Ta­sa­puo­li­suus ja oi­keu­den­mu­kai­suus ovat ter­veen il­ma­pii­rin ja viih­ty­vyy­den pe­rus­pi­la­rei­ta yh­tä­lail­la koti-, kou­lu- kuin työ­e­lä­mäs­sä­kin.

Mo­nil­la ih­mi­sil­lä on ko­ke­muk­sia epä­oi­keu­den­mu­kai­ses­ta koh­te­lus­ta, joka nos­taa pin­taan voi­ma­va­ro­ja ku­lut­ta­via kiel­tei­siä tun­tei­ta vie­lä vuo­sia ta­pah­tu­neen jäl­keen­kin. Ta­sa­puo­li­nen ja kun­ni­oit­ta­va asen­noi­tu­mi­nen mui­hin ih­mi­siin ei ole ai­na help­poa. Eri­lai­set en­nak­ko­luu­lot, vää­rät asen­teet ja jos­kus vain pelk­kä oma vä­sy­myk­sem­me ja sen tuo­ma kär­si­mät­tö­myys joh­ta­vat ar­jen ti­lan­teis­sa vää­rään ar­vi­oon. Epä­oi­keu­den­mu­kai­nen tuo­mio on sen koh­teek­si jou­tu­neel­le ras­kas ko­ke­mus.

Ju­ma­lan van­hurs­kas oi­keu­den­mu­kai­suus on ih­mi­sen kan­nal­ta kä­sit­tä­mä­tön. Ovat­han kaik­ki ”luo­pu­neet ja käy­neet kel­vot­to­mik­si. Ei ole ke­tään, joka te­kee hy­vää, ei ai­no­a­ta­kaan.” (Room. 3:12.) Jos oi­keu­den­mu­kai­suus to­teu­tui­si, oli­sim­me kaik­ki ka­do­tus­tuo­mi­on alai­sia. Sen me Ju­ma­lan tah­toon huo­nos­ti tai­pu­vi­na an­sait­si­sim­me. Ju­ma­la kui­ten­kin ra­kas­ti luo­maan­sa ih­mis­tä ja koko lan­gen­nut­ta ih­mis­kun­taa niin pal­jon, et­tä teki mah­dot­to­mas­ta mah­dol­li­sen val­mis­ta­es­saan Poi­kan­sa kaut­ta tien tai­vaa­seen.

Us­kon­van­hurs­kaus tuo pe­las­tuk­sen

Van­han lii­ton uh­ri­ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­sa ei­vät ar­moa Ju­ma­lan edes­sä saa­neet ne, jot­ka ku­vit­te­li­vat yli­pa­pin priis­koit­ta­man uh­rie­läi­men ve­ren pe­se­vän syn­nit pois. Sen si­jaan ar­mon sai­vat ne, jot­ka us­koi­vat Ju­ma­lan py­hät lu­pauk­set täy­del­li­ses­tä uh­ris­ta ja jot­ka kat­se­li­vat yli­pa­pin uh­ri­toi­mi­tuk­ses­sa us­kon sil­min tuo­ta lu­vat­tua uh­ria.

Ju­ma­lan ar­mo tu­lee edel­leen osak­sem­me us­kon myö­tä: ”Tämä Ju­ma­lan van­hurs­kaus tu­lee us­kos­ta Jee­suk­seen Kris­tuk­seen, ja sen saa­vat omak­seen kaik­ki, jot­ka us­ko­vat. Kaik­ki ovat sa­mas­sa ase­mas­sa.” (Room. 3:22.)

On ym­mär­ret­tä­vää, et­tä tai­vaa­seen pääs­täk­seen ih­mi­nen on kaik­ki­na ai­koi­na ko­et­ta­nut ra­ken­taa us­kon­van­hurs­kau­den rin­nal­le omiin te­koi­hin no­jaa­via ti­ka­pui­ta. Ar­mon suu­ruut­ta epäi­le­vä ih­mi­nen edel­lyt­tää it­sel­tään nä­ky­viä te­ko­ja.

Elä­vän us­kon erot­taa kuol­lees­ta us­kos­ta sii­tä, et­tä elä­vän us­kon ja hy­vän oman­tun­non myö­tä Ju­ma­la lah­joit­taa sy­dä­mel­le ilon, rau­han ja pe­las­tus­var­muu­den: näin us­ko­en olen Ju­ma­lan ar­mos­ta osal­li­nen. Paa­va­li to­te­aa: ”Kat­som­me siis, et­tä ih­mi­nen tu­lee van­hurs­kaak­si, kun hän us­koo, il­man lain vaa­ti­mia te­ko­ja” (Room. 3:28).

Elä­män­van­hurs­kaus us­kon he­del­mä­nä

Augs­bur­gin tun­nus­tuk­ses­sa to­de­taan, et­tä hy­vät teot ei­vät ole van­hurs­kau­tem­me an­sio tai syy, mut­ta hy­vät teot seu­raa­vat us­kon­van­hurs­kaut­ta. Us­ko syn­nyt­tää uu­den mie­len­laa­dun, kun us­ko­vai­ses­sa sy­dä­mes­sä Pyhä Hen­ki oh­jaa, neu­voo ja opet­taa. Pyhä Hen­ki vai­kut­taa us­ko­vai­ses­sa myös elä­män­van­hurs­kau­den.

Suu­rim­pa­na lah­ja­na Pyhä Hen­ki tuo us­ko­vai­seen sy­dä­meen rak­kau­den. ”Me ra­kas­tam­me, kos­ka Ju­ma­la on en­sin ra­kas­ta­nut mei­tä” (1. Joh. 4:19). Ku­vaus täs­tä rak­kau­den lah­jas­ta ja sen omi­nai­suuk­sis­ta on lu­et­ta­vis­sa Paa­va­lin en­sim­mäi­ses­tä Ko­rint­to­lais­kir­jees­tä.

Rak­kau­des­ta kum­pu­a­vat kaik­ki hy­vät teot, mu­kaan lu­kien oi­keu­den­mu­kai­suus ja kes­ki­näi­nen kun­ni­oi­tus. Rak­kaus liit­tää us­ko­vien jou­kon yh­dek­si lau­mak­si, jol­la on yk­si mie­li, yk­si us­ko ja ym­mär­rys, il­man puo­lu­ei­ta tai ha­jaan­nus­ta (Iso­ka­te­kis­mus, 3:nnen us­kon­kap­pa­leen se­li­tys). Ju­ma­lan lah­joit­ta­man rak­kau­den syn­nyt­tä­mään mie­len­laa­tuun em­me in­hi­mil­li­sen osam­me puo­les­ta ky­ke­ne.

Syys­kau­den al­ka­es­sa saam­me pyy­tää kaik­kiin as­ka­rei­siim­me Ju­ma­lal­ta evan­ke­liu­min ar­mon voi­maa. Se si­too mat­ka­ys­tä­vät yh­teen, oh­jaa va­lit­se­maan kes­ki­näis­tä rak­kaut­ta sär­ke­vän vaih­to­eh­don si­jaan ra­ken­ta­van sekä aut­taa oi­keu­den­mu­kai­suu­teen ja kes­ki­näi­seen kun­ni­oi­tuk­seen. Sama voi­ma kan­taa us­ko­vai­sen tai­vaa­seen saak­ka.

Paa­vo Ru­sa­va

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 27.8.2014.

Kuva: Hen­rik­ki He­te­maa