JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Matkaevääksi

Turvaa Herraan kaikessa hädässä

Matkaevääksi
5.5.2021 7.00

Juttua muokattu:

3.5. 15:44
2021050315441020210505070000

Han­nu In­ke­roi­nen

Erää­nä syk­syi­se­nä päi­vä­nä olim­me pie­nel­lä seu­ru­eel­la met­säs­tä­mäs­sä sor­sia. Kul­jim­me ve­neel­lä pit­kin ruo­hoi­sia lah­tia ja et­sim­me koh­tia, jois­sa lin­nut ly­my­ä­vät. Jos­sain vai­hees­sa pää­tin kah­la­ta ran­taan ja kul­kea ran­taa pit­kin osan seu­ru­ees­ta jat­ka­es­sa ve­neel­lä sa­maan suun­taa. Mat­kal­la koh­ti ran­taa oli kui­ten­kin niin upot­ta­va, soi­nen koh­ta, et­tä va­jo­sin vyö­tä­rö­ä­ni myö­ten mu­taan. Muis­tan edel­leen sel­väs­ti sen, kuin­ka vah­vas­ti tuos­sa het­kes­sä toi­voin, et­tä joku tu­li­si aut­ta­maan. Sa­maa lie­nee myös Daa­vid tun­te­nut omas­sa elä­mäs­sään, kun kir­joit­taa psal­mis­sa 40: ”Har­taas­ti minä odo­tin Her­raa”.

Upot­ta­vas­sa ti­lan­tees­sa avun tar­ve täyt­ti mie­len. Pää­sin kui­ten­kin mel­ko pian omin avuin ylös ja ko­val­le maal­le, vaik­ka­kin ja­lat tä­ris­ten ja kah­luu­hou­sut hy­vin ra­pai­si­na. To­del­li­ses­sa hä­tä­ti­lan­tees­sa myös avun­tar­ve on ko­ko­nais­val­tai­nen. Tämä kuva mie­les­sä­ni ajat­te­len mo­nia Raa­ma­tun teks­te­jä, eri­tyi­ses­ti eh­kä psal­me­ja, jois­sa har­taas­ti ru­koil­laan Her­raa.

Ju­ma­la py­säyt­tää ih­mi­sen vaa­ti­van la­kin­sa kaut­ta ja osoit­taa kuin­ka mah­dot­to­mas­sa ti­lan­tees­sa hän on syn­tei­neen Ju­ma­lan tuo­mi­on edes­sä. Tä­män mah­dot­to­muu­den edes­sä tun­nol­taan he­rän­nyt ih­mi­nen ko­kee ko­ko­nais­val­tais­ta ja to­del­lis­ta hä­tää sekä avun­tar­vet­ta. Omas­ta ah­din­gos­ta­ni sel­vi­sin il­man ul­ko­puo­lis­ta apua, mut­ta syn­nin suo­hon upo­tes­sa ei ole mi­tään mah­dol­li­suut­ta sel­vi­tä omin avuin kui­vil­le. Ai­nut aut­ta­ja on sil­loin kaik­ki­val­ti­as Ju­ma­la, sil­lä mis­tään ih­mi­sen omas­ta te­ke­mi­ses­tä ei ole apua. Ju­ma­la voi ja tah­too aut­taa, ve­tää ulos kuo­pas­ta ko­val­le maal­le toi­sen us­ko­vai­sen saar­naa­man syn­nin­pääs­tön kaut­ta.

Jos ah­din­gos­sa ol­les­sa hätä on ko­ko­nais­val­tai­nen, niin myös pe­las­tu­es­sa ilo ja kii­tol­li­suus on yh­tä­lail­la ko­ko­nais­val­tai­nen. En muis­ta, et­tä omas­ta ah­din­gos­ta pe­las­tut­tu­a­ni oli­sin ää­neen puh­jen­nut lau­la­maan, mut­ta Raa­ma­tus­sa ja Sii­o­nin lau­luis­sa on mo­nia esi­merk­ke­jä sii­tä, et­tä näin­kin on käy­nyt. Daa­vid ku­vaa psal­mis­sa 40: ”Hän an­toi suu­hu­ni uu­den vir­ren, kii­tos­lau­lun Ju­ma­lam­me ylis­tyk­sek­si.” Is­ra­e­lin kan­san yli­tet­tyä Pu­nai­sen me­ren Mir­jam se­pit­ti lau­lun sil­kas­ta kii­tol­li­suu­des­ta pe­las­tu­mi­sen vuok­si (2. Moos. 15).

Kun ih­mi­nen jou­tuu ajal­li­sen ah­din­koon, tur­vau­tu­mi­sen koh­de hel­pos­ti skaa­lau­tuu hä­dän suu­ruu­den mu­kaan. Kun on suu­ri hätä, niin tar­vi­taan myös vah­vaa tur­vaa, pie­nem­pään hä­tään riit­tää ikään kuin ke­vy­em­pi­kin tur­va. Kui­ten­kin Ju­ma­la tar­jo­aa lap­sil­leen mah­dol­li­suu­den tur­vau­tua hä­neen jo­kai­se­na het­ke­nä, ai­van kai­ken ko­koi­sis­sa ah­din­gois­sa. Sii­hen voi luot­taa pie­nes­sä hä­däs­sä, mut­ta sen tuo­ma apu ja tuki riit­tää jo­kai­seen ti­lan­tee­seen. Niin suur­ta hä­tää ei ole­kaan, et­tei­kö Ju­ma­lan an­ta­ma tur­va riit­täi­si.

Py­säh­dyn ajat­te­le­maan omaa elä­mää­ni, kaik­kea sitä mikä on hy­vin ja sitä, kuin­ka vä­hän sii­tä on mi­nun omaa an­si­o­ta­ni ja kuin­ka pal­jon on Ju­ma­la hy­vyy­des­sään lah­ja­na an­ta­nut. Jo ajal­lis­ten­kin asi­oi­den, kai­ken siu­nauk­sen ja var­je­luk­sen edes­sä, jään hil­jai­sek­si.

Kai­kis­ta suu­rim­mak­si nou­see kui­ten­kin us­kon ian­kaik­ki­nen lah­ja, Kris­tuk­sen so­vi­tus­työ ja mah­dol­li­suus omis­taa se omal­le koh­dal­le. Mi­nut­kin kai­kis­ta maa­il­man ih­mi­sis­tä on Ju­ma­la nos­ta­nut syn­nin upot­ta­vas­ta lie­jus­ta ja kuo­pas­ta ko­val­le maal­le, pe­las­tuk­sen omis­ta­jak­si.

29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys