Pasi Kur­ki­nen

Tyt­tä­rem­me juu­ri käy­män au­to­kou­lun kaut­ta mie­leen pa­lau­tui muis­to omal­ta au­to­kou­lu­a­jal­ta. Ajo-opet­ta­ja ajat­ti ker­ta ker­ran jäl­keen erään han­ka­lan ris­teyk­sen kaut­ta. Tuos­sa ris­teyk­ses­sä oli mah­dol­lis­ta kään­tyä ta­ka­viis­toon va­sem­mal­le, mut­ta en­sin piti muis­taa ryh­mit­täy­tyä ris­te­ä­väl­lä tiel­lä omal­le aja­kais­tal­le ja vas­ta sit­ten kään­tyä. Ope­tus oli siis: pysy omal­la kais­tal­la. Kuu­los­taa tur­val­li­sel­ta oh­jeel­ta! Yl­lä­tys ei ol­lut, et­tä tuos­ta ris­teyk­ses­tä ajet­tiin sit­ten ajo­ko­kees­sa­kin.

Ker­taus on mo­nes­sa asi­as­sa tar­peen. Seu­rois­sa­kin py­säh­dy­tään en­nen kir­joi­te­tun, muut­tu­mat­to­man Ju­ma­lan sa­nan ää­rel­le. Ei saar­nois­sa vält­tä­mät­tä tule esil­le mi­tään uut­ta, vaan ker­ra­taan nii­tä tut­tu­ja Raa­ma­tun ope­tuk­sia. Tar­koi­tus on, et­tä py­syy en­tis­ten lam­mas­ten as­ke­lis­sa.

Ih­meel­lis­tä kui­ten­kin on, et­tä seu­ra­pu­heet tun­tu­vat tuo­reil­ta ja raik­kail­ta. Yk­sin­ker­tai­nen us­ko tar­vit­see yk­sin­ker­tais­ta sie­lun­ruo­kaa. ”Suot, Her­ra, sa­na­si mat­kal­le op­paak­si, se oh­jaa as­ke­lee­ni, tuo loh­dun mur­hee­see­ni. Saan sii­tä avun par­haan, niin et­ten kul­je har­haan.” (SL 82:4.)

Asaf kir­joit­taa psal­mis­saan: ”Minä ai­on esit­tää vii­sai­den miet­tei­tä, tuon jul­ki men­nei­syy­den ar­voi­tuk­sia, van­ho­ja asi­oi­ta, jois­ta olem­me kuul­leet, jois­ta isäm­me ovat meil­le ker­to­neet. Me em­me sa­laa nii­tä lap­sil­tam­me, vaan ker­rom­me tu­le­vil­le­kin pol­vil­le Her­ran voi­mas­ta, Her­ran te­ois­ta, ih­meis­tä, joi­ta hän on teh­nyt.” (Ps. 78:2–4.) Isät sai­vat käs­kyn opet­taa lap­si­aan: ”Jot­ta tu­le­va­kin pol­vi ne tun­ti­si, jot­ta vas­te­des syn­ty­vät­kin ne op­pi­si­vat ja ker­toi­si­vat omil­le lap­sil­leen” (Ps. 78:6).

Tai­vaan Isän tah­to siis on, et­tä ker­rom­me Ju­ma­lan töis­tä. Omis­sa elä­män­vai­heis­sa on nä­ky­vis­sä Tai­vaan Isän siu­naus ja joh­da­tus, niis­tä­kin saa ker­toa. Lii­an vä­hän näis­tä tu­lee kui­ten­kin pu­hut­tua. Paa­va­lin ta­voin saa ru­koil­la, et­tä mi­nul­le an­net­tai­siin oi­ke­at sa­nat suu­hu­ni, kun ryh­dyn pu­hu­maan, ja myös roh­keut­ta evan­ke­liu­min sa­lai­suu­des­ta ker­to­mi­seen (Ef. 6:19). Kun­pa sitä osai­si tar­jo­ta syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta sel­lai­sel­le, joka sitä kai­paa – hä­nel­le­kin, joka ei ole vie­lä us­ko­mas­sa.

Seu­rois­sa kor­vat saa­vat kuul­la hy­viä sa­no­ja. Maa­il­ma on kui­ten­kin täyn­nä toi­sen­lai­si­a­kin sa­no­ja ja ope­tuk­sia, ja niil­le­kin enem­män tai vä­hem­män al­tis­tuu. Omat va­lin­nat vai­kut­ta­vat pal­jon sii­hen, mi­ten pal­jon näi­tä huo­no­ja sa­no­ja nä­kee ja kuu­lee. Jos ei is­tu pilk­kaa­jien pa­ris­sa (Ps. 1:1), jou­tuu vä­hem­män alt­tiik­si vi­ha­mie­hen te­ke­mäl­le rik­ka­vil­jan kyl­völ­le (Matt. 18:24–30). ”Näin, Jee­sus, mi­nut var­je­le Sii­o­nin vuo­rel­la. Kuin ke­vät­kuk­kaa suo­je­le yön hal­lan vaa­roil­ta. Ja lai­tu­mel­le tuo­reel­le oh­jat­koon Hen­ke­si. Tee ai­na sa­nan neu­voil­le alt­tiik­si mie­le­ni.” (Sl. 183:4–5.)

On­ko tai­vas­tien ris­teyk­sis­sä ja va­lin­ta­ti­lan­teis­sa ryh­mit­ty­mis­sään­tö­jä? Sel­lai­nen neu­vo ai­na­kin, et­tä kan­nat­taa ryh­mit­tyä, ja muu­ten­kin ajel­la niin, et­tä sii­hen so­pii toi­nen us­ko­vai­nen vie­rel­le. Hä­nel­tä voi kuul­la nii­tä hy­viä sa­no­ja. ”Kii­tos, Her­ra, ys­tä­vis­tä, jot­ka mei­tä aut­ta­vat, yh­tei­sel­lä tai­vas­tiel­lä vie­rel­läm­me kul­ke­vat” (Sl. 303:3).