JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Kään­teen­te­ke­vä su­vi­seu­ra­mat­ka

Nykyiset blogit
9.10.2021 6.00

Juttua muokattu:

8.10. 14:28
2021100814283120211009060000

”Käym­me vie­lä su­vi­seu­rois­sa ja sen jäl­keen muu­tam­me Sil­ta­laan.” Näin isä­ni to­te­si ke­sä­kuun lo­pul­la vuon­na 1964. Muut­to tun­tui lap­ses­ta­kin lä­hes mah­dot­to­mal­ta, kos­ka tuo Sil­ta­lan tila oli tiet­tö­män tai­pa­leen ta­ka­na.

Lin­ja-au­to oli läh­dös­sä Käy­län kes­kus­tas­ta koh­ti Jo­en­suu­ta. Au­ton ovel­la par­vei­li läh­ti­jöi­tä. Isä­ni kävi kes­kus­te­lua kul­jet­ta­jan kans­sa sii­tä, kuin­ka pal­jon mat­ka mak­saa kol­mel­ta: isäl­tä, vel­jel­tä­ni ja mi­nul­ta. Vel­je­ni oli juu­ri täyt­tä­nyt 12 vuot­ta, ja hä­net luo­ki­tel­tiin jo ai­kui­sek­si. Isä veti hi­has­ta vii­mei­sen valt­ti­kort­tin­sa ja sa­noi, et­tä jos vel­je­ni ei pää­se las­ten­li­pun hin­nal­la, em­me läh­de ku­kaan. Nou­sim­me lin­ja-au­toon, ja mat­ka al­koi.

En­sim­mäi­nen py­säh­dys­paik­ka oli Kuu­sa­mon kir­kon­ky­läl­lä. Lin­ja-au­to­a­se­mal­la oli mui­ta­kin lin­ja-au­to­ja läh­dös­sä su­vi­seu­roi­hin. Näyt­ti sil­tä, et­tä läh­ti­jöi­tä oli enem­män kuin au­toi­hin mah­tui­si. Sei­soim­me oman au­tom­me edes­sä, ja joku po­ru­kas­tam­me viit­toi, et­tä tääl­lä oli­si yk­si paik­ka. Au­to­am­me koh­ti mars­si kes­ki-ikäi­nen mies. Au­tos­sa hän is­tui isän vie­reen, ja mi­nun is­tu­ma­paik­ka­ni vaih­tui lat­ti­al­la ole­val­le ko­rok­keel­le.

Kuu­lin pät­kiä isä­ni ja hä­nen is­tu­ma­ka­ve­rin­sa kes­kus­te­lus­ta. Isä­ni ker­toi hä­nel­le, mitä mei­dän oli su­vi­seu­ro­jen jäl­keen tar­koi­tus teh­dä. In­nok­kaa­na vie­rus­ka­ve­ri sa­noi, et­tä hän voi­si vaih­taa oman ti­lan­sa tuo­hon Sil­ta­lan ti­laan. Hän asui vaa­ran la­el­la lä­hel­lä kir­kon­ky­lää. Hä­nen vel­jen­sä oli kuol­lut, ei­kä ti­lan­pi­to hä­nen osal­taan ol­lut ajan­koh­tais­ta. Mie­het päät­ti­vät, et­tä kes­kus­te­lua jat­ket­tai­siin su­vi­seu­ro­jen jäl­keen.

Py­säh­dyim­me mat­kal­la muu­ta­man ker­ran. Nur­mek­sen ja Jo­en­suun vä­lil­lä po­lii­sit py­säyt­ti­vät lin­ja-au­tom­me. Ih­me­tys oli suu­ri, kun ajoim­me toi­sen pai­kal­li­sen lin­ja-au­ton pe­räs­sä sa­maa vauh­tia, ja po­lii­sit il­moit­ti­vat, et­tä ajoim­me yli­no­peut­ta. Tuos­sa rat­si­as­sa sel­vi­si, et­tä kul­jet­ta­jal­lam­me ei ol­lut­kaan lin­ja-au­to­kort­tia. Mi­ten ih­mees­sä nyt pää­si­sim­me lop­pu­mat­kan? Isä­ni kävi tois­ten vel­jien kans­sa kes­kus­te­le­maan po­lii­sien kans­sa. He jopa ke­hot­ti­vat po­lii­se­ja tu­le­maan su­vi­seu­roi­hin. Po­lii­sit an­toi­vat lu­van ajaa Jo­en­suu­hun, mut­ta pa­luu­mat­kal­le piti saa­da uu­si kul­jet­ta­ja.

Su­vi­seu­rat oli­vat siis Jo­en­suus­sa. It­se seu­rois­ta ei mi­nul­la pal­joa ole muis­to­ja. Isä hank­ki ruo­ka­lip­pu­ja osal­lis­tu­mal­la työ­vuo­roi­hin. It­se olin seu­ra­oh­jel­mien ja -merk­kien myy­jä­nä. Tuol­loin myyn­nis­tä sai pie­nen pro­vi­si­on. Lau­an­tai­päi­vä­nä seu­ra­ken­täl­lä kul­kies­sa­ni to­te­sin, et­tä lä­hes kai­kil­la oli jo seu­ra­merk­ki rin­ta­pie­les­sä. Sit­ten tein oi­val­luk­sen, et­tä me­nen­kin myy­mään merk­ke­jä ma­joi­tu­sa­lu­eel­le. Sin­ne oli koko ajan au­to­jo­no, kun uu­sia seu­ra­vie­rai­ta saa­pui. Lä­hes kaik­ki os­ti­vat­kin mer­kin ja oh­jel­man.

Näin sain en­sim­mäi­set it­se tie­na­tut ra­ha­ni, ja tie­tys­ti ne piti ku­lut­taa. Pää­tin os­taa seu­ra­ra­vin­to­las­ta lim­sa­pul­lon. Mer­keis­tä mi­nul­la ei ol­lut mi­tään tie­toa, ja os­tin pul­lon, jos­sa luki Vic­hy. Oli­han se kar­vas pet­ty­mys, kun mais­toin juo­maa. En edes keh­dan­nut isäl­le näyt­tää ereh­dys­tä­ni, vaan kaa­doin si­säl­lön vai­vih­kaa maa­han.

Ko­ti­mat­ka uu­den kus­kin kyy­dis­sä su­jui rau­hal­li­sis­sa mer­keis­sä. Ko­to­na saim­me ker­toa ilou­u­ti­sen, et­tä pää­sem­me muut­ta­maan ko­ko­naan uu­teen paik­kaan. Asia ei kui­ten­kaan men­nyt niin mut­kat­to­mas­ti, kuin isä oli asi­as­ta kes­kus­tel­lut. Ti­lo­jen vaih­to ei on­nis­tu­nut, mut­ta saim­me kui­ten­kin muut­taa uu­teen ko­tiin aluk­si vuok­ral­le.

Näin vel­je­ni muis­te­le­vat tuo­ta muut­toa:

”Kun muu­tim­me Käy­läs­tä Tuo­vi­laan, kaik­ki muut­tui: ka­ve­rit, naa­pu­rit, kou­lu­to­ve­rit. Oli al­ka­nut uu­si ai­ka, ei­kä sitä aluk­si mei­nan­nut us­koa, et­tä meil­lä on oma koti. Ru­kouk­set oli kuul­tu, ja kaik­ki jär­jes­tyi ih­meel­li­sel­lä ta­val­la.”

“Muu­ton Hei­no­lan­vaa­raan Tuo­vi­lan ky­läl­le toki muis­tan. Pau­li-eno toi mei­dät pie­nim­mät uu­teen asuin­paik­kaan au­tol­laan, ja muis­tan, kun pirs­si sip­pa­si jon­ne­kin Ru­kan täl­le puo­len. Au­ton ta­kaik­ku­nal­la kuk­ki­vat pe­lar­go­ni­at meil­le uu­teen va­loi­saan pirt­tiin vie­tä­väk­si.”

“Muut­to Tuo­vi­laan oli uu­si vai­he elä­mäs­säm­me. Jou­duin­kin muut­to­päi­vä­nä omas­ta syys­tä­ni mat­kus­ta­maan mo­pon ta­ra­kal­la. Oli kyl­lä mie­leen­pai­nu­va mat­ka, tiu­kas­ti pi­din kiin­ni isän vyö­tä­röl­tä. Pa­hin­ta oli epä­mu­ka­va ta­rak­ka. Mat­kan lop­pu­vai­hees­sa huo­les­tuin isän kom­men­tis­ta, kun tai­vaan­ran­nas­sa loi­mot­ti kuin oli­si ol­lut tu­li­pa­lo. Et­tei vaan ko­to­na pa­lai­si. Ei on­nek­si. En­sim­mäi­nen aa­mu Tuo­vi­las­ta on jää­nyt mie­leen, kun vet­tä ei ol­lut­kaan san­gos­sa. Äi­ti neu­voi, et­tä ‘tuos­ta sei­näs­tä sitä saa’. Oli luk­sus­ta.”

Hel­pos­ti ajat­te­lem­me, et­tä joku asia on sat­tu­maa. Saam­me kui­ten­kin tur­val­li­ses­ti aja­tel­la, et­tä asi­at ta­pah­tu­vat Ju­ma­lan joh­dat­ta­mi­na. Tuo Jo­en­suun su­vi­seu­ra­mat­ka oli kään­teen­te­ke­vä mei­dän lap­suus­per­heem­me elä­mäs­sä. ”Yh­des­tä ih­mi­ses­tä hän on luo­nut koko ih­mis­su­vun, kaik­ki kan­sat asu­maan eri puo­lil­la maan pääl­lä, hän on sää­tä­nyt niil­le mää­rä­a­jat ja asu­ma-alu­ei­den ra­jat” (Ap.t. 17:26).

Olen vuo­sien var­rel­la mo­nes­ti käy­nyt Jo­en­suus­sa. Lie­kö tuon su­vi­seu­ra­mat­kan an­si­o­ta, et­tä koen eri­tyis­tä läm­pöä käy­des­sä­ni siel­lä. Voi­han se tie­tys­ti joh­tua myös kar­ja­lai­ses­ta lem­pe­äs­tä luon­teen­laa­dus­ta, jota siel­lä saan koh­da­ta.

VesaKumpula
Olen seitsemästä veljeksestä keskimmäinen. Vaimoni ja lapseni pitävät minua milloin minäkin. Joskus hauskana, välillä vakavana, yleensä mietiskelevänä ja pohdiskelevana. Tykkään pienistä asioista ja suurista kokonaisuuksista. Harrastan arvoituksellisuutta ja yllätyksellisyyttä. Lähes koko työurani olen toiminut yrittäjänä. Nyt olen eläkkeellä ja harrastan yritystoimintaa. Minut voi yllättää laittamalla kommenttia sähköpostiini vesa.kumpula@avartum.fi
25.10.2021

Ku­nin­kait­ten­kin edes­sä ker­ron ar­kai­le­mat­ta si­nun lii­tos­ta­si. Ps. 119:46

Viikon kysymys