Kun Ju­ma­la saa he­rät­tää epä­us­koi­ses­sa ih­mi­ses­sä syn­nin tun­non, ih­mi­nen yleen­sä en­sim­mäi­sek­si ky­se­lee ku­ten ri­kas nuo­ru­kai­nen Jee­suk­sel­ta: ”Mitä hy­vää mi­nun pi­tää te­ke­män, et­tä minä sai­sin ian­kaik­ki­sen elä­män?” (Matt. 19:16.) Hän saat­taa al­kaa har­joit­taa hurs­kaut­ta ja ko­et­taa muut­taa elä­mään­sä. Raa­ma­tus­sa on täs­tä esi­merk­kei­nä myös muun mu­as­sa Kor­ne­lius (Ap. t. 10) ja Etio­pian ka­ma­ri­her­ra (Ap. t. 8:26–40).

Ih­mi­nen pe­ri­syn­nin tur­me­le­ma

Jee­sus joh­dat­te­li rik­kaan nuo­ru­kai­sen nä­ke­mään, et­tei ih­mi­nen ky­ke­ne te­ke­mään mi­tään, mikä kel­pai­si Ju­ma­lal­le au­tuu­den pe­rus­tuk­sek­si. Ih­mi­nen on Pa­ra­tii­sis­sa ta­pah­tu­neen syn­tiin­lan­kee­muk­sen seu­rauk­se­na pe­ri­syn­nin tur­me­le­ma. Hä­nen tah­ton­sa on tai­pu­vai­nen pa­haan. Sii­tä Paa­va­li kir­joit­taa: ”Ei ole yh­tä­kään van­hurs­kas­ta, ei yh­tä­kään ym­mär­tä­väis­tä, ei ke­tään, joka et­sii Ju­ma­laa. Kaik­ki ovat luo­pu­neet ja käy­neet kel­vot­to­mik­si. Ei ole ke­tään, joka te­kee hy­vää, ei ai­no­a­ta­kaan.” (Room. 3:10–12.)

Ju­ma­lan rak­kaus Kris­tuk­ses­sa

Ju­ma­la lä­het­ti poi­kan­sa Jee­suk­sen maa­il­maan ot­ta­maan syn­nit­tö­mät as­ke­leet sekä kär­si­mään ja kuo­le­maan ih­mis­ten syn­tien vuok­si. Jee­sus nou­si kuol­leis­ta van­hurs­kaut­ta­mi­sem­me täh­den. Hän as­tui ylös tai­vaa­seen sie­lu­vi­hol­li­sen ja kuo­le­man voit­ta­ja­na. Näin hän ava­si tien ian­kaik­ki­seen elä­mään. Vain tämä Va­pah­ta­jan täy­del­li­nen teko kel­paa Ju­ma­lal­le jo tääl­lä ajas­sa ja ker­ran vii­mei­sel­lä tuo­mi­ol­la.

Kris­tuk­sen val­mis­ta­ma van­hurs­kaus omis­te­taan us­kol­la, il­man omia an­si­oi­ta: ”Ar­mos­ta Ju­ma­la on tei­dät pe­las­ta­nut an­ta­mal­la teil­le us­kon. Pe­las­tus ei ole läh­töi­sin teis­tä, vaan se on Ju­ma­lan lah­ja. Se ei pe­rus­tu ih­mi­sen te­koi­hin, jot­tei ku­kaan voi­si yl­peil­lä.”

(Ef. 2:8.)

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan saar­na

Paa­va­li kir­joit­taa, et­tä us­ko tu­lee Ju­ma­lan sa­nan kuu­los­ta. Jee­sus lä­het­ti oman­sa saar­naa­maan Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mia.

Kun et­si­vä ih­mi­nen us­koo evan­ke­liu­mis­sa syn­tin­sä an­teek­si, Ju­ma­la an­taa ne tai­vaas­sa­kin an­teek­si. Hän pu­kee ih­mi­sen Kris­tuk­sen val­mis­ta­mal­la tai­vas­pu­vul­la. Näin Kris­tuk­sen val­mis­ta­ma van­hurs­kaus tar­jo­taan tääl­lä maan pääl­lä ih­mi­sil­le Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­min saar­nas­sa.

Jee­sus ke­hot­ti omi­aan saar­naa­maan: Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on tei­tä lä­hes­ty­nyt. Teh­kää pa­ran­nus ja us­ko­kaa evan­ke­liu­mi! Evan­ke­liu­min ydin­sa­no­ma on, et­tä syn­te­jään ka­tu­va ih­mi­nen saa oma­koh­tai­ses­ti us­koa kaik­ki syn­tin­sä an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä.

Us­ko­es­saan evan­ke­liu­min ih­mi­nen saa sy­dä­meen­sä Py­hän Hen­gen. Se tuo hä­nen sy­dä­meen­sä Ju­ma­lan rau­han ja elä­vän tai­vas­toi­von. ”Kos­ka me siis olem­me us­kos­ta van­hurs­kaik­si tul­leet, niin meil­lä on rau­ha Ju­ma­lan kans­sa mei­dän Her­ram­me Jee­suk­sen Kris­tuk­sen kaut­ta” (Room. 5:1). Pyhä Hen­ki myös liit­tää hä­net jä­se­nek­si tääl­lä maan pääl­lä ole­vaan Kris­tus-ruu­mi­seen, Ju­ma­lan val­ta­kun­taan.

Työt us­kon he­del­miä

Vii­mei­sel­lä tuo­mi­ol­la Jee­sus lu­et­te­lee nii­tä töi­tä, joi­ta Ju­ma­lan lap­set ovat tääl­lä ajas­sa teh­neet. Ne ei­vät ole au­tuu­den pe­rus­tuk­se­na, vaan us­kon he­del­mä­nä. ”Sil­lä me olem­me hä­nen te­kon­sa, luo­dut Kris­tuk­ses­sa Jee­suk­ses­sa hy­viä töi­tä var­ten, jot­ka Ju­ma­la on edel­tä­päin val­mis­ta­nut, et­tä me niis­sä va­el­tai­sim­me” (Ef. 2:10).

Jee­sus ke­hot­ti ih­mi­siä et­si­mään kaik­kein en­sim­mäi­sek­si Ju­ma­lan val­ta­kun­taa, sil­lä Kris­tuk­sen val­mis­ta­ma van­hurs­kaus an­ne­taan et­si­väl­le ih­mi­sel­le täs­tä val­ta­kun­nas­ta. Se on Ju­ma­lan lah­ja, ja se omis­te­taan ar­mos­ta, us­kon kaut­ta. ”Vaan et­si­kää en­sin Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ja hä­nen van­hurs­kaut­tan­sa, niin myös kaik­ki tämä teil­le an­ne­taan” (Matt. 6:33).

Toi­vo Määt­tä

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 7.1.2015.