JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Ai­kaa kuun­te­le­mi­sel­le

Nykyiset blogit
16.8.2016 6.17

Olen op­pi­nut jo­tain elä­mäs­tä, vaik­ka elä­män­kou­lun op­pi­laa­na ei to­dis­tuk­seen ole ker­ty­nyt­kään ko­vin hy­viä ar­vo­sa­no­ja. Olen op­pi­nut sen, et­tä vai­kei­na het­ki­nä ih­mi­nen tar­vit­see tois­ta ih­mis­tä.

Koh­taa­mi­nen – sel­lai­nen läm­min,

ja ai­kaa yh­den rau­hal­li­sen kat­seen ver­ran.

Sen edes­sä minä py­säh­dyn.

Minä olen täs­sä – ja nämä taa­kat.

Minä toi­von, et­tä si­nul­la ja mi­nul­la – meil­lä jo­kai­sel­la, on ai­na­kin yk­si sel­lai­nen ih­mi­nen, jon­ka luok­se ha­keu­tua sil­loin, kun tar­vit­see tu­kea.

Luot­ta­mus – sel­lai­nen, joka syn­tyy

kun­ni­oi­tuk­ses­ta, vä­lit­tä­mi­ses­tä ja sii­tä,

et­tä koh­taa­ja ker­too kat­seel­laan:

sinä saat ol­la ai­van sitä mitä olet.

Minä toi­von, et­tä sil­lä ih­mi­sel­lä, jol­le us­kal­lat avau­tua, on ai­kaa kii­rei­sen maa­il­man kes­kel­lä. On ai­kaa sen ver­ran, et­tä eh­tii py­säh­tyä. Ja sit­ten minä toi­von, et­tä sil­lä on kak­si kor­vaa, joil­la se kuu­lee hy­vin – tai huo­nos­ti. Mut­ta et­tä se kuun­te­lee, kai­kes­ta huo­li­mat­ta – kii­rees­tä ja niin mo­nis­ta läs­nä­o­loa hait­taa­vis­ta asi­ois­ta ir­ti pääs­tä­en.

Täs­sä minä olen. Näen, et­tä sinä tie­dät

il­man, et­tä tar­vit­see pu­hua.

Sinä tie­dät, et­tä mi­nul­la on pal­jon aja­tuk­sia si­säl­lä.

Kat­se pu­huu ne ihan hil­jaa, ja kyy­ne­leet.

Minä toi­von, et­tä sil­loin, kun si­nul­la on vai­ke­aa ja tar­vit­set läm­pi­män kat­seen – eh­kä yh­den ha­lauk­sen ja evan­ke­liu­mia – et­tä sil­loin toi­nen ih­mi­nen on täs­sä het­kes­sä läs­nä, unoh­taa muun maa­il­man ja ra­kas­taa si­nua pyy­teet­tö­mäs­ti.

Se kos­ket­taa. Se, et­tä mi­nuun koh­dis­tuu vä­lit­tä­vä kat­se.

Sitä vas­taan jos­kus ka­pi­noin:

en minä ole sen ar­voi­nen, sitä an­sain­nut.

Ja kui­ten­kin sinä olet läs­nä, pyy­tä­mät­tä mi­tään.

Avoi­muus vaa­tii us­kal­lus­ta.

Ja kun avoi­muu­teen vas­ta­taan ys­tä­vyy­del­lä,

nou­see sy­dä­mes­tä kii­tos,

ja osa kyy­ne­leis­tä joh­tuu ilos­ta ja kii­tol­li­suu­des­ta.

Olen myös sen op­pi­nut, et­tä ai­na ei ole help­poa ol­la läs­nä lä­hei­sel­le, kes­kit­tyä hä­nen ko­ke­muk­seen­sa, sul­kea muu­ta maa­il­maa ul­ko­puo­lel­le ja unoh­taa het­kek­si omat asi­an­sa. Toi­von it­sel­le­ni sel­lais­ta vä­lit­tä­vää asen­net­ta ja sy­dän­tä, pal­jon kär­si­väl­li­syyt­tä ja kuun­te­le­mi­sen tai­toa.

En­hän minä osaa an­taa sa­mal­la mi­tal­la ta­kai­sin.

Jos­kus tun­tuu, et­tä sinä an­nat mi­nul­le kau­hal­la

ja minä vas­taan lu­si­kal­la ojen­ta­en.

Tämä maa­il­ma tar­vit­si­si pal­jon enem­män hel­lyy­den sa­no­ja. Ai­van lii­an vä­hän muis­te­taan sa­noa: sinä olet tär­keä – sinä olet ra­kas – juu­ri sel­lai­se­na kuin olet. Sitä pi­täi­si ope­tel­la, op­pia yh­des­sä. Eh­kä saa­tai­siin elä­män­kou­lus­sa­kin pa­rem­pia ar­vo­sa­no­ja. Hää­pu­hees­sa vas­ta­vi­hi­tyl­le pa­ril­le an­net­tiin oh­je: ”Ra­kas­ta­kaa ai­na uu­del­leen ja uu­del­leen toi­si­an­ne eh­jik­si.” Mi­nus­ta se oli hyvä oh­je, ei ai­no­as­taan avi­o­pa­ril­le vaan kai­kil­le meil­le. Ra­kas­ta­kaa toi­si­an­ne eh­jik­si ys­tä­vyys­suh­teis­sa, per­he­suh­teis­sa ja kai­kis­sa niis­sä suh­teis­sa, jois­sa tar­vi­taan rak­kau­den hoi­ta­vaa voi­maa.

Minä luo­tan, et­tä sinä et sa­tu­ta,

vaik­ka avaan sy­dä­men ja tun­not si­nun edes­sä­si.

Minä luo­tan, et­tä sinä et läh­de –

et edes vai­ke­al­la het­kel­lä.

Sen minä ha­lu­an si­nul­le sa­noa,

et­tä sinä olet tär­keä.

Pu­hu­tut ja kir­joi­te­tut sa­nat ovat usein vain sa­no­ja.

Mut­ta kun sy­dän pu­huu, ei se osaa va­leh­del­la.

Ja se läm­pö, min­kä koen – se on ys­tä­vyy­den läm­pöä.

Ma­riel­la Krei­vi

Päivämiehen Vierasblogi
29.2.2020

Jee­sus sa­noo: "Koot­kaa it­sel­len­ne aar­tei­ta tai­vaa­seen. Siel­lä ei koi ei­kä ruos­te tee tu­ho­jaan ei­vät­kä var­kaat mur­tau­du si­sään ja va­ras­ta. Mis­sä on aar­tee­si, siel­lä on myös sy­dä­me­si." Matt. 6:20-21

Viikon kysymys