JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Oppia ikä kaikki

Nykyiset blogit
3.10.2022 12.35

Juttua muokattu:

4.10. 09:52
2022100409525920221003123500

Pau­li Määt­tä

Po­jan­poi­ka aloit­ti kou­lu­tien­sä ne­li­vuo­ti­aa­na. Oli sii­nä van­hem­mil­la ja vä­hän iso­van­hem­mil­la­kin jän­ni­tet­tä­vää, mi­ten esi­kou­lun päi­vät al­ka­vat su­ju­maan. Il­mei­ses­ti kaik­ki läh­ti me­ne­mään ihan hy­vin. Ka­ve­rei­ta al­koi löy­tyä. En­sim­mäi­nen pet­ty­mys oli, kun al­ku­päi­vien ko­mea ti­la­tak­si vaih­tui ai­van ta­val­li­seen au­toon. Ilo­nai­hee­na oli­vat äi­din ja mum­mon kirp­pu­to­ril­ta löy­tä­mät lenk­ka­rit. Ne osoit­tau­tui­vat toi­sek­si no­peim­mik­si koko po­ru­kas­sa.

En tar­kal­leen tie­dä, mi­ten esi­kou­lu­lai­sen päi­vät ku­lu­vat, mut­ta pal­jon on ta­pah­tu­nut sii­tä, kun Ju­ko­lan vel­jek­set oli­vat luk­ka­rin kou­lus­sa. Luk­ka­ril­la oli­vat käy­tös­sä sen ajan ope­tus­me­to­dit. Kun osa vel­jek­sis­tä ei oi­kein pääs­syt A:sta eteen­päin, luk­ka­ri ot­ti ko­vat kei­not käyt­töön. Kaik­ki sai­vat tuk­ka­pöl­lyä, eh­kä lu­kuun ot­ta­mat­ta Ee­roa, joka osa­si jo ta­va­ta. Vel­jek­siä pi­det­tiin nä­läs­sä, jot­ta op­pi­mis­mo­ti­vaa­tio pa­ra­ni­si. Ei­pä ih­me, et­tä he lo­pul­ta rik­koi­vat ik­ku­nan ja pa­ke­ni­vat sen kaut­ta op­pi­mi­sym­pä­ris­tös­tään.

Omien van­hem­pie­ni lap­suu­des­sa kier­to­kou­lus­ta siir­ryt­tiin kan­sa­kou­luun. Lu­ku­tai­to, jota voi pi­tää kai­ken op­pi­mi­sen pe­rus­ta­na, oli jo lä­hes kaik­kien hal­lus­sa. Mut­ta var­sin­kaan sota-ajan lap­sil­la ja nuo­ril­la ei ol­lut mah­dol­li­suut­ta jat­ko-opin­toi­hin. Oli tyy­dyt­tä­vä sii­hen, mitä elä­mä opet­ti. Omil­le lap­sil­leen mo­net heis­tä pyr­ki­vät tar­jo­a­maan mah­dol­li­suu­den käy­dä kou­lua pi­tem­pään­kin. Sa­mal­la lap­sis­sa to­teu­tui­si­vat myös hei­dän omat, to­teu­tu­mat­ta jää­neet opis­ke­lu­haa­veen­sa.

It­se olen saa­nut elää opis­ke­lu­jen suh­teen on­nel­lis­ten täh­tien al­la. Pie­ni ja tur­val­li­nen kan­sa­kou­lu oli koh­tuul­li­sen mat­kan pääs­sä. Kun­nal­li­nen kes­ki­kou­lu mah­dol­lis­ti vä­hä­va­rais­ten­kin van­hem­pien las­ten kou­lun­käyn­nin. Lu­ki­on pys­tyin käy­mään ko­toa kä­sin. Sil­loin syr­jä­seu­dul­le­kin lii­ken­nöi lin­ja- ja pos­ti­au­to­ja mon­ta ker­taa päi­väs­sä. Jat­ko-opin­not taas hoi­tui­vat, kos­ka oli ke­hi­tet­ty opin­to­lai­na­jär­jes­tel­mä. Opin­nois­sa­ni oli pal­ka­ton­ta ke­sä­har­joit­te­lua, jo­ten tie­naa­maan ei al­ku­vuo­si­na pääs­syt. Sel­vi­sin lai­nal­la mel­kein koko vuo­den. Ke­säl­lä jou­tui kyl­lä pyy­tä­mään ko­toa pien­tä avus­tus­ta, en­nen kuin pää­si nos­ta­maan seu­raa­vaa lai­na­e­rää.

Olen jäl­keen­päin ih­me­tel­lyt, mi­ten opet­ta­jat sel­vi­si­vät kes­ki­kou­lus­sa. Luo­kas­sa oli 40 op­pi­las­ta, ei­kä mis­tään kou­lun­käyn­ti­a­vus­ta­jis­ta tai muis­ta li­sä­hen­ki­löis­tä ol­tu kuul­tu­kaan. Eh­kä joil­la­kin so­dan ka­rai­se­mil­la opet­ta­jil­la oli tuol­loin hie­man "luk­ka­rin el­kei­tä". Ruot­si­no­pet­ta­ja oli hy­vin pie­ni­ko­koi­nen. Kun hän tuli luok­kaan, kaik­kien piti jää­dä sei­so­maan. Opet­ta­ja al­koi jär­jes­tyk­ses­sä ky­sel­lä läk­sy­jä. Jos osa­sit vas­ta­ta, sait is­tua. Jos et, jou­duit sei­so­maan niin mon­ta kier­ros­ta, et­tä oi­kea vas­taus lo­pul­ta löy­tyi. Sii­nä­hän se iso osa tun­nis­ta ku­lui, sei­so­es­sa.

Suo­mi on ol­lut op­pi­mi­sen ver­tai­luis­sa maa­il­man kär­ki­si­joil­la. Vii­me vuo­si­na tu­lok­set ovat kui­ten­kin hei­ken­ty­neet. En tie­dä, on­ko ym­pä­röi­väs­sä yh­teis­kun­nas­sa ta­pah­tu­nut muu­tok­sia, jot­ka hei­jas­tu­vat kou­luun. Vai on­ko it­se kou­luis­sa ta­pah­tu­nut jo­tain? Ai­na­kin van­has­ta pänt­täys­kult­tuu­ris­ta on il­mei­ses­ti pää­dyt­ty kaik­kia mah­dol­li­sia vi­rik­kei­tä tar­jo­a­viin vaih­te­le­viin op­pi­mi­sym­pä­ris­töi­hin. Osal­le tämä so­pii, mut­ta voi ol­la, et­tä mo­net kai­pai­si­vat tur­val­li­sem­paa ja rau­hal­li­sem­paa ym­pä­ris­töä. Toi­saal­ta, kun on seu­ran­nut erään lu­ki­on elä­mää, vä­li­tun­neil­la ei enää pot­ki­ta pal­loa tai las­ke­ta mä­keä. Nyt po­ruk­kaa lo­juu pit­kin käy­tä­viä kän­nyk­kä kou­ras­sa.

En­nen men­tiin kou­luun seit­se­män­vuo­ti­aa­na. En­sim­mäi­nen vuo­si ku­lui lu­ke­mi­sen op­pi­mi­ses­sa. Sii­tä huo­li­mat­ta opin­po­lul­la pääs­tiin pit­käl­le­kin. Nyt ai­na vain nuo­rem­mat lap­set aloit­ta­vat kou­lu­tien­sä esi­kou­lun kaut­ta. Tu­lee mie­leen ky­sy­mys, on­ko meil­lä kii­re jon­ne­kin. Us­koi­sin, et­tä kai­kil­le on iso­na te­ke­mis­tä. Tar­vi­taan kä­den­tai­to­jen osaa­jia ja tie­to­työ­tä te­ke­viä.

Jat­ku­va op­pi­mi­nen on päi­vän sana. Am­ma­tis­sa kuin am­ma­tis­sa työ­teh­tä­vät muut­tu­vat ja on opit­ta­va uu­sia tai­to­ja. Usein am­mat­ti­a­kin jou­tuu vaih­ta­maan; har­voin enää koko työ­u­ra ku­luu sa­mas­sa työs­sä. Op­pi­mi­seen tuo li­sä­ar­voa elä­män­ko­ke­mus, jota kart­tuu joka vuo­si. Usein uut­ta jou­tuu opet­te­le­maan sil­loin, kun omas­sa elä­mäs­sä vie­te­tään ruuh­ka­vuo­sia. Sii­nä riit­tää ajan­käy­tön suun­nit­te­luun haas­tei­ta.

Uut­ta voi op­pia ikään­ty­nee­nä­kin. Päi­vä­mie­hes­sä oli hie­no jut­tu uu­des­ta toh­to­ris­ta, joka väit­te­li 79-vuo­ti­aa­na – van­haa sa­non­taa mu­kail­len kan­sa­kou­lu­poh­jal­ta. Kaik­kien ei tar­vit­se täh­dä­tä toh­to­rin väi­tös­kir­jaan. Oli­si hie­noa, jos jo­kai­sel­la oli­si ikään­ty­nee­nä­kin joku ta­voi­te tai mie­len­kiin­non koh­de, joka tuo tyy­dy­tys­tä ja vaa­tii ai­na­kin jon­kin ver­ran ai­vo­työ­tä. Ai­vom­me ovat kä­sit­tä­mät­tö­män hie­not ja mo­ni­mut­kai­set. Ne ovat val­mii­ta omak­su­maan uu­sia asi­oi­ta vie­lä van­ha­na­kin.

Las­ten­lap­set ovat usein sil­mät sä­deh­tien ker­to­neet, et­tä heil­lä on kou­lus­sa tai päi­vä­hoi­dos­sa sen ja sen ni­mi­nen ka­ve­ri. Kuin­ka tär­ke­ää oli­si, et­tä jo­kai­sel­le löy­tyi­si ka­ve­ri, ai­na­kin yk­si. Ei­kä ke­tään kiu­sat­tai­si. Sii­tä voi jää­dä pa­ran­tu­mat­to­mat jäl­jet. Ai­kui­sil­la on suu­ri vas­tuu huo­ma­ta, jos joku jou­tuu kiu­saa­mi­sen koh­teek­si, ja puut­tua sii­hen jä­me­räs­ti. En tie­dä, on­ko kiu­saa­mi­nen uu­si il­miö. En juu­ri muis­ta ko­ke­nee­ni tai huo­man­nee­ni kiu­saa­mis­ta oma­na kou­lu­ai­ka­na­ni. Tap­pe­lui­ta oli kyl­lä toi­si­naan.

Kun kat­soo jäl­ki­pol­ven läh­töä päi­vä­hoi­toon ja kou­luun, kä­det me­ne­vät ris­tiin. Kun­pa Tai­vaan Isä sai var­jel­la tä­tä­kin tai­vaan tain­ta us­kon tiel­lä tu­le­vi­na vuo­si­na ja ai­na elä­män lop­puun saak­ka.

PauliMäättä
Olen tuore eläkeläinen Kempeleestä. Puoliso löytyi Helsingistä. Lapsia saimme 11. Kesäisin työllistävät puutarhat kotona ja mökillä Savossa. Luonnettani kuvannee erään kurssin loppuarvostelu: aivan liian lempeä ja lauhkea, papillinen ote. Marjastamaan pitäisi ehtiä. Lukemista olen aina harrastanut. Joskus putkahtaa kirjoitelmia eri foorumeille. Nikkarointi kiinnostaa. Erityisesti jos keksii vanhalle esineelle uusia käyttömuotoja. paulimaatta2(at)gmail.com.
28.3.2024

Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Luuk. 22:19

Viikon kysymys