Ker­ro­taan vuo­si­kym­me­niä sit­ten elä­nees­tä mie­hes­tä, jol­la oli kas­vat­ti­poi­ka. Poi­ka oli usein tot­te­le­ma­ton, ja hä­nen kas­vat­ta­mi­sen­sa vaa­ti pal­jon kär­si­väl­li­syyt­tä. Mies ai­koi an­taa hä­net pois, mut­ta päät­ti en­sin ky­syä neu­voa hy­väl­tä ys­tä­väl­tään. Ys­tä­vä vas­ta­si hä­nel­le: ”Joko olet poi­kaa niin pal­jon kär­si­nyt kuin Ju­ma­la on kär­si­nyt si­nua?” Nämä sa­nat rat­kai­si­vat asi­an ja poi­ka sai jää­dä kas­vat­ti­ko­tiin.

Ju­ma­lan rak­kaus nä­kee jo­kai­ses­sa ih­mi­ses­sä ar­vok­kaan lä­him­mäi­sen. Ju­ma­la ra­kas­ti ih­mis­tä niin pal­jon, et­tä uh­ra­si oman Poi­kan­sa mei­dän syn­tiem­me vuok­si.

Täs­tä rak­kau­den apos­to­li Jo­han­nes kir­joit­taa: ”Juu­ri sii­nä Ju­ma­lan rak­kaus il­mes­tyi mei­dän kes­kuu­teem­me, et­tä hän lä­het­ti ai­no­an Poi­kan­sa maa­il­maan, an­ta­maan meil­le elä­män. Sii­nä on rak­kaus – ei sii­nä, et­tä me olem­me ra­kas­ta­neet Ju­ma­laa, vaan sii­nä, et­tä hän on ra­kas­ta­nut mei­tä ja lä­het­tä­nyt Poi­kan­sa mei­dän syn­tiem­me so­vi­tuk­sek­si.” (1. Joh 4:9–10.) Kun ih­mi­nen on saa­nut pal­jon an­teek­si, hän myös pal­jon ra­kas­taa.

Ju­ma­lan lain ydin

Rak­kau­des­sa on ky­sy­mys ko­ko­nais­val­tai­ses­ta asi­as­ta. Ju­ma­laa on ra­kas­tet­ta­va yli kai­ken. Rak­kaus Ju­ma­laan vaa­tii koko ih­mi­sen: hä­nen sy­dä­men­sä, sie­lun­sa, mie­len­sä, aja­tuk­sen­sa, sa­nan­sa ja te­kon­sa sekä jopa tun­teen­sa ja jär­ken­sä. Ju­ma­lan laki vaa­tii rak­kau­den kak­sois­käs­kyn täyt­tä­mis­tä ko­ko­naan.

Apos­to­li Jaa­kob muis­tut­taa: ”Jos te nou­da­tat­te lain ku­nin­gas­käs­kyä niin kuin se Raa­ma­tus­sa on: ’Ra­kas­ta lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si’, te teet­te oi­kein. Mut­ta jos te erot­te­let­te ih­mi­siä, te teet­te syn­tiä, ja laki osoit­taa tei­dät rik­ko­jik­si. Sil­lä se, joka muu­ten kai­kes­sa nou­dat­taa la­kia mut­ta rik­koo sitä yh­des­sä koh­das­sa, on syy­pää kai­kil­ta koh­din.” (Jaak. 2:8–10.)

Myös Jo­han­nes kyt­kee Ju­ma­la- ja lä­him­mäis­suh­teet sau­mat­to­mas­ti yh­teen sa­no­es­saan: ”Me ra­kas­tam­me, kos­ka Ju­ma­la on en­sin ra­kas­ta­nut mei­tä. Jos joku sa­noo ra­kas­ta­van­sa Ju­ma­laa mut­ta vi­haa vel­je­ään, hän va­leh­te­lee. (1. Joh. 4:19–20.) Saam­me iloi­ta sii­tä, et­tä Ju­ma­lan poi­ka täyt­ti lain ja toi meil­le ar­mon ja an­teek­si­an­ta­muk­sen.

Hen­gen he­del­mää

Kun ih­mi­nen pää­see Ju­ma­lan ar­mah­ta­vas­ta rak­kau­des­ta osal­li­sek­si, hän saa elä­mään­sä uu­den läh­tö­koh­dan ja uu­den op­paan, Py­hän Hen­gen. Ju­ma­la on ra­kas­ta­nut en­sin, ja hä­nen rak­kau­ten­sa syn­nyt­tää rak­kau­den, joka on Hen­gen he­del­mää.

Kun on us­kon kaut­ta osal­li­nen Ju­ma­lan rak­kau­des­ta, us­ko vai­kut­taa rak­kau­den Ju­ma­laan ja lä­him­mäi­siin. Meis­tä it­ses­täm­me ei ole rak­kau­den kak­sois­käs­kyn täyt­tä­jik­si ei­kä us­kon säi­lyt­tä­jik­si. Sik­si on tär­ke­ää, et­tä Ju­ma­la rak­kau­des­saan an­taa meil­le mei­dän heik­kou­tem­me ja syn­tim­me an­teek­si Poi­kan­sa täh­den hä­nen seu­ra­kun­nas­saan.

Tai­vaas­ta läh­töi­sin

Ju­ma­lan rak­kaus ko­ko­aa Kris­tuk­seen us­ko­vat yh­teen – py­hien yh­tey­teen, Ju­ma­lan seu­ra­kun­taan. Py­hän Hen­gen syn­nyt­tä­mäs­sä us­ko­vien yh­tey­des­sä ko­em­me rak­kaut­ta, joka on tai­vaas­ta läh­töi­sin. Tai­vaal­li­nen rak­kaus on lem­pe­ää ja se kar­kot­taa pe­lon. (1. Joh. 4:18.)

Ju­ma­lan las­ten jou­kos­sa voi ko­kea rau­haa ja va­paut­ta, jota ul­ko­puo­li­sen on vai­kea ym­mär­tää. Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan jä­se­net tun­nis­te­taan Ju­ma­lan omik­si juu­ri yh­tei­ses­tä rak­kau­des­ta, joka ei ole läh­töi­sin ih­mi­ses­tä vaan Ju­ma­las­ta. Apos­to­li Jo­han­nek­sen mu­kaan us­ko­nys­tä­vää ra­kas­ta­va Ju­ma­lan lap­si py­syy Kris­tuk­ses­sa (1. Joh. 2:9).

Ju­ma­lan sa­nan va­los­sa on tur­val­lis­ta kul­kea koh­ti tai­vaan kun­ni­aa. Rak­kau­den kak­sois­käs­kys­sä Jee­sus ke­hot­taa kaik­kia ih­mi­siä py­sy­mään ai­na hä­nen rak­kau­des­saan. Py­sy­kääm­me täs­sä rak­kau­des­sa, sil­lä se kan­taa mei­dät ker­ran tai­vaan kun­ni­aan.

Ur­po Luok­ka­la

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 26.8.2015.