JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Kantavien sanojen voima

Lindfors Anne
Nykyiset blogit
4.10.2019 6.19

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420191004061900

Ku­vit­te­le ar­ki­nen ruo­kai­lu­ti­lan­ne. Lu­si­koi­den ki­li­nä ja kei­ton tuok­su. Ym­pä­ril­lä pu­heen­so­ri­na, vä­lil­lä hil­jai­suus. Ja sit­ten yh­täk­kiä pik­ku­kä­sien ru­tis­tus ja va­loa tuik­ki­va kat­se: "Tää on niin iha­na. Tää on niin söpö tää äi­ti. Mää tyk­kään nii­iin pal­jon sus­ta."

Jos­kus meis­tä jo­kai­nen tar­vit­see tuol­lai­sia ra­kas­ta­via sa­no­ja. Sa­no­ja, jot­ka tu­le­vat koko sy­dä­men poh­jas­ta, kier­ty­vät ha­lauk­sek­si ja läm­mök­si il­man eh­to­ja. Sa­no­ja, jot­ka saa­vat koko si­sim­män hy­ri­se­mään iloa. Iloa ja sy­vää kii­tol­li­suut­ta.

Sa­noil­la on val­ta­va voi­ma. Niil­lä voi­daan nos­taa, mut­ta myös pai­naa alas. Ne voi­vat haa­voit­taa ja rik­koa, mut­ta voi­vat teh­dä myös eh­jäk­si.

Ajat­te­len, et­tä ih­mi­nen, jon­ka si­sim­mäs­sä on va­loa, lois­taa sitä ym­pä­ril­leen myös pu­heen­sa kaut­ta. Sel­lai­nen ih­mi­nen ha­lu­aa kan­nus­taa ja sa­noa asi­oi­ta, jois­ta tu­lee hyvä mie­li. Eri­tyi­nen voi­ma sa­noil­la on, kun nii­den mu­ka­na vir­taa evan­ke­liu­mi. Sil­loin sa­nat voi­vat teh­dä ih­mei­tä, kor­ja­ta sie­lun haa­vo­ja ja kan­taa eteen­päin.

Kau­an sit­ten otin yh­teen erään ih­mi­sen kans­sa. Olim­me mel­ko pian ti­lan­teen jäl­keen asi­an so­pi­neet, mut­ta sil­ti it­sel­le­ni oli jää­nyt tun­ne, et­tä en ol­lut pys­ty­nyt kä­sit­te­le­mään kaik­kea. Omat ai­em­mat ko­ke­muk­se­ni oli­vat haa­voit­ta­neet si­sin­tä­ni niin sy­väl­tä, et­tä uu­den haa­van pa­ra­ne­mi­nen oli vai­ke­aa. Olin rii­ta­ti­lan­tees­sa tun­te­nut it­se­ni toi­sen sil­mis­sä ar­vot­to­mak­si ja muis­to tuos­ta tun­tees­ta sa­tut­ti pit­kään. Olin ko­ke­nut, et­tä toi­nen osa­puo­li ei ym­mär­tä­nyt, mitä olin yrit­tä­nyt sa­noa.

Ju­ma­la hoi­ti asi­oi­ta omal­la tah­dil­laan. Vuo­sia myö­hem­min koh­ta­sin tuon ih­mi­sen uu­del­leen. Saim­me so­pi­van mah­dol­li­suu­den pa­la­ta men­nee­seen. Tun­tui tur­val­li­sel­ta kes­kus­tel­la. Sain kai­kes­sa rau­has­sa ju­tel­la sii­tä, mi­ten vai­ke­aa oli ol­lut pääs­tää ki­vus­ta ir­ti.

Syn­nin tuo­mat viat oli pyy­hit­ty evan­ke­liu­mil­la jo kau­an sit­ten, mut­ta luot­ta­muk­sen pa­lau­tu­mi­nen oli hi­taam­paa. Tai­vaan Isä kui­ten­kin tie­si ti­lan­teen koko ajan. Näki, et­tä vie­lä tar­vi­taan kes­kus­te­lua, jot­ta vä­lit va­pau­tui­si­vat. Tar­vit­tiin lem­pei­tä sa­no­ja, ym­mär­tä­viä. Sain ko­kea, et­tä kes­kus­te­lun yl­lä kul­ki loh­dul­li­nen ja täy­del­li­nen ar­mo.

Olen ai­na ol­lut herk­kä sa­no­jen ja elei­den suh­teen, jos­kus var­mas­ti tur­han­kin herk­kä. Tur­val­li­ses­sa ym­pä­ris­tös­sä on kui­ten­kin se­kin loh­tu, et­tä saa ol­la sel­lai­nen kuin on. Ja kun saa ol­la oma it­sen­sä, voi myös hil­jal­leen ra­ken­taa omaa sie­to­ky­ky­ään ja op­pia uut­ta.

Sitä toi­von, et­tä meil­lä kai­kil­la oli­si lä­hel­lä sel­lai­sia ih­mi­siä, joi­den kans­sa us­kal­tai­si ja sai­si ol­la oma it­sen­sä. Et­tä oli­si ai­na joku, joka ei pel­kää kan­nus­taa. Oli­si joku, jon­ka sa­nat ovat hy­vät ja ar­mah­ta­vat.

Olet­ko sinä saa­nut koh­da­ta ih­mi­siä, jot­ka hoi­ta­vat sa­noil­laan tai joil­la on eri­tyi­nen kan­nus­ta­mi­sen tai­to?

Muis­te­len usein läm­möl­lä eräs­tä opet­ta­jaa­ni. Hän sai mi­nut tun­te­maan, et­tä mi­nul­la­kin on omat eri­tyi­set lah­ja­ni. Kun opis­to­vuo­si oli päät­ty­mäs­sä, hän kir­joit­ti vie­ras­kir­jaa­ni pit­kän ja roh­kai­se­van teks­tin, joka päät­tyi sa­noi­hin: ”Toi­vo­tan elä­mäl­le­si Ju­ma­lan siu­naus­ta. Muu­ta et sit­ten enää tar­vit­se­kaan.” Sa­nat läm­mit­ti­vät sil­loin. Läm­mit­tä­vät yhä.

Nyt syk­syl­lä mi­nua pyy­det­tiin miet­ti­mään, ha­lu­ai­sin­ko jat­kaa blo­gis­ti­na. Kään­te­lin asi­aa ja kat­se­lin mo­nel­ta puo­lel­ta, tun­sin vä­sy­mys­tä ja epä­var­muut­ta. Ju­ma­la näyt­ti kui­ten­kin, et­tä nä­mä­kin asi­at ovat isom­mis­sa kä­sis­sä. Pa­rin vii­kon si­säl­lä kan­nus­ta­via sa­no­ja tuli yh­täk­kiä use­am­mal­ta ta­hol­ta. Nuo ih­mi­set ha­lu­si­vat ker­toa, et­tä jo­kin tiet­ty kir­joi­tus oli kos­ket­ta­nut. He ha­lu­si­vat ker­toa, et­tä odot­ti­vat teks­te­jä­ni, ar­ki­sia, ki­vus­ta tai ilos­ta syn­ty­nei­tä. Ja pu­hu­es­saan sii­tä he va­lai­si­vat omil­la sa­noil­laan ja aut­toi­vat eteen­päin.

Olen saa­nut ko­kea, et­tä Tai­vaan Isä voi lä­het­tää tu­ek­si kan­nus­ta­via ja vä­lit­tä­viä ih­mi­siä. Osa heis­tä on vii­väh­tä­nyt vain het­ken, osa on jää­nyt kul­ke­maan vie­rel­le. Ajat­te­len, et­tä sii­nä­kin nä­kyy Ju­ma­lan siu­naus. Sii­nä, et­tä juu­ri oi­ke­al­la het­kel­lä tu­le­vat ne siu­naa­vat ja kan­ta­vat sa­nat. Sa­nat, jot­ka va­lai­se­vat päi­vän. Ja koko si­sim­män.

AnneLindfors
Rakastan perhettäni. Nautin nuotiohetkistä ja lasten laulusta. Siitä tunteesta, kun tajuan, että jokaiseen päivään on riittänyt valoa.Taaksepäin katsoessa näen kivun ja ilon vuorovedet. Missä ikinä polkuni on kulkenutkin, tänään olen tässä. Luottavaisin mielin saan astua huomiseen.Jos tahdot antaa blogistani palautetta, lähetä pohdintojasi osoitteeseen anne.lindfors@hotmail.com.
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys