Kuun­te­lin alus­tus­ta ja kes­kus­te­lua Tam­pe­reen rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä. Pu­heen­vuo­rois­sa tuli esil­le elä­män­ta­pa-sana. Jäin miet­ti­mään, mi­ten se nä­kyy omal­la koh­dal­la­ni. Min­kä­lai­sia va­lin­to­ja elä­mäs­sä teen? Mit­kä niis­tä teen it­se tie­toi­ses­ti va­li­ten ja mi­hin ’vain aje­leh­din kuin tuk­ki kos­kes­sa’?

On­ko us­ko­mi­nen mi­nul­le elä­män­ta­pa? Ei se sitä ole. Päin­vas­toin: us­ko an­taa mi­nul­le poh­jan elä­mään ja oh­jaa va­lin­to­ja­ni ai­na elä­män­ta­vas­ta al­ka­en. On tur­val­lis­ta ja luot­ta­vais­ta elää Ju­ma­lan Py­hän Hen­gen oh­jaa­ma­na. Jos saan säi­lyä us­ko­mas­sa, tur­vau­tua syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­miin sekä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan neu­voi­hin, va­lin­to­jen te­ke­mi­nen ar­kie­lä­mäs­sä hel­pot­tuu. Ai­na­kin omas­sa­tun­nos­sa tie­dos­tan, olen­ko oi­ke­aan me­nos­sa. Tä­tä­hän se us­ko­mi­nen ja us­kos­sa kil­voit­te­le­mi­nen on!

Tämä alus­tus ja kes­kus­te­lu käy­tiin nuor­ten päi­vil­lä. Sa­lin täyt­ti nuor­ten jouk­ko. Ajat­te­lin niin, et­tä minä ’pap­pa­rai­nen’ en edes tie­dos­ta, min­kä­lai­siin ti­lan­tei­siin nuo­rem­me jou­tu­vat kou­lu-, opis­ke­lu- ja työ­pai­koil­laan; mitä kaik­kea sel­lais­ta he koh­taa­vat, jois­ta mi­nul­la ei ole aa­vis­tus­ta­kaan. Hei­dän edes­sään ole­va ’tie’ voi ol­la kuin pei­li­jään pääl­lä ole­va ura, jon­ka si­vus­ta pu­hal­ta­va tal­vi­nen lu­mi­sa­de­pu­hu­ri häi­vyt­tää. Mut­ta us­ko an­taa suun­taa koko elä­mään – sii­hen voin luot­taa nuor­tem­me osal­ta­kin.

Kokoontuminen suuriin seuroihin antaa minulle paljon sisältöä elämään. Tärkeintä on kuitenkin uskon vahvistuminen, joka tapahtuu niin sanan kuulemisen kuin yhdessä olemisen kautta. Kuva Jämsän opistoseuroista vuodelta 2025.

Heska Korhonen

Toi­ses­sa ti­lai­suu­des­sa eräs tun­net­tu ja ar­vos­tet­tu luo­van alan ih­mi­nen ker­toi pu­heen­vuo­ros­saan ole­van­sa kes­ke­ne­räi­nen. Jäin si­tä­kin miet­ti­mään koh­dal­ta­ni. En tun­ne it­se­ä­ni kes­ke­ne­räi­sek­si. Mi­nul­la on pal­jon opit­ta­vaa, voin var­maan­kin vie­lä tart­tua ke­hit­ty­mi­sen mah­dol­li­suuk­siin. Mut­ta et­tä ’kes­ke­ne­räi­nen’?

Tämä maa­il­ma muut­tuu koko ajan, se ei ole val­mis. Ju­ma­lan sa­nan il­moi­tus on. Se ei muu­tu, ja sen va­raan ase­tan toi­vo­ni. Ru­koi­len nuo­ril­le kil­voit­te­li­joil­le ja it­sel­le­ni sel­lais­ta miel­tä, et­tä sai­sim­me rat­kais­ta eteen tu­le­via uu­sia ja ou­to­ja asi­oi­ta ru­kouk­sen mie­lel­lä.

En tun­ne ei­kä mi­nun ei tar­vit­se aja­tel­la ole­va­ni kes­ke­ne­räi­nen. Jo­ten­kin koen edel­lä mai­nit­se­ma­ni pu­heen­vuo­ron pi­tä­jän mah­dol­li­ses­ti ”ha­ke­mal­la ha­ke­neen” kes­ke­ne­räi­syyt­tään. Ajat­te­len, et­tei niin tar­vit­se toi­mia.

Lapset ja lastenlapset ovat Taivaan Isän antamia lahjoja.

Heska Korhonen

Us­ko an­taa mi­nul­le tur­vaa ja elä­mäl­le­ni suun­nan ja tar­koi­tuk­sen. Tä­män saan ko­kea kai­ken mah­dol­li­sen kes­ke­ne­räi­syy­den ja elä­män ro­soi­suu­den kes­kel­lä­kin. Ha­lu­an ra­kas­taa it­se­ä­ni niin kuin mui­ta ih­mi­siä. En ha­lua aja­tel­la vain it­se­ä­ni tai kes­kit­tyä vain it­see­ni. Lä­heis­ten hy­vin­voin­ti on tär­ke­ä­nä mie­les­sä­ni. Täs­tä kum­pu­aa mi­nul­le pal­jon elä­män si­säl­töä, joka kaik­ki liit­tyy lä­hei­ses­ti elä­män­ta­paa­ni. Us­ko siis an­taa mi­nul­le pal­jon jo täs­sä ajas­sa!

Hyvät harrastukset antavat sisältöä elämään. Rakennetussa ympäristössä liikkuminen ja ihmisen arjen jälkien kuvaaminen kiinnostavat minua.

Heska Korhonen

Us­kon aak­ko­sia saan ol­la opet­te­le­mas­sa päi­vit­täin. Mi­nun tar­vit­see ja saan tur­vau­tua an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­miin. Täl­lais­ta miel­tä ru­koi­len it­sel­le­ni myös jat­kos­sa. Jos näin saan elää, saan ker­ran lo­pul­li­sen ja täy­del­li­sen täyt­ty­myk­sen tai­vaan ilos­sa.