JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Mikä yö!

Piirainen Aulikki
Nykyiset blogit
27.7.2019 6.34

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420190727063400

Uta­sen voi­ma­lai­tok­sel­la on tut­tu to­hi­na, kun saa­vun yö­me­lon­ta­o­suu­den vaih­to­paik­kaan. Me­lo­jat et­si­vät vä­li­nei­tään ja toi­si­aan, kul­ke­vat kii­rei­ses­ti pai­kas­ta toi­seen. Il­ma ku­hi­see läh­dön le­vot­to­muut­ta.

Olen osal­lis­tu­mas­sa Suo­mi Me­loo -ta­pah­tu­maan. Ka­noot­ti­vies­ti me­lo­taan vuo­sit­tain ke­sä­kuun toi­sel­la vii­kol­la. Ta­pah­tu­maa on jär­jes­tet­ty vuo­des­ta 1985 läh­tien, ja vuon­na 2007 se jär­jes­tet­tiin ko­ti­ve­sis­tös­sä­ni Sot­ka­mon ja Ou­lu­jär­ven rei­til­lä Kuh­mos­ta Ou­luun. Olin mu­ka­na me­lo­mas­sa Si­poon me­lo­jien jouk­ku­ees­sa.

Siir­rym­me voi­ma­lai­tok­sen ala­puo­lel­le, jos­sa kat­se­len epäil­len vir­ran voi­maa: mi­ten tuo­hon pyör­teik­köön ka­ja­kil­la siir­ry­tään. Me­lon­ta­ka­ve­ri­na kak­si­kos­sa mi­nul­la on jäl­leen tot­tu­nut me­lo­ja, jon­ka neu­vo­jen mu­kaan luot­sau­dum­me vir­taan.

Ko­ke­neet me­lo­jat saa­vat lu­van siir­tyä vir­ran yli vas­ta­ran­nal­le odot­te­le­maan läh­tö­käs­kyä. Tai­ta­vas­ti he temp­pui­le­vat pyör­teis­sä, kään­tä­vät ka­jak­kin­sa vas­ta­vir­taan, park­kee­raa­vat ran­nan tyy­neen su­van­toon. Me em­me yli­tä vir­taa, vaan me­lom­me pie­neen lah­del­maan, jo­hon jääm­me odot­te­le­maan tois­ten sel­viy­ty­mis­tä ve­sil­le. Vie­reem­me ker­tyy vä­hi­tel­len mui­ta­kin ka­jak­ke­ja. Pi­däm­me tois­tem­me ka­ja­keis­ta kiin­ni tii­viis­sä ry­kel­mäs­sä.

Noin 70 ka­ja­kin siir­ty­mi­nen vir­taan vie ai­kaa puo­li­sen tun­tia. Joh­to­me­lo­ja ke­hot­taa mei­tä py­syt­te­le­mään kes­kel­lä ka­na­vaa, mi­kä­li ha­lu­am­me hyö­tyä vir­ran voi­mas­ta. Edes­sä on 19 ki­lo­met­rin mat­ka, jo­hon on va­rat­tu ai­kaa kah­dek­san tun­tia. Kel­lo on kym­me­nen il­lal­la ja me­lon­tail­ma eri­no­mai­nen. Au­rin­ko pais­taa pil­vien lo­mas­ta, vai­kut­taa sil­tä, et­tä em­me saa sa­det­ta.

Tätä osuut­ta olen odot­ta­nut. Ha­lu­an näh­dä kym­me­nien ka­jak­kien täyt­tä­män jo­kiu­o­man. Ha­lu­an ko­kea yöl­li­sen joen ten­hon. Läh­töm­me on var­mas­ti sy­käh­dyt­tä­vä näky yl­hääl­tä voi­ma­lai­tos­sil­lal­ta.

Vir­ras­sa me­lo­mi­nen on uut­ta mi­nul­le. Ka­jak­kim­me liik­kuu yl­lät­tä­vän hel­pos­ti. Vir­ta ei vie­kään hol­tit­to­mas­ti, vaan oh­jat­ta­vuus säi­lyy. Vä­lil­lä le­puut­te­lem­me, nos­tam­me me­lat ylös ve­des­tä, va­rom­me, et­tem­me sohi vie­reis­tä me­lo­jaa. An­nam­me vir­ran kul­jet­taa.

Ka­ja­kit ker­ty­vät vie­rek­käin, li­mit­täin, tart­tu­vat toi­siin­sa kiin­ni. Joku ka­jak­ki kul­keu­tuu poi­kit­tain, toi­nen kul­kee joen suun­tai­ses­ti. Muo­dos­tuu mut­kit­te­le­va jono, joka ete­nee vir­ran mu­ka­na. Olen yk­si osa ka­ra­vaa­nia, osa vir­taa. Kuun­te­lem­me jo­kea. Leh­to­kert­tu ja pu­na­kyl­ki­ras­tas lu­rit­ta­vat lu­mou­tu­nee­na ke­säy­ön kau­neu­des­ta. Vaih­dam­me verk­kai­ses­ti muu­ta­man sa­nan kes­ke­näm­me. Vie­res­sä li­pu­va on mi­nul­le vie­ras, mut­ta yh­tei­nen ko­ke­mus lä­hen­tää.

Ai­kam­me liu’ut­tu­am­me joh­to­me­lo­ja ke­hot­taa mei­tä las­ke­maan me­lat ve­teen. Et­sim­me la­val­le paik­kaa ve­des­tä, odo­tam­me kär­si­väl­li­ses­ti vuo­ro­am­me. Joen yöl­li­nen py­hyys te­kee me­lo­jas­ta nöy­rän.

Kai­vet­tu jo­kiu­o­ma lop­puu, saa­vum­me Sot­ka­jär­vel­le. Jär­vi on tyy­ni, en­sim­mäi­set me­lo­jat rik­ko­vat mus­tan pei­li­pin­nan. Kat­se­len si­vul­le­ni. Me­lom­me ryt­mik­kääs­ti, tii­viis­sä ry­kel­mäs­sä ää­net­tö­mäs­sä ke­säy­ös­sä.

Näky on hyp­noot­ti­nen. Me­lat nou­se­vat ja las­ke­vat lä­hes yh­tä ai­kaa. Me­lo­ja­pat­ja ete­nee ke­ve­äs­ti, ka­ja­kit tus­kin kos­ket­ta­vat ve­den pin­taa. Pat­jan imu kul­jet­taa, saa py­sy­mään ryh­män mu­ka­na. Kii­däm­me une­no­mai­ses­sa tyh­jyy­des­sä. Sär­ky­vän ve­den­pin­nan ää­ni to­dis­taa, et­tei näky ole vain ku­vi­tel­maa. Vauh­dil­la lii­däm­me maa­tau­ol­le Sot­kan Lei­ri­kes­kuk­seen.

Vuo­den 2007 Suo­mi Me­loo –ta­pah­tu­mas­sa on en­sim­mäis­tä ker­taa nais­ten osuus. Jot­kut nuo­ru­kai­set ei­vät sitä nä­kö­jään su­la­ta, sil­lä tun­nis­tan ai­na­kin kol­me mie­his­tä nais­hah­moa. Hei­dät kel­puu­te­taan osuu­del­le Päl­lis­tä Py­hä­kos­kel­le, mut­ta pyy­de­tään ys­tä­väl­li­ses­ti py­syt­te­le­mään jäl­ki­jou­kois­sa. Jo­ki­o­suut­ta on mai­nos­tet­tu hie­noim­mak­si, al­ku­pe­räi­sim­mäk­si mai­se­mak­si Ou­lu­jo­el­la. Il­mei­ses­ti mie­het ha­lu­a­vat ol­la mu­ka­na to­dis­ta­mas­sa asi­aa, et­tei se jää pel­käs­tään nais­ten pu­hei­den va­raan. Mi­nul­le jo­kiu­o­ma on tul­lut sou­ta­mal­la tu­tuk­si, nyt ihas­te­len sitä me­no­suun­taan.

Ka­pe­as­sa jo­kiu­o­mas­sa li­puu noin 60 me­lo­jaa. Ran­nan koi­vut, ter­va­le­pät ja pa­jut seu­raa­vat me­no­am­me. Jos­sa­kin kuk­ki­vat vie­lä vii­mei­set ren­tu­kat. Ke­säy­ös­sä tuok­su­vat vä­ke­väs­ti tuo­reet koi­vun leh­det. Au­rin­ko on nous­sut, yö­lin­nut ta­ri­noi­vat. Ran­ta­si­pi huu­taa kai­ho­aan joen yl­lä. Us­va vii­pyi­lee tyy­nen ve­den­pin­nan pääl­lä. On ke­säy­ön syvä het­ki. Joki kul­jet­taa, kään­tyi­lee vieh­ke­äs­ti vai­mei­na mut­ki­na. Tar­koi­tuk­se­nam­me on me­loa kol­men ja vii­den vä­lil­lä kah­dek­san ki­lo­met­rin mat­ka.

On­ko nais­ten me­lo­mi­nen eri­lais­ta kuin mies­ten? Ai­na­kin ete­nem­me verk­kai­ses­ti. Joh­to­me­lo­jan on vai­kea py­sy­tel­lä kär­jes­sä. Eh­kä hän ha­lu­aa kun­ni­oit­taa joen yöl­lis­tä rau­haa. To­sin hän vä­lil­lä vi­rit­te­lee yh­teis­lau­lua, ko­va­ää­ni­ses­sä voi­mis­tu­nut ää­ni sär­kee mie­le­ni py­hyy­den. Lep­peä me­lon­ta­tah­ti saa vä­hi­tel­len vi­lun­vä­reet puis­tat­ta­maan ke­ho­a­ni, ha­lu­ai­sin ede­tä ri­pe­äm­min. Aa­mu­yön sie­tä­mä­tön vä­sy­mys ja kär­si­mät­tö­myys hii­pi­vät mie­lee­ni. Jo­kin täs­sä osuu­des­sa rii­te­lee mi­nun yöl­lis­tä mie­len­ti­laa­ni vas­taan.

Vien me­lon­ta­ka­ve­ri­ni hä­nen yö­paik­kaan­sa ja pa­laan ko­tii­ni. Ta­ka­na on unel­ma­me­lon­ta: ke­säy­ön tyy­ni ve­den­pin­ta, au­rin­gon­nou­sun­het­ki, yö­lin­tu­jen lau­lu puh­dis­ti­vat mie­le­ni kirk­kaak­si. Li­hak­se­ni ei­vät ole niin ki­pe­ät kuin edel­li­sen yö­me­lon­nan jäl­keen. Ka­ja­kin sää­döt osui­vat pa­rem­min koh­dal­leen. Kel­lo on koh­ta kuu­si. En­nä­tän nuk­kua kol­me tun­tia en­nen seu­raa­val­le eli vii­mei­sel­le osuu­del­le siir­ty­mis­tä. Lait­tau­dun vuo­tee­seen, liu’un unien ke­veil­le lai­neil­le.

AulikkiPiirainen
Elämääni raamittavat tärkeät ihmiset: äiti, sisko ja veljen perhe sekä muutama hyvä ystävä. Isältäni olen perinyt uteliaisuuden ja rakkauden luontoon. Äitini puolelta olen sumunharmaa runotyttö. Vapaa-aikana valmistelen yläkoulun opinto-ohjaajan työtäni ja ulkoilen, opiskelen, ihmettelen. Olen astumassa elämässäni uuteen vaiheeseen, kun pitäisi malttaa jättää mielenkiintoinen työelämä nuoremmille. Voit antaa palautetta kirjoituksistani osoitteeseenaulikki.piirainen(at)gmail.com
4.6.2020

Ku­kaan, joka pu­huu Ju­ma­lan Hen­gen val­taa­ma­na, ei voi sa­noa: "Jee­sus on ki­rot­tu." Ku­kaan ei myös­kään voi sa­noa: "Jee­sus on Her­ra", muu­ten kuin Py­hän Hen­gen vai­ku­tuk­ses­ta. 1 Kor. 12:3

Viikon kysymys