JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Hil­la­kuu­me

8.8.2021 7.05

Juttua muokattu:

10.8. 10:19
2021081010193820210808070500

Pauli Määttä

Pauli Määttä

Ai­ka moni sai­ras­tuu vuo­sit­tain hil­la­kuu­mee­seen. Eri­tyi­ses­sä vaa­ra­vyö­hyk­kees­sä ovat vart­tu­neem­mat poh­joi­suo­ma­lai­set. Hil­la on­kin yk­si Luo­jan luo­mis­ta ih­meis­tä. Tuo vi­ta­mii­ni­pom­mi, Poh­jo­lan ap­pel­sii­ni, kas­vaa ka­ruis­sa olo­suh­teis­sa säi­den ar­moil­la. Rah­ka­mät­täil­lä ja ne­voil­la ei ole pal­jon ra­vin­tei­ta. Kos­teut­ta si­tä­kin enem­män. Kor­pi­soil­la on hie­man enem­män suo­jaa ja ra­vin­tei­ta­kin. Hil­la ei oi­kein tyk­kää ih­mi­sen toi­mis­ta vaan ve­täy­tyy, jos kas­vu­paik­ko­ja läh­de­tään muok­kaa­maan. Puu­tar­has­sa­kaan sitä ei ole saa­tu viih­ty­mään.

Hei­nä­kuus­sa al­kaa joka tuu­tis­ta tul­la hil­la­äm­pä­rei­den ku­via. En­sin nä­kyy täy­siä pie­niä äm­pä­rei­tä, mut­ta pian as­ti­at kas­va­vat. Pai­ne läh­teä hil­laan kas­vaa päi­vä päi­väl­tä. Mu­ka­vuu­den­ha­lu ja mo­net muut te­ke­mi­set pyr­ki­vät pa­ne­maan vas­taan. Mut­ta pak­ko on läh­teä ai­na­kin ker­ran. Ke­net sai­si mu­kaan, kun po­lii­si­kin va­roit­taa, et­tei hil­laan saa läh­teä yk­sin. Es­tei­tä voi ol­la mo­nen­lai­sia. Esi­mer­kik­si juu­ri sa­maan ai­kaan sat­tu­va ten­nis­tun­ti.

Hil­las­sa olen käy­nyt lap­ses­ta as­ti. Isä ei har­ras­ta­nut met­säs­tys­tä. Oli il­mei­ses­ti saa­nut so­das­sa tar­peek­seen aseis­ta. Sen si­jaan hän oli si­tä­kin in­nok­kaam­pi mar­jas­ta­ja, Mar­ja-Vei­kok­si kut­sut­tu. Hil­laan meno oli help­poa. Isä oli kat­so­nut pai­kat val­miik­si. Töis­sä ol­les­sa ke­sä­lo­ma piti vain sa­tut­taa hil­la-ai­kaan. Vuo­det kui­ten­kin vaih­te­li­vat, jol­loin ai­na ajoi­tus ei on­nis­tu­nut. Mo­ne­na vuon­na käy­tiin Ra­nu­an seu­ro­jen ai­kaan lau­an­tai-il­ta­na eh­tool­li­sen jäl­keen hil­las­sa lä­hi­seu­dun soil­la. Isä näki usein jo tal­vel­la un­ta, mil­lai­nen hil­la­vuo­si on tu­los­sa.

Kova paik­ka isäl­le oli, kun kun­to ei enää riit­tä­nyt soil­le me­ne­mi­seen. Hil­lan poi­min­ta tai­si ol­la vii­mei­nen maal­li­nen asia, joka he­rät­ti hä­nes­sä mie­len­kiin­non. Olin ker­ran käy­mäs­sä isän luo­na. Hän tent­ta­si mi­nua, et­tä pal­jon­ko olet saa­nut hil­lo­ja tänä ke­sä­nä. Nel­jä ki­loa. ”Kyll' on vä­hän” oli isän kom­ment­ti. Sama kes­kus­te­lu käy­tiin use­aan ker­taan vie­rai­lun ai­ka­na.

Ei ole it­ses­tään­sel­vyys, et­tä hil­la oli­si vai­van väär­ti. Meil­lä oli ker­ran sveit­si­läi­nen vaih­to-op­pi­las. Olin työ­reis­sul­la bon­gan­nut Kyl­mä­luo­mal­ta hy­vän hil­la­pai­kan. Ko­van heh­ku­tuk­sen jäl­keen läh­det­tiin mat­kaan. En­sin ajet­tiin pi­ki­tie­tä pari sa­taa ki­lo­met­riä. Sit­ten so­ra­tie­tä ki­lo­met­ri­kau­pal­la. Sit­ten met­sään ja suol­le. Kä­ve­lyä riit­ti. Hel­le vai­va­si ja ötö­kät oli­vat kim­pus­sa. Löy­tyi­hän se suo ja hil­lat. Koh­ta hän pis­ti hil­lan suu­hun­sa. Il­me vaih­te­li kau­hus­ta häm­mäs­tyk­seen: omi­tui­sen ma­kui­nen kel­tai­nen luu­mar­ja. Hän ei tain­nut pi­tää mei­tä sii­nä vai­hees­sa eri­tyi­sen täys­päi­si­nä.

Hil­lan poi­min­ta on vä­hän niin kuin kris­ti­tyn va­el­lus. Hel­le kiu­saa, ötö­kät ovat kim­pus­sa, ja­not­taa. Peh­me­äs­sä maas­sa kä­ve­ly al­kaa pian uu­vut­taa. Mät­täi­siin tai puun­juu­riin voi kom­pas­tua. Sel­kä tu­lee ki­pe­äk­si. Jos hil­lo­ja sit­ten saa, nii­tä ei oi­kein ras­ki­si käyt­tää. Ai­na tu­lee mie­leen, kuin­ka isol­la vai­val­la nä­mä­kin mar­jat on saa­tu ke­rät­tyä. Niin­pä pak­ka­ses­ta saat­taa löy­tyä mo­nen vuo­den ikäi­siä hil­la­ra­si­oi­ta. Jos­kus olin unes­sa täy­del­li­ses­sä hil­la­pai­kas­sa. Mar­jat oli­vat kyp­siä. Nii­tä oli val­ta­vas­ti ho­ri­sont­tiin as­ti ja en­nen kaik­kea ne oli­vat ten­nis­pal­lon ko­koi­sia.

Ker­ran olin hil­las­sa mi­ni­än isän kans­sa. Hän on mi­nua jon­kin ver­ran van­hem­pi. Meil­lä oli vii­den lit­ran as­ti­at. As­ti­at al­koi­vat täyt­tyä. Hil­jaa mie­les­sä­ni ajat­te­lin, et­tä koh­ta pääs­tään suol­ta pois. Mut­ta kun as­tia täyt­tyi, hän pis­ti sen sel­kä­rep­puun ja kai­voi re­pus­ta toi­sen sa­man­lai­sen. Ei aut­ta­nut kuin pur­ra ham­mas­ta ja jat­kaa kyyk­ki­mis­tä.

Hil­lan poi­min­ta ei yleen­sä ole ko­vin so­si­aa­li­nen ta­pah­tu­ma. Enem­män­kin tar­vi­taan sis­si­tai­to­ja. Mie­les­sä on, et­tä hil­lo­ja on ra­jal­li­ses­ti. Jos naa­pu­ri saa, se voi ol­la it­sel­tä pois. Kuu­lin mi­ten erääs­sä hil­la­pi­tä­jäs­sä käyt­täy­dy­tään. Au­tol­la läh­de­tään aluk­si ihan eri suun­taan kuin min­ne lo­pul­ta men­nään. Vä­hin­tään­kin au­to pi­tää py­sä­köi­dä toi­sel­le puo­lel­le tie­tä. Ai­na­kin ker­ran on sat­tu­nut niin­kin, et­tä reis­sul­ta pa­la­tes­sa san­got ja saa­vi täy­tet­tiin vaat­teil­la ja muil­la ta­va­roil­la. Pääl­le sit­ten hil­la­ker­ros. Kun naa­pu­rit sen nä­ki­vät, oli vai­ku­tus taat­tu. Koko ky­län elä­mä säh­köis­tyi. Ke­nel­lä­kään ei ol­lut niin suur­ta vai­vaa, et­tei­kö hil­laan pää­si­si.

Ai­na mar­ja­reis­suil­la ei pa­koil­la toi­sia. Koh­taa­mi­si­a­kin sat­tuu. Tyt­tä­re­ni oli hil­las­sa pää­kau­pun­ki­seu­dul­la. Sa­mal­la suol­la oli sa­maan ai­kaan van­hem­pi mies. En­sin he poi­mi­vat kil­paa, kun­nes ru­pe­si­vat kes­kus­te­le­maan. ”Löy­tyy­kö lak­kaa?” ”Ei, vaan hil­laa.” Mies ker­toi­kin sit­ten koko elä­män­ta­ri­nan­sa Kai­nuus­ta ete­lään. Ko­ro­na-ai­ka­na jut­tu­ka­ve­rit oli­vat ol­leet vä­his­sä. Lo­puk­si mies vink­ka­si tyt­tä­rel­le, mis­tä hil­lo­ja eh­kä vie­lä voi­si löy­tää.

Pal­jon­ko sit­ten tuli tänä ke­sä­nä saa­lis­ta. Pun­ta­ri näyt­ti nel­jää ki­loa.

PauliMäättä
Olen tuore eläkeläinen Kempeleestä. Puoliso löytyi Helsingistä. Lapsia saimme 11. Kesäisin työllistävät puutarhat kotona ja mökillä Savossa. Luonnettani kuvannee erään kurssin loppuarvostelu: aivan liian lempeä ja lauhkea, papillinen ote. Marjastamaan pitäisi ehtiä. Lukemista olen aina harrastanut. Joskus putkahtaa kirjoitelmia eri foorumeille. Nikkarointi kiinnostaa. Erityisesti jos keksii vanhalle esineelle uusia käyttömuotoja. paulimaatta2(at)gmail.com.
17.1.2022

Kiit­tä­kää Her­raa, huu­ta­kaa avuk­si hä­nen ni­me­ään, ker­to­kaa kan­soil­le hä­nen suu­ris­ta te­ois­taan! Ps. 105:1

Viikon kysymys