Ke­sän rip­pi­kou­lus­sa joku rip­pi­kou­lu­lai­sis­ta oli jät­tä­nyt ky­sy­mys­laa­tik­koon ky­sy­myk­sen, jos­sa poh­dit­tiin, tar­vit­see­ko ih­mi­sen teh­dä mi­tään te­ko­ja au­tuu­ten­sa eteen, kos­ka ih­mi­nen pe­las­tuu yk­sin us­kos­ta Jee­suk­seen.

To­te­sim­me rip­pi­kou­lus­sa, et­tä te­ko­ja ei tar­vi­ta ja et­tei ih­mi­nen voi omil­la te­oil­laan an­sai­ta pe­las­tus­ta. Ih­mi­nen pe­las­tuu yk­sin us­kos­ta, yk­sin ar­mos­ta, yk­sin Kris­tuk­sen an­si­on täh­den. Kun Jee­suk­sel­ta ky­syt­tiin, mitä ih­mi­sen tu­lee teh­dä teh­däk­seen Ju­ma­lan te­ko­ja, hän vas­ta­si: ”Us­ko­kaa hä­neen, jon­ka Ju­ma­la on lä­het­tä­nyt. Se on Ju­ma­lan teko.” (Joh. 6:28–29.)

Us­kos­ta seu­raa­vat hy­vät he­del­mät

Kä­sit­te­lim­me sa­maa ai­het­ta op­pi­tun­nil­la, jon­ka ai­hee­na oli Hen­gen he­del­mät. Luim­me Raa­ma­tus­ta, et­tä Hen­gen he­del­miä ovat rak­kaus, ilo, rau­ha, kär­si­väl­li­syys, ys­tä­väl­li­syys, hy­vyys, us­kol­li­suus, lem­peys ja it­se­hil­lin­tä (Gal. 5:22–23).

Pyhä Hen­ki saa ai­kaan hy­viä he­del­miä us­ko­vai­sen sy­dä­mes­sä. Täl­lä ta­val­la elä­vä us­ko nä­kyy elä­mäs­sä. Kirk­kom­me van­ha kris­ti­nop­pi to­te­aa: ”Kun Ju­ma­la ar­mos­ta an­taa meil­le syn­tim­me an­teek­si, se syn­nyt­tää sy­dä­mis­säm­me rak­kaut­ta, kii­tol­li­suut­ta ja us­kon kuu­li­ai­suut­ta. Nämä saat­ta­vat mei­dät pal­ve­le­maan Ju­ma­laa ja lä­him­mäi­si­äm­me.” (KO 85.)

Us­ko­vai­sen on mo­nes­ti vai­kea tun­nis­taa Hen­gen he­del­miä it­ses­sään. Hän tun­tee oman syn­ti­syy­teen­sä ja jou­tuu huo­kaa­maan Paa­va­lin ta­voin: ”Minä vi­he­li­äi­nen ih­mi­nen: kuka pääs­tää mi­nut täs­tä kuo­le­man ruu­miis­ta?” (Room. 7:24.)

Lut­he­rin sa­noin Ju­ma­lan lap­si on ”pa­ha­na pyhä ja syn­ti­se­nä van­hurs­kas”. Us­ko on ko­ko­naan Ju­ma­lan lah­jaa. It­ses­säm­me py­sym­me koko elä­mäm­me tur­mel­tu­nei­na ja syn­ti­si­nä, mut­ta us­kon kaut­ta saam­me omis­taa Kris­tuk­sen val­mis­ta­man lah­ja­van­hurs­kau­den.

Ju­ma­lan sa­nas­sa py­sy­mi­nen

Elä­vä us­ko nä­kyy ih­mi­sen elä­mäs­sä myös niin, et­tä us­ko­vai­nen ha­lu­aa elää Ju­ma­lan sa­nan mu­kai­ses­ti. Vuo­ri­saar­nan­sa päät­teek­si Jee­sus to­te­si: ”Jo­kai­nen, joka kuu­lee nämä sa­na­ni ja te­kee nii­den mu­kaan, on kuin jär­ke­vä mies, joka ra­ken­si ta­lon­sa kal­li­ol­le” (Matt. 7:24). Ih­mi­sen ei pidä ol­la vain tie­toi­nen Ju­ma­lan sa­nas­ta, vaan myös toi­mia sen mu­kaan.

Rip­pi­kou­lum­me ky­sy­mys­laa­ti­kos­sa ky­syt­tiin myös Raa­ma­tun kan­taa ho­mo­liit­toi­hin ja avi­oe­roon. Raa­ma­tun poh­jal­ta to­te­sim­me, et­tei Ju­ma­la an­na lu­paa näil­le ny­ky­ään va­li­tet­ta­van ylei­sil­le il­mi­öil­le.

On su­rul­lis­ta, et­tä kir­kos­sam­me­kin kuu­lee toi­si­naan tul­kin­taa, jos­sa jot­kin Ju­ma­lan sa­nan koh­dat se­li­te­tään vain tiet­tyyn ai­kaan kuu­lu­vik­si. Ju­ma­lan sana ei an­na oi­keut­ta täl­lai­sel­le tul­kin­nal­le. Jee­sus it­se ko­ros­ti hä­nen sa­nan­sa py­sy­vyyt­tä: ”Tai­vas ja maa ka­to­a­vat, mut­ta mi­nun sa­na­ni ei­vät ka­toa” (Matt. 24:35).

Kaik­ki­tie­tä­vä ja kaik­ki­val­ti­as Ju­ma­la ei ole teh­nyt vir­hei­tä an­ta­es­saan sa­nan­sa ih­mi­sil­le; hä­nen sa­nan­sa on tä­nään yh­tä oi­kea ja tosi kuin tu­han­sia vuo­sia sit­ten. On tur­val­lis­ta elää hä­nen sa­nan­sa pet­tä­mät­tö­mäl­lä pe­rus­tal­la. Saam­me jo­kai­se­na elä­mäm­me päi­vä­nä tur­vau­tua Raa­ma­tun ydin­sa­no­maan, syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­seen, jon­ka Kris­tus on meil­le val­mis­ta­nut ris­tin­kuo­le­mal­laan.

Pek­ka Ait­ta­kum­pu

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 20.8.214