Saim­me ol­la opis­ton ke­vät­juh­las­sa. Nuo­ret esit­ti­vät kau­nis­ta oh­jel­maa, kuo­ro­lau­lu­ja ja ru­no­ja. Eri­tyi­ses­ti jäi mie­leen Rai­mo Ös­ter­ber­gin kir­joit­ta­ma Lin­tu­jen puu, runo opis­ton vai­heis­ta. Se oli lii­kut­ta­va. Ru­noa lau­su­van opis­to­lai­sen ää­ni­kin hiu­kan sär­kyi sii­nä koh­taa ru­noa, kun sär­ky­nei­tä ja sii­pi­rik­ko­ja lin­tu­ja kan­net­tiin puun suo­jiin le­pää­mään ja hoi­det­ta­vak­si. Juu­ri noin mi­nä­kin koen opis­to­ko­din. Jo­kai­nen saa tul­la sin­ne juu­ri oma­na it­se­nään ja jo­kais­ta siel­lä hoi­de­taan, kol­hu­ja kor­ja­taan. Tai niin kuin Vee­ra Ha­hon te­ke­mäs­sä opis­to­lau­lus­sa opis­to­lai­set kau­niis­ti lau­loi­vat pur­jei­den kor­jaa­mi­ses­ta ja vah­vis­ta­mi­ses­ta.

Juh­lan jäl­keen opis­to­lai­set hy­väs­te­le­vät toi­sen­sa, uu­det ys­tä­vät, joi­den kans­sa ovat niin pal­jon eh­ti­neet ko­kea, opis­ton ar­jen ja juh­lan. Ilot ja su­rut yh­des­sä ja­ka­neet.

Nyt jo kak­si lap­sis­tam­me on saa­nut käy­dä opis­ton. Olem­me kii­tol­li­sia. Ko­em­me ole­vam­me jopa epä­oi­keu­te­tun on­nel­li­ses­sa ase­mas­sa, kun mo­lem­mat van­him­mat lap­sem­me ovat pääs­seet opis­toon, sa­mal­la kun tosi mo­net nuo­ret ovat jää­neet il­man opis­to­paik­kaa. Niin mie­lel­lään opis­to­vuo­den soi­si jo­kai­sel­le sitä ha­lu­a­val­le nuo­rel­le.

Nyt jo seu­raa­vat opis­toon ha­ke­neet nuo­ret odot­ta­vat malt­ta­mat­to­ma­na tie­toa yh­teis­haun tu­lok­sis­ta, toi­vo­vat pa­ras­ta ja pel­kää­vät pa­hin­ta. Tänä vuon­na opis­ton ovi on­nek­si avau­tuu vä­hän use­am­mal­le nuo­rel­le Mai­tois­ten opis­to­kam­puk­sen ja mui­den saa­tu­jen li­sä­paik­ko­jen an­si­ois­ta. Sil­ti­kin kris­til­li­syy­tem­me opis­toil­la on po­si­tii­vi­nen on­gel­ma, jos sitä näin voi luon­neh­tia: ha­ki­joi­ta on val­ta­vas­ti, toi­sin kuin muis­sa kan­sa­no­pis­tois­sa. Nyt­kään kaik­ki opis­toon ha­ke­neet ei­vät va­li­tet­ta­vas­ti pää­se ko­ke­maan opis­to­vuot­ta. Tie­dän, et­tä se ai­heut­taa mur­het­ta nuo­ris­sa, hei­dän per­heis­sään, ys­tä­vis­sään ja myös opis­ton hen­ki­lö­kun­nas­sa.

Reis­jär­vel­lä opis­ton hen­ki­lö­kun­ta oli­kin ki­pe­äs­ti miet­ti­nyt, mi­ten voi­si yhä use­am­mal­le nuo­rel­le saa­da ns. opis­to­ko­ke­muk­sen, vaik­ka kaik­ki ei­vät tal­vi­kurs­sil­le so­vi­kaan. Sii­tä aja­tuk­ses­ta syn­tyi opa­ri, vä­hän kuin opis­ton ja ri­pa­rin vä­li­muo­to. Opa­ria on jär­jes­tet­ty nyt yh­den tal­ven ajan Reis­jär­vel­lä, ja ko­ke­mus on ol­lut erit­täin hyvä ja an­toi­sa. Olim­me al­ku­vuo­des­ta opis­to­vas­tuu­hen­ki­löi­den kurs­sil­la ja opis­tol­la oli yh­tä ai­kaa myös opa­ri. Saim­me kuul­la opa­ri­lai­sil­ta ja opa­rin hen­ki­lö­kun­nal­ta ko­ke­muk­sia. Hen­ki­lö­kun­ta ihan lii­kut­tui kyy­ne­liin ker­to­es­saan nuo­ris­ta ja opa­rin tär­key­des­tä hei­dän elä­mään­sä. Myös opa­ri­lai­set ker­toi­vat sa­maa: mi­ten tär­ke­ää on kuu­lua jo­hon­kin niin iha­naan us­ko­vais­ten jouk­koon ja ko­kea yh­des­sä kuin opis­to pi­ka­ke­lauk­sel­la ja sa­maan ai­kaan kui­ten­kin edis­tää omia esim. lu­kio-opin­to­jaan. Tu­le­va­na syk­sy­nä opa­ri saa jat­koa ja laa­je­nee Reis­jär­ven li­säk­si myös Ra­nu­al­le ja Jäm­sään. Li­sä­tie­to­ja ai­ka­tau­luis­ta ja ha­ke­mi­ses­ta yn­nä muus­ta saa­daan al­ku­ke­säs­tä.

Jo­ten­kin koen, et­tä opis­tol­la opis­to­lai­set, opa­ri­lai­set ja kaik­ki ly­hyt­kurs­si­lai­set­kin saa­vat ja saam­me ol­la kuin läh­teel­lä vir­kis­ty­mäs­sä. Ihan kuin lil­lua siel­lä läh­tees­sä ja läh­teen raik­kaal­la ve­del­lä kyl­läs­tet­tyi­nä läh­teä sit­ten jat­ka­maan mat­kaan­sa, min­ne Ju­ma­la ke­nen­kin po­lun vii­toit­taa.

Il­ta-au­rin­gon va­los­sa aje­lem­me opis­tol­ta ko­tiin päin. Tuo­re opis­to­le­vy soi. ”Kun mei­tä tääl­lä joh­dat­taa Tai­va­han Her­ra ai­ni­aan, tur­vas­sa saam­me sei­la­ta sa­ta­maan rak­kaim­paan”. Kii­tol­li­suu­den kyy­ne­leet nou­se­vat sil­mii­ni.