Sam­po San­dell

Mikä elä­mäs­sä­si on kaik­kein tär­kein­tä? Elä­män kul­kies­sa suun­ni­tel­mien mu­kaan tär­keim­mät asi­at jää­vät eh­kä vä­hem­mäl­le huo­mi­ol­le.

Tär­keys­jär­jes­tys­tä tu­lee mie­tit­tyä usein vas­toin­käy­mis­ten kes­kel­lä. Vai­keu­det aut­ta­vat mo­nes­ti erot­ta­maan tär­ke­ät asi­at epä­o­leel­li­sis­ta.

Ju­ma­la on an­ta­nut jo­kai­sel­le run­saas­ti lah­jo­ja. Ajal­li­sia lah­jo­ja ovat esi­mer­kik­si per­he, ys­tä­vät ja muut lä­hei­set, koti, isän­maa, ter­veys sekä riit­tä­vä toi­meen­tu­lo. On hyvä vä­lil­lä py­säh­tyä ja lait­taa ajal­li­si­a­kin asi­oi­ta tär­keys­jär­jes­tyk­seen.

Elä­män tär­keys­jär­jes­tys tu­lee esil­le va­lin­ta­ti­lan­teis­sa ih­mi­sen toi­mies­sa ar­vo­jen­sa mu­kai­ses­ti. Jee­sus muis­tut­ti vuo­ri­saar­nas­saan: “Hyvä puu te­kee hy­viä he­del­miä, huo­no puu kel­vot­to­mia he­del­miä. – – Jo­kai­nen puu, joka ei tee hy­vää he­del­mää, kaa­de­taan ja hei­te­tään tu­leen. He­del­mis­tä te siis tun­net­te hei­dät.” (Matt. 7:18, 20.)

Ju­ma­la on kut­su­nut luo­man­sa ih­mi­sen pal­ve­le­maan lä­him­mäis­tään. Us­kon pe­rus­ta ei kui­ten­kaan ole te­ois­sa vaan Ju­ma­lan mit­taa­mat­to­ma­na ar­mo­na vai­kut­ta­vas­sa rak­kau­des­sa.

Ju­ma­lan sana on pei­li, joka lait­taa ih­mi­sen poh­ti­maan pe­rim­mäi­siä ky­sy­myk­siä. Ju­ma­lan sana pu­hut­te­lee ja pa­nee ky­sy­mään elä­män tar­koi­tus­ta. Sa­nan edes­sä epä­o­leel­li­nen kar­siu­tuu. Us­ko­mi­sen lah­jan ar­vo nou­see esil­le.

Raa­ma­tun mu­kai­ses­sa tär­keys­jär­jes­tyk­ses­sä on en­sim­mäi­se­nä Ju­ma­la ja hä­nen lap­se­naan ole­mi­nen. Tätä Jee­sus vuo­ri­saar­nas­sa opet­ti: “Et­si­kää en­nen kaik­kea Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ja hä­nen van­hurs­kas­ta tah­to­aan, niin teil­le an­ne­taan kaik­ki tä­mä­kin” (Matt. 6:33).

Ju­ma­lan sa­nas­ta löy­tyy pu­hut­te­le­via esi­merk­ke­jä us­kon vai­ku­tuk­ses­ta. Van­git­tu­na ol­lut Paa­va­li poh­ti kir­jees­sään fi­lip­pi­läi­sil­le, ha­lu­ai­si­ko jää­dä eloon vai pääs­tä kuo­le­man kaut­ta Kris­tuk­sen luo. Tuos­sa poh­din­nas­sa tu­lee il­mi Paa­va­lin elä­män tär­keys­jär­jes­tys: “Mi­nul­le elä­mä on Kris­tus ja kuo­le­ma on voit­to” (Fil. 1:23).

Paa­va­lil­le oli vai­ke­an elä­män­ti­lan­teen kes­kel­lä kir­kas­tu­nut se, mikä elä­mäs­sä on mer­ki­tyk­sel­lis­tä. Us­ko­vai­sen ih­mi­sen sy­dä­men ru­kous saa ol­la, et­tä Kris­tus oli­si elä­mä ja kai­kis­ta kal­lein asia.

Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta on Kris­tuk­sen ruu­mis. Näin Kris­tus it­se asuu Ju­ma­lan las­ten kes­kuu­des­sa. Raa­ma­tun mu­kaan Kris­tuk­sen omis­ta­mi­nen oma­na Va­pah­ta­ja­na syn­nyt­tää elä­vää yh­teyt­tä toi­siin Ju­ma­lan lap­siin. Seu­rois­sa käy­mi­nen, mat­ka­ys­tä­vien ta­paa­mi­nen ja us­ko­ne­lä­män hoi­ta­mi­nen vah­vis­ta­vat Py­hän Hen­gen yh­teyt­tä.

Syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­mil­la on voi­ma vah­vis­taa us­kos­sa vä­sy­nyt­tä. Se myös kut­suu Ju­ma­lan las­ten yh­tey­teen Kris­tuk­ses­ta eroon jou­tu­nut­ta. Raa­ma­tun mu­kaan “Ju­ma­lan val­ta­kun­ta ei ole syö­mis­tä ei­kä juo­mis­ta, vaan van­hurs­kaut­ta, rau­haa ja iloa, jot­ka Pyhä Hen­ki an­taa” (Room. 14:17). Van­hurs­kaus, rau­ha ja ilo ovat tai­vaan aar­tei­ta, joi­den mer­ki­tys avau­tuu vain us­kon kaut­ta.

Elä­män päät­ty­es­sä kaik­ki ajal­li­nen me­net­tää mer­ki­tyk­sen­sä. Sil­loin ky­sy­tään vain elä­män tär­kein­tä asi­aa. Us­koa kal­leim­pa­na aar­tee­na omis­ta­vil­le sa­no­taan: “Vä­häs­sä olet ol­lut us­kol­li­nen, minä pa­nen si­nut pal­jon hal­ti­jak­si. Tule Her­ra­si ilo­juh­laan!” (Matt. 25:23.) Sik­si kan­nat­taa us­koa, vie­lä tä­nään­kin.