! Minä löy­sin ra­han, jon­ka olin ka­dot­ta­nut. Yh­tä lail­la, sen sa­non teil­le, iloit­se­vat Ju­ma­lan en­ke­lit yh­des­tä­kin syn­ti­ses­tä, joka te­kee pa­ran­nuk­sen." (Luuk. 15:9–10.)

Paa­va­li pu­huu usein kir­jeis­sään ilos­ta: ”Toi­vo­kaa ja iloit­kaa, ah­din­gos­sa ol­kaa kes­tä­viä, ru­koil­kaa hel­lit­tä­mät­tä. Aut­ta­kaa puut­tees­sa ole­via py­hiä, osoit­ta­kaa vie­raan­va­rai­suut­ta. Siu­nat­kaa nii­tä, jot­ka tei­tä vai­no­a­vat, siu­nat­kaa äl­kää­kä ki­rot­ko. Iloit­kaa iloit­se­vien kans­sa, it­ke­kää it­ke­vien kans­sa.” (Room. 12:12–15.)

Täy­del­li­nen ilo tai­vaan kirk­kau­des­sa

Jee­sus lä­het­ti ope­tus­lap­si­aan ju­lis­ta­maan evan­ke­liu­mia. Pa­la­tes­saan ope­tus­lap­set iloit­si­vat. Jee­sus muis­tut­ti tär­keim­mäs­tä ilo­nai­hees­ta: ”Niin, minä olen an­ta­nut teil­le val­lan: te voit­te pol­kea käär­mei­tä ja skor­pi­o­ne­ja ja kaik­kea vi­hol­li­sen voi­maa, ei­kä se va­hin­goi­ta tei­tä. Mut­ta äl­kää sii­tä iloit­ko, et­tä hen­get tei­tä tot­te­le­vat. Iloit­kaa sii­tä, et­tä tei­dän ni­men­ne on mer­kit­ty tai­vaan

kir­jaan.” (Luuk. 10:19–20.)

Jee­sus pu­hui täy­del­li­ses­tä ilos­ta, joka ker­ran on hä­nen seu­raa­jien­sa oma­na Ju­ma­lan luo­na tai­vaas­sa. Tääl­lä ajas­sa on tus­ka ja vai­va: ”Iloit­kaa, hyp­pi­kää rie­mus­ta, sil­lä palk­ka, jon­ka te tai­vaas­sa saat­te, on suu­ri” (Luuk. 6:22–23).

Saam­me ru­koil­la Ju­ma­lal­ta var­je­lus­ta ja siu­naus­ta elä­määm­me. Ju­ma­la voi siu­na­ta niin, et­tä ilom­me on täy­del­li­nen (Joh. 16:24). Jee­sus ke­hot­taa py­sy­mään rak­kau­des­saan ja nou­dat­ta­maan hä­nen käs­ky­jään, se tuo kes­tä­vän ilon.

Paa­va­li muis­tut­taa kir­jees­sään: ”Toi­von Ju­ma­la täyt­tä­köön ilol­la ja rau­hal­la tei­dät, jot­ka us­kot­te, niin et­tä teil­lä Py­hän Hen­gen voi­mas­ta oli­si run­sas toi­vo” (Room. 15:13).

Han­nu Ter­vo­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 8.2.2017

Ku­vi­tus­ku­va: Kari Ven­ga­sa­ho