JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Lin­tu­ko­don lem­pe­äs­sä suo­jas­sa

Pasanen Aili
Nykyiset blogit
14.3.2019 6.34

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420190314063400

“Em­me enää elä lin­tu­ko­dos­sa. Ym­pä­ril­läm­me on mo­nen­lai­sia uh­kia”, kuu­lem­me sa­not­ta­van mo­nis­sa pu­heis­sa. Mitä sit­ten tar­koit­taa lin­tu­ko­to? Sil­lä vii­ta­taan pie­neen, tur­val­li­seen ja ko­toi­saan paik­kaan tai seu­tuun. Mi­nus­ta lin­tu­ko­to on kau­nis ja lem­peä suo­men kie­len sana, joka tuo heti mie­leen tur­van ja hy­vän olon.

Lin­tu­ko­to on van­ha sana. Et­sin sitä vas­taa­via sa­no­ja muis­ta kie­lis­tä. Ruot­sin kie­len sa­na­kir­jas­ta löy­tyi lin­tu­ko­dol­le kään­nös lyc­ko­land tai lyck­sa­lig­he­tens ö (on­ne­la tai on­nen saa­ri). Sak­san­kie­li­set kään­nök­set viit­taa­vat pie­ni­kas­vuis­ten ko­tiin ja on­nen maa­han. Yk­si kään­nös ker­too li­säk­si, et­tä lin­tu­ko­to on tur­va­paik­ka, jos­ta löy­tyy suo­ja ja rau­ha (Zu­luf­lut­sort, wo man Schutz und Ruhe fin­det). Eng­lan­nin­kie­li­nen il­mai­su on land of milk and ho­ney.

Lin­nut ovat ai­na ol­leet suo­men­su­kui­sil­le kan­soil­le hy­vin tär­kei­tä. Ne ovat tuo­neet vies­te­jä tuon­puo­lei­ses­ta, en­nus­ta­neet ja loh­dut­ta­neet. Nii­tä on kun­ni­oi­tet­tu ja pe­lät­ty, ja joi­ta­kin lin­tu­ja on pi­det­ty py­hi­nä.

Suo­ma­lai­sen kan­san­pe­rin­teen mu­kaan Lin­tu­ko­to oli myyt­ti­nen paik­ka. Mui­nais­suo­ma­lai­set kä­sit­ti­vät maan ve­sis­töi­neen ole­van mel­ko ta­sai­nen, il­mei­ses­ti kiek­koa muis­tut­ta­va kap­pa­le, jon­ka pääl­lä le­pä­si ku­pu­mai­nen tai­vaan­kan­si. Tai­vaan­kap­pa­lei­den liik­ku­mi­nen se­li­tet­tiin tai­vaan­kan­nen pyö­ri­mi­sel­lä. Maa­il­man reu­nal­la, mis­sä tai­vaan­kan­si ja maan pin­ta koh­ta­si­vat, ete­läs­sä tai lou­naas­sa, oli me­ren saa­ri, Lin­tu­ko­to. Se oli pa­ra­tii­si­mai­nen ikui­sen ke­sän saa­ri, jon­ne muut­to­lin­nut len­si­vät tal­vek­si lin­nun­ra­taa pit­kin. Kar­ja­lan­kie­li­set sa­nat ker­to­vat täs­tä us­ko­muk­ses­ta: Lin­nun­ra­dua myö­te len­däy lin­nut läm­bi­mäh muah.

Kos­ka tai­vaan­kan­nen ja maan pin­nan ra­os­sa oli ah­das­ta, kaik­ki Lin­tu­ko­dos­sa oli pien­tä. Siel­lä asui pie­ni­ko­kois­ta kan­saa: lin­tu­ko­to­lai­sia, tai­vaa­nää­re­läi­siä tai ke­ri­kan­saa. Sin­ne myös kuol­leit­ten sie­lut saat­toi­vat len­tää tai siel­lä sie­lut saat­toi­vat käy­dä le­väh­tä­mäs­sä.

Lin­tu­ko­to on ol­lut myös osa ru­noi­li­joi­den maa­il­maa. Kan­sal­lis­kir­jail­jam­me Alek­sis Kivi on ku­van­nut lin­tu­ko­don elä­mää.

”Me­ress’ kau­kaall’ eräs saa­ri löy­tyy,

leh­ti­nen. Sen jyr­kät, kal­li­oi­set ran­nat

vas­ta­rin­ta ijan­kaik­ki­nen on myrs­kyss’

– –

Niit­ty vi­her­jä on kes­kell’ tätä saar­ta,

kes­kell’ niit­tyy kul­ta-kel­tain pel­to läik­kyy,

kan­tain he­del­miä il­man tal­ven un­ta;

kes­kell’ pel­too soi­pi tuu­hee leh­ti­met­sä,

soi kuin rau­han kau­pun­gis­sa, lem­men maas­sa

– –

Täs­sä lin­nut asuu, lau­lu­nie­kat pie­net,

täs­sä käki, ilo­lin­tu, kyn­tö­ras­tas

leh­dis­tös­sä ää­nens ym­pär­kai­kuu an­taa

– –

Aa­mu hoh­taa, koi­vuin val­keet ran­gat lois­taa,

lem­pee tuu­li idän pur­pu­rai­silt’ por­teilt’

me­ren pin­taa vii­vot­taa ja il­ma täyt­tyy

taa­sen lin­tuin vi­ser­ryk­sest’ leh­dis­tös­sä.

Sil­lon iha­nas­ta unes­tan­sa he­rää

ke­ri­kan­sa, ijan­kaik­ki­ses­ti nuo­ri,

rien­tää ilo­työ­höns Lin­tu­ko­don saa­ress.

Ul­jaat po­jat pel­lot kyn­tää, nii­tyt niit­tää,

nai­set kan­gast’ hels­kyt­tä­vi kor­kee­ess’ la­kass’.”

Sana koto on van­hem­paa, usein ru­nois­sa käy­tet­tyä kiel­tä. En­nen lau­loim­me Sii­o­nin lau­lus­sa: ”Ko­to­ni on tai­va­has­sa”, nyt: ”Ko­ti­ni on tai­va­has­sa”. Sil­lä lie­nee myös oma mer­ki­tyk­sen­sä, et­tä pu­hu­taan maa­han­muut­ta­jien ko­tou­tuk­ses­ta, kun sen si­jaan sai­raa­las­ta ja so­ta­vä­es­tä ko­tiu­te­taan.

Koti on se lin­tu­ko­to, jo­hon pe­säs­tä pois len­näh­tä­neet poi­ka­set voi­vat pa­la­ta yhä uu­del­leen. Mi­nul­le erään­lai­sen lin­tu­ko­don muo­dos­ta­vat juu­ri lä­hei­set ih­mi­set, joi­den kans­sa mi­nun on tur­val­lis­ta ol­la.

Lin­tu­ko­to-sa­nas­ta mi­nul­le tu­lee ai­na mie­leen Psal­min 84 kau­niit sa­nat:

”Her­ra Se­ba­ot,

mi­nun ku­nin­kaa­ni ja Ju­ma­la­ni!

Si­nun alt­ta­ri­si luo­ta

on var­pu­nen­kin löy­tä­nyt ko­din,

pääs­ky­nen pe­sä­pai­kan,

jos­sa se kas­vat­taa poi­ka­sen­sa.”

Sii­nä lin­tu­ko­dos­sa on tur­val­lis­ta elää.

AiliPasanen
Luonto alkaa kotini ikkunan alta Sotkamossa, jossa jo vuosia sitten on koulun kello lakannut minulle soimasta. Syntymäkaupunkini oli sotien jälkeen Jyväskylä. Äiti ja isä olivat karjalaista syntyperää. Kolme siskoa, yksi pikkuveli ja heidän perheensä ovat minulle rakkaita. Olen saanut muitakin perheitä lähelleni. Lankakorien sisältö, kirjat, kynä ja pensselit kuljettavat ajatukseni muihin maailmoihin. Minulle voi antaa palautetta osoitteeseen aili.pasanen@gmail.com
19.9.2020

Muis­ta­kaa tämä: joka niu­kas­ti kyl­vää, se niu­kas­ti niit­tää, ja joka run­saas­ti kyl­vää, se run­saas­ti niit­tää. 2. Kor. 9:6

Viikon kysymys