Erään van­han puu­ta­lon ka­dun­puo­lei­seen ik­ku­naan oli kiin­ni­tet­ty pei­li. Pei­li oli yh­tä van­ha kuin it­se ta­lo­kin.

Ky­se­lin pei­lin tar­koi­tus­ta, ja ta­lon omis­ta­ja tie­si sen ole­van van­han ajan juo­ru­pei­li. Ta­lon emän­tä sii­nä kah­ve­ja juo­des­saan pys­tyi sa­mal­la seu­raa­maan, kuka mil­loin­kin oli ka­dul­la liik­keel­lä. Ai­ka ku­lui miet­ties­sä, mi­hin­kä­hän naa­pu­rin rou­va tä­hän ai­kaan on me­nos­sa tai mis­tä­hän naa­pu­rin setä näin myö­hään on tu­los­sa.

Maal­la eh­kä vie­lä­kin seu­ra­taan ky­lä­läis­ten elä­mää ja liik­ku­mi­sia. Kau­pun­gis­sa ti­lan­ne on usein ihan päin­vas­tai­nen. Tus­kin tun­ne­taan edes ni­mel­tä kaik­kia sa­man ker­ros­ta­lon asuk­kai­ta. Mo­lem­mis­sa on puo­len­sa.

Yk­si­tyi­syy­den rik­ko­mi­nen kiin­nos­taa

Seu­rat­ta­va­na ole­mi­nen tuo mu­ka­naan tur­val­li­suut­ta, vaik­ka­kin yk­si­tyi­syy­den kus­tan­nuk­sel­la. Har­voin se jää pel­käk­si seu­raa­mi­sek­si. Ta­pah­tu­mis­ta ha­lu­taan tie­dot­taa eteen­päin. On asi­oi­ta, joi­ta on ihan hyvä ker­toa eteen­päin, kun­han on var­ma asi­an paik­kan­sa­pi­tä­vyy­des­tä. On myös pal­jon asi­oi­ta, joi­ta ei ole vii­sas­ta le­vit­tää. Asi­oil­la on tai­pu­mus­ta muut­tua mat­kan var­rel­la.

Yk­si­tyi­syy­den rik­ko­mi­nen kieh­too mo­nel­la ta­val­la ih­mis­tä. Jul­ki­sis­sa am­ma­teis­sa ja nä­ky­väl­lä pai­kal­la ole­vat jou­tu­vat usein eri­tyi­sen tark­kai­lun alai­suu­teen. Mai­ne voi men­nä pie­nes­tä­kin vir­hees­tä.

Mus­ta­maa­laa­mi­nen voi ol­la tar­koi­tuk­sel­lis­ta. Joo­sef sai vel­jien­sä vi­hat pääl­leen, kun hän kan­te­li isäl­leen poi­kien te­ke­mi­sis­tä. Nämä ko­ti­kan­te­lut ovat var­maan tut­tu­ja joka per­hees­sä. On oi­kein ker­toa van­hem­mil­le, jos jo­tain ikä­vää on ta­pah­tu­nut. Sen jäl­keen voi kä­si­tel­lä asi­aa tar­koi­tuk­sen­mu­kai­ses­sa laa­juu­des­sa. Oleel­lis­ta ei ole löy­tää esi­mer­kik­si rii­dan aloit­ta­jaa, vaan yh­des­sä löy­tää asi­al­le rat­kai­su.

Ki­ro­sa­nat saas­tut­ta­vat il­ma­pii­riä

Raa­ma­tus­ta voim­me löy­tää pal­jon hy­viä oh­jei­ta oi­ke­as­ta pu­hu­mi­ses­ta ja va­roi­tuk­sia vää­räs­tä pu­hu­mi­ses­ta. Kah­dek­sas käs­ky an­taa pu­hu­mi­sel­le ra­joit­teen: älä lau­su vää­rää to­dis­tus­ta lä­him­mäi­ses­tä­si. Kie­li on pie­ni jä­sen ruu­miis­sam­me, mut­ta se voi saa­da pal­jon hy­vää tai pal­jon pa­haa ai­kaan. Eri­tyi­ses­ti ki­ro­sa­nat saas­tut­ta­vat kes­kus­te­lun il­ma­pii­riä.

Pu­hu­mi­sel­la voim­me pa­ran­taa ja ra­ken­taa. Pu­hu­mi­sel­la voim­me haa­voit­taa ja rik­koa. Em­me voi vält­tyä kai­kil­ta vää­ril­tä sa­noil­ta ja pu­heil­ta. On­nek­si meil­lä on käy­tös­sä pie­ni ja kau­nis sana: an­teek­si. Sen avul­la voi kor­ja­ta rik­koon­tu­neet vä­lit.

An­teek­si pyy­tä­mi­nen ja an­teek­si an­ta­mi­nen ei ole ih­mis­mie­lel­le ko­vin mie­luis­ta, mut­ta se kan­nat­taa. Evan­ke­liu­mi puh­dis­taa ja pa­ran­taa. Pu­heen si­säl­lön li­säk­si on tär­ke­ää miet­tiä, mi­ten pu­hum­me. Per­he­pii­ris­sä saa­te­taan her­käs­ti aja­tel­la, et­tä ei ole niin vä­liä, mi­ten lap­sil­le, van­hem­mil­le tai puo­li­sol­le pu­hu­taan. Ys­tä­väl­li­nen pu­he­tyy­li vaa­tii vä­lil­lä pon­nis­te­lu­ja, mut­ta se on ai­na edul­lis­ta niin kuu­li­jal­le kuin pu­hu­jal­le it­sel­leen­kin. Niin met­sä vas­taa kuin sin­ne huu­de­taan.

Pet­ri Sa­to­maa

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 3.9.2014.