Erk­ki Lau­no­nen

Tänä ai­ka­na on moni kiin­nos­tu­nut omas­ta su­vus­taan ja juu­ris­taan. Su­ku­tut­ki­mus­ten te­ke­mi­nen on li­sään­ty­nyt mei­dän ai­ka­nam­me.

En­nen, kun elet­tiin maa­ta­lou­syh­teis­kun­taa, ar­vos­tet­tiin paik­ka­kun­nil­la su­ku­ti­lo­ja, jot­ka oli­vat ol­leet sa­to­ja vuo­sia sa­man su­vun hal­lin­nas­sa. Nämä ajal­li­set su­ku­ti­lat ei­vät kui­ten­kaan ole ikui­sia.

Ju­ma­la lu­pa­si Daa­vi­dil­le, et­tä hä­nen su­kun­sa ja ku­nin­kuu­ten­sa säi­lyy ikui­ses­ti. ”Su­ku­si ja ku­nin­kuu­te­si py­sy­vät edes­sä­ni ikui­ses­ti lu­ji­na, ja val­tais­tui­me­si on kes­tä­vä ikui­ses­ti” (2. Sam. 7:16). ”Tu­lee ai­ka, sa­noo Her­ra, jol­loin Daa­vi­din su­vus­ta nou­see Van­hurs­kas Ver­so. Hän on ku­nin­gas, joka hal­lit­see vii­saas­ti ja saat­taa maas­sa voi­maan oi­keu­den ja van­hurs­kau­den.” (Jer. 23:5.)

Ju­ma­lan lu­paus ku­nin­kaas­ta sai mo­net sen ajan ih­mi­set odot­ta­maan maal­lis­ta, mah­ta­vaa ku­nin­gas­ta. Ju­ma­lan lä­het­tä­mä ku­nin­gas oli toi­sen­lai­nen. Ju­ma­lan lu­paus täyt­tyi Jee­suk­ses­sa. Hä­nes­sä Daa­vi­din suku elää ja hal­lit­see ikui­ses­ti. Jee­suk­sen ku­nin­kuus ei ole täs­tä maa­il­mas­ta (Joh. 18:36). Jee­suk­sen ku­nin­kuus on hen­gel­li­nen ja ikui­nen.

Jee­sus to­teut­ti Ju­ma­lan tah­don ja lu­pauk­sen elä­mäl­lään, kär­si­mi­sel­lään ja kuo­le­mal­laan. Tämä mah­dol­lis­ti ih­mi­sel­le pe­las­tuk­sen ikui­seen elä­mään Isän luo­na tai­vaas­sa.

Nyt Jee­sus is­tuu ar­mois­tui­mel­la, mut­ta ai­ko­jen lo­pus­sa hän siir­tyy kun­ni­an is­tui­mel­le. Hä­nen eteen­sä koo­taan kaik­ki kan­sat. Ju­ma­lan lap­si on mat­kal­la pää­mää­rä­nään Ju­ma­lan val­ta­kun­ta. Ju­ma­la on pu­ke­nut sota-asun. “Ot­ta­kaa siis yl­len­ne Ju­ma­lan tais­te­lu­va­rus­tus, niin et­tä ky­ke­net­te pa­han päi­vän tul­len te­ke­mään vas­ta­rin­taa ja sel­viy­ty­mään tais­te­lus­ta pys­tys­sä py­sy­en” (Ef. 6:13).

Tais­te­lu on ko­vaa kol­mi­liit­tois­ta vi­hol­lis­ta: omaa li­haa, maa­il­maa ja sie­lun­vi­hol­lis­ta vas­taan. Lan­kee­muk­sia tu­lee, mut­ta iki­ai­ko­jen Ju­ma­lan on lu­van­nut: ”Tei­dän van­huu­ten­ne päi­viin saak­ka minä olen sama, vie­lä kun hiuk­sen­ne har­maan­tu­vat, minä tei­tä kan­nan. Niin minä olen teh­nyt ja niin yhä teen, minä nos­tan ja kan­nan ja pe­las­tan.” (Jes. 46:4.)

Mitä tämä mer­kit­see tänä päi­vä­nä? Kun Her­ra on pai­men, ei mi­tään puu­tu. Hän vie vih­reil­le nii­tyil­le ja joh­taa vet­ten ää­reen, jos­sa saa le­vä­tä. (Ps. 23:1–2.) Ju­ma­lan sa­nan kuu­los­sa saa kuul­la evan­ke­liu­mia, joka on Ju­ma­lan voi­ma mat­kal­la. Us­ko tu­lee kuu­los­ta ja kuu­lo Ju­ma­lan sa­nan kaut­ta. Il­man us­koa on mah­do­ton kel­va­ta Ju­ma­lal­le. Hyvä Pai­men on yhä sama. Hän et­sii ek­sy­nei­tä ja ha­lu­aa aut­taa hei­tä val­ta­kun­taan­sa evan­ke­liu­mil­la.

Us­ko­mi­sen lah­ja on suu­rin lah­ja, jon­ka ih­mi­nen voi omis­taa. Ja suu­rin ilo on, et­tä nimi on elä­män kir­jas­sa tai­vaas­sa. Us­kon omis­ta­jil­le kuu­lu­vat sa­nat: “Tul­kaa tän­ne, te Isä­ni siu­naa­mat. Te saat­te nyt pe­riä val­ta­kun­nan, joka on ol­lut val­mii­na tei­tä var­ten maa­il­man luo­mi­ses­ta as­ti.” (Matt. 25:34.)