JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Leikkielämää ulkomailla?

Nykyiset blogit
16.2.2024 8.00

Juttua muokattu:

14.2. 12:38
2024021412385820240216080000

An­na Pärk­kä

Koti on siel­lä, mis­sä per­heen­jä­se­net ovat. Koti muo­dos­tuu niis­tä ih­mi­sis­tä, joi­ta per­hee­seen kuu­luu. Jo­kai­nen per­he­muo­to on ar­vo­kas.

Mei­dän per­heen ul­koi­nen koti on jos­kus koos­tu­nut muu­ta­man ne­li­ön asun­to­vau­nus­ta ja au­tos­ta. To­sin sil­loin asun­to­vau­nu­e­lä­mi­nen ei ol­lut niin suo­sit­tua kuin ny­ky­ään. Tai en tie­dä, on­ko se sitä tä­nään­kään. Moni on kyl­lä ot­ta­nut ny­ky­päi­vä­nä ir­ti­o­ton ai­kai­sem­mas­ta elä­mäs­tään, myy­nyt omai­suu­ten­sa ja siir­ty­nyt asu­maan ren­kai­den pääl­le – ja ko­kee ole­van­sa tyy­ty­väi­sem­pi ny­kyi­seen elä­män­muo­toon. Ylen ex-toi­mit­ta­ja asuu pa­ket­ti­au­tos­sa ja te­kee töi­tä mis­sä mil­loin­kin. Toi­mit­ta­jal­la on myös puo­li­so, joka te­kee etä­töi­tä. Mie­len­kiin­toi­nen tapa elää ja ol­la töis­sä.

Luin ar­tik­ke­lin, jos­sa ker­rot­tiin, et­tä Poh­jois-Suo­mes­sa asuu per­hei­tä las­ket­te­lu­kes­kus­ten park­ki­pai­koil­la asun­to­vau­nuis­sa. He ovat vuok­ran­net ko­tin­sa kau­si­työ­läi­sil­le tai tu­ris­teil­le. Moni elä­kei­kää lä­hes­ty­vä tai jo eläk­keel­lä ole­va on myös myy­nyt ta­lon­sa ja omai­suu­ten­sa ja os­ta­nut tal­vi­a­sun­to­vau­nun tai asun­to­au­ton ja asuu sii­nä ke­sät, tal­vet.

Asu­mi­nen on siis muut­ta­nut muo­to­aan. Mikä sit­ten on oi­kea paik­ka elää ja mikä on oi­ke­aa elä­mää?

Me muu­tim­me Raa­hes­ta Os­lon seu­dul­le ke­sän 2013 su­vi­seu­ro­jen jäl­keen. Olim­me asu­neet Raa­hes­sa uu­des­sa ta­los­sa jon­kin ai­kaa. Olin kau­an ru­koil­lut mah­dol­li­suut­ta pääs­tä ta­kai­sin Nor­jaan asu­maan. Olim­me yrit­tä­neet myy­dä ta­loa kau­an, ja mo­nen­lai­set aja­tuk­set oli­vat eh­ti­neet käy­dä mie­les­sä. Lo­pul­ta saim­me ta­lon myy­tyä vain viik­koa en­nen muut­toa. Vä­lit­tä­jä vä­lit­ti ta­lon suo­ra­vii­vai­sel­le os­ta­jal­le, joka oli vain lomp­su­tel­lut ko­tiim­me näyt­töön ja to­kais­sut: "Minä os­tan tä­män." Asi­at jär­jes­tyi­vät yl­lät­tä­väl­lä ta­val­la.

Kun pak­ka­sim­me ta­va­roi­ta, mie­tim­me, mitä to­del­la tar­vit­sem­me. Myim­me ja lah­joi­tim­me käyt­tö­ta­va­raa ja as­ti­oi­ta pois. Sil­ti­kin muu­tos­sa tuli kii­re, ja jou­duim­me va­ras­toi­maan osan ta­va­rois­ta Raa­heen.

Olim­me vuok­ran­neet per­heel­lem­me ta­lon Jes­s­hei­mis­tä. Talo oli vih­reä, kak­si­ker­rok­si­nen, pie­ni ja ko­toi­sa puu­ta­lo. Se oli val­miik­si ka­lus­tet­tu, ja sii­nä oli kol­me ma­kuu­huo­net­ta. Mu­ka­nam­me muut­ti kuu­si las­ta. Mies ajoi sil­loi­sen asun­to­au­tom­me sin­ne, mi­nun ajet­ta­vak­se­ni jäi far­ma­ri­au­to ja isoh­ko pe­rä­kär­ry. Sii­hen pak­ka­sim­me jo­kai­sel­le kah­den muut­to­laa­ti­kon ver­ran ta­va­raa. Vaat­tei­ta ja muu­ta tär­ke­ää. Jo­kai­nen sai mu­kaan­sa myös pol­ku­pyö­rän ja ur­hei­lu­vä­li­nei­tä. Niis­tä se kär­ry täyt­tyi. Lop­pu­jen lo­puk­si ih­mi­nen tar­vit­see hy­vin vä­hän ta­va­raa voi­dak­seen elää on­nel­lis­ta elä­mää. Oli se jän­nä tun­ne, kun läh­dim­me aja­maan koh­ti Nor­jaa ai­van uu­den edes­sä.

Läh­ties­sään ko­to­aan omaan elä­mään­sä moni nuo­ri pak­kaa mu­kaan­sa vain rin­kan tai mat­ka­lau­kun. Vuo­si­kym­men­ten jäl­keen muut­ta­es­sa huo­maam­me, mi­ten pal­jon sitä yli­mää­räis­tä ta­va­raa on­kaan oi­ke­as­ti ker­ty­nyt.

Mut­ta mis­tä sain mie­lee­ni kir­joit­taa täs­tä? Ta­pa­sim­me lo­mal­lam­me Fu­en­gi­ro­las­sa ys­tä­vi­äm­me, ja siel­lä tuli pu­heek­si ter­mi "leik­kie­lä­mä". Me kaik­ki – he Es­pan­jas­sa ja me Nor­jas­sa – olem­me ul­ko­suo­ma­lai­sia, kos­ka asum­me vie­raas­sa maas­sa. Me ai­na­kin eläm­me nor­maa­lia ar­kie­lä­mää, kyl­lä­kin usein nor­jan kie­lel­lä. Em­me koe, et­tä elä­mäm­me oli­si leik­kie­lä­mää.

Moni on ky­sy­nyt meil­tä, mil­loin pa­laam­me Suo­meen. Moni kan­taa huol­ta lap­sis­tam­me ja miet­tii, käy­vät­kö lap­sem­me suo­ma­lais­ta kou­lua. Voi­sin to­de­ta täs­sä, et­tä pai­kal­li­ses­ta kou­lus­ta joh­tu­en lap­sil­lam­me on täy­del­li­nen nor­jan ja eng­lan­nin kie­len tai­to sekä hyvä suo­men kie­len tai­to. Suo­men kie­li py­syy vah­va­na, kos­ka pu­hum­me ko­to­na vain suo­mea. It­sel­le­ni Suo­mes­ta pois­muut­to mah­dol­lis­ti kes­kit­ty­mi­sen per­hee­seem­me, so­luun. Kaik­ki po­liit­ti­set vel­vol­li­suu­det jäi­vät pois, sa­moin sil­loi­nen yrit­tä­jän vas­tuul­li­nen työ. Piti – ja sai – ra­ken­taa it­sel­leen ai­van kuin uu­si iden­ti­teet­ti. Si­tä­hän se on­kin, kos­ka muut­ta­es­sa uu­teen maa­han saa pai­kal­li­sen hen­ki­lö­tun­nuk­sen. Se oli hel­pot­ta­vaa, mut­ta myös niin jän­nit­tä­vää.

Vuo­sien var­rel­la elä­mään on tul­lut ru­tii­ne­ja, vel­vol­li­suuk­sia, har­ras­tuk­sia ja se tur­val­li­nen ar­ki sekä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­teh­tä­vät. Ar­ki on sa­man­lais­ta kuin Suo­mes­sa, kie­li vain on eri. Ora­van­pyö­räs­tä hyp­pää­mi­nen voi­si ol­la mo­nel­le ar­kea hel­pot­ta­va kei­no, muu­tat­pa sit­ten asu­maan ren­kai­den pääl­le Suo­mes­sa tai ul­ko­mail­le. Ul­ko­mail­la asu­es­sa on vain jat­ku­va ikä­vä omia Suo­mes­sa asu­via lap­sia, ys­tä­viä ja su­ku­lai­sia.

Ha­lu­an roh­kais­ta si­nua, joka har­kit­set ul­ko­mail­le muut­toa: kuun­te­le sy­dän­tä­si ja ru­koi­le Ju­ma­laa pyy­tä­en, et­tä hä­nen tah­ton­sa ta­pah­tuu! Mo­nes­ti täl­lai­set asi­at al­ka­vat ta­pah­tua, kun vain us­kal­taa heit­täy­tyä unel­moi­maan. Me­kin ul­ko­mail­la asu­vat us­ko­vai­set olem­me va­lo­na ja suo­la­na ja näin omal­ta osal­tam­me suo­rit­ta­mas­sa lä­he­tys­teh­tä­vää. Teh­kääm­me par­haam­me sen paik­ka­kun­nan eteen, jo­hon mei­dät on ase­tet­tu.

Mei­dän elä­mäm­me on nyt Nor­jas­sa. Tääl­lä on mei­dän ko­tim­me, ja tääl­lä mei­dän on hyvä ol­la. Muu­ta­man vuo­den pääs­tä olem­me ai­van uu­den ää­rel­lä, kun nuo­rim­mai­nen päät­tää, mi­hin suun­taan hä­nen opis­ke­lun­sa hä­net vie. Sil­loin pää­sem­me har­joit­te­le­maan mie­hen kans­sa uu­del­leen kah­des­taan oloa. Sii­tä vas­ta jän­nit­tä­vää tu­lee­kin! Näh­tä­väk­si jää, on­ko elä­mäm­me sil­loin osak­si ren­kai­den pääl­lä!

AnnaPärkkä
En ole mistään kotoisin – olen syntynyt Ranualla, ekaluokalle menin Oulunsaloon ja Haukiputaalle muutimme, kun aloitin 9. luokan. Jännä tällaiselle juurettomalle onkin ollut kiintyä Norjaan. Olen äiti, mummu ja aviopuoliso. Uusi lapsenlapsi on aina suuri ihme, joka herkistää. Innostun helposti ja uteliaisuudestani johtuen joudun helposti kiperiin tilanteisiin. Toimin yrittäjänä täällä Norjassa. Arki on samanlaista kuin siellä, mutta norjan kielellä. Voit kertoa ajatuksistasi minulle: anna.parkka@gmail.com.