JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Matkaevääksi

Us­kon pää­mää­rä

Päivämies
Matkaevääksi
22.4.2015 0.00

Juttua muokattu:

1.1. 23:52
2020010123525820150422000000

Ke­vät on jäl­leen muis­tut­ta­nut meil­le Ju­ma­lan luo­mis­työn ih­meis­tä. Nä­em­me elä­män he­rää­vän uu­del­la voi­mal­la pit­kän tal­ven jäl­keen. Va­lon mää­rän li­sään­ty­mi­nen häm­mäs­tyt­tää joka vuo­si.

Ih­mis­mie­li­kin elää vah­vas­ti vuo­de­nai­ko­jen muu­tok­sis­sa. Jot­kut ko­ke­vat ke­vään eri­tyi­sen mie­lui­sa­na vuo­de­nai­ka­na. Muis­tan edes­men­neen rak­kaan mat­ka­ys­tä­vän to­te­a­muk­sen usein jo hel­lun­tai­py­hien jäl­keen: ”Kesä on men­nyt!”

Ke­vät on kirk­ko­vuo­des­sa eri­tyi­ses­ti ilon ja rie­mun ai­kaa. Kris­tuk­sen ylös­nou­se­mus kuol­leis­ta oli ope­tus­lap­sil­le ja kai­kil­le hä­nen seu­raa­jil­leen suu­ri ilon ai­he. Her­ra elää! ”Hän on nous­sut kuol­leis­ta!” Tä­män ilo­sa­no­man Mag­da­lan Ma­ria ja se toi­nen Ma­ria toi­vat tyh­jäl­tä hau­dal­ta. (Matt. 28:1–8.)

Su­run­kin kes­kel­lä iloa

Ih­mi­se­lä­mään voi liit­tyä myös sel­lais­ta, mitä ei odo­ta ei­kä ha­lu­ai­si ko­kea ja tun­tea. Jos­kus ke­vään ih­meen kes­kel­lä ele­tään su­run ja kai­pauk­sen pu­ris­tuk­ses­sa. Per­heem­me lap­sis­ta use­at ovat syn­ty­neet ke­vääl­lä. Vain kol­me vuot­ta sit­ten per­het­täm­me koh­ta­si suru, kun juu­ri kak­si­kym­men­tä vuot­ta täyt­tä­neen Ma­ti­as-poi­kam­me elä­mä päät­tyi yl­lät­tä­en lenk­ki­po­lul­la. Muis­tan vie­lä, mi­ten käet ja tou­ko­met­ti­set lau­loi­vat, kun aset­te­lim­me vai­mo­ni Han­ne­len kans­sa mie­li­äm­me ja sy­dä­mi­äm­me tyy­ty­mään Ju­ma­lan tah­toon. Hän on elä­män ja kuo­le­man Her­ra.

Ju­ma­lan lap­si­na voim­me ko­kea su­run­kin kes­kel­lä suur­ta iloa. Jee­sus muis­tut­ti Be­ta­ni­as­sa Mar­tal­le, joka suri kuol­lut­ta vel­je­ään, jo­kai­sen us­ko­vai­sen elä­vän, vaik­ka hän oli­si­kin kuol­lut. Jee­sus il­moit­ti: ”Minä olen ylös­nou­se­mus ja elä­mä.” (Joh. 11:18–27.) Be­ta­ni­as­sa Jee­sus osoit­ti myös ju­ma­lal­li­sen voi­man­sa he­rät­tä­mäl­lä La­sa­ruk­sen kuol­leis­ta.

Vain muu­ta­man päi­vän ku­lut­tua Jee­sus it­se kär­si ris­tin­kuo­le­man. Ko­et­tiin vie­lä suu­rem­pi ih­me. Ju­ma­la he­rät­ti hä­net kol­man­te­na päi­vä­nä kuol­leis­ta. Apos­to­li Pie­ta­ri ylis­tää Ju­ma­laa ja muis­tut­taa mei­tä syn­ti­siä ih­mi­siä Ju­ma­lan an­teek­si­an­ta­vas­ta sy­dä­mes­tä. ”Hän on syn­nyt­tä­nyt mei­dät uu­teen elä­mään ja an­ta­nut meil­le elä­vän toi­von he­rät­tä­mäl­lä Jee­suk­sen Kris­tuk­sen kuol­leis­ta” (1. Piet 1:3). Pie­ta­ri opet­ti meil­le, mi­ten ar­vo­kas lah­ja on elä­vä us­ko – pal­jon ar­vok­kaam­paa kuin ka­to­a­va kul­ta.

Tai­vaan pe­rin­tö loh­tu­na

Kil­voi­tuk­sen mat­kal­la tai­vaan tiel­lä koh­taam­me us­ko­am­me ko­et­te­le­via elä­mä­vai­hei­ta. Mo­net ovat tun­te­neet tä­nä­kin ke­vää­nä ero­ni­kä­vää ja van­ho­jen kris­tit­ty­jen sa­noin tai­vaal­lis­ta koti-ikä­vää. Muis­tam­me usein nii­tä per­heen­jä­se­niä ja mat­ka­ys­tä­viä, jot­ka ovat ol­leet meil­le eri­tyi­sen rak­kai­ta. Hei­tä em­me enää ta­paa tääl­lä ajas­sa.

Us­kom­me – Be­ta­ni­an Mar­tan ta­voin ja Jee­suk­sen va­kuu­tuk­seen luot­ta­en – ylös­nou­se­muk­seen. Kaik­ki Her­ran omat ovat Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa osal­li­sia kai­kis­ta Ju­ma­lan lu­pauk­sis­ta. Jee­sus tu­lee ja saat­taa tä­män kai­ken il­mi ai­ko­jen lo­pul­la. Su­ru­jen ja ko­et­te­le­mus­ten­kin koh­da­tes­sa on syy rie­mui­ta. (1. Piet. 1:5.)

Ju­ma­lan per­he­vä­keen kuu­lu­vi­na olem­me us­kon kaut­ta osal­li­sia tai­vaan pe­rin­nös­tä, joka ei tur­mel­lu, tah­raan­nu ei­kä kuih­du. Voi­mal­laan Ju­ma­la var­je­lee mei­dät us­ko­vai­si­na. Saa­vu­tam­me us­kon pää­mää­rän, sie­lu­jen pe­las­tuk­sen. (1. Piet. 1:6–9.)

Pää­si­äi­sen py­hien ai­kaan sy­dän yh­tyi loh­dul­li­seen Jo­han­nes-pas­si­on pää­tös­ko­raa­liin, ru­kouk­seen.

”Oi Her­ra, an­na rak­kait­ten en­ke­lie­si kan­taa vii­mei­sel­lä het­kel­lä sie­lu­ni Aab­ra­ha­min sy­liin. Suo ruu­mii­ni le­vä­tä ma­kuu­si­jal­laan su­loi­ses­ti, il­man tus­kaa ja ki­pua, vii­mei­seen päi­vään as­ti! Sil­loin he­rä­tä mi­nut kuol­leis­ta, jot­ta mi­nun sil­mä­ni nä­ke­vät si­nut kai­kes­sa rie­mus­sa, oi Ju­ma­lan Poi­ka, va­pah­ta­ja­ni ja ar­mo­nis­tui­me­ni! Her­ra Jee­sus Kris­tus, kuu­le mi­nua, tah­don ylis­tää si­nua ikui­ses­ti!” (Suom. © Sep­po Mur­to ja Ee­va Pöyk­kö.)

Ta­pa­ni Kop­sa

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 22.4.2015.

Kuva: Mar­ket­ta Lu­mi­jär­vi

11.8.2020

Joka heik­koa sor­taa, her­jaa hä­nen Luo­jaan­sa, joka Luo­jaa kun­ni­oit­taa, ar­mah­taa köy­hää. Sa­nanl. 14:31

Viikon kysymys