JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Sanatonta rakkautta

Nykyiset blogit
16.3.2025 6.10

Juttua muokattu:

10.3. 09:13
2025031009130620250316061000

Roo­sa Top­pi­la

Si­li­tän pien­tä kät­tä, joka ujut­tau­tuu kä­te­ni al­le il­lan hä­mär­ty­es­sä hil­jal­leen. Ma­kuu­huo­neen val­lan­nut pi­meys tun­tuu py­säyt­tä­vän ajan. Pai­nan kas­vo­ni vas­ten pien­tä peh­me­ää pää­tä. Sii­nä hän is­tuu sy­lis­sä­ni, niin ra­kas ja tär­keä ih­mi­nen.

Mie­les­sä­ni pyö­rii pal­jon miet­tei­tä, kuin­ka si­nul­le sen ker­toi­sin, kuin­ka tär­keä olet­kaan meil­le. Kuin­ka me si­nua ra­kas­tam­me­kaan. Nä­et­kö sinä sen? Tun­net­ko sen? Meil­le ai­na ra­kas olet.

Tä­hän het­keen ei tar­vi­ta sa­no­ja, ei val­mii­ta vas­tauk­sia. Voi vain ol­la hil­jaa ja tun­tea rak­kaan lap­sen kä­per­ty­vän yhä lä­hem­mäs.

Tä­hän tah­don luot­taa, tä­män het­ken tun­tee­seen. Ei ai­na rak­kaus sa­no­ja tar­vit­se. Kai ih­mi­nen sy­dä­mel­lään­kin pu­hua voi rak­kau­den kiel­tä.

Lap­si näyt­tää kä­del­lään sän­kyä, tah­too pei­ton al­le nuk­ku­maan. Las­ken hä­net va­ro­vas­ti omaan sän­kyyn­sä rau­hal­li­ses­ti maa­ten.

Tu­len hil­jai­seen olo­huo­nee­seen, vuo­ros­ta­ni minä kä­per­ryn mie­hen kai­na­loon soh­van­nurk­kaan. Sil­mä­kul­mi­a­ni kir­ve­lee, tah­to­mat­ta­ni kyy­ne­leet va­lu­vat pos­kil­le.

Yri­tän pi­dä­tel­lä nii­tä, mut­ta pos­ki­päil­le tun­tuu tip­pu­van vain li­sää loh­dut­to­mil­ta tun­tu­via pi­sa­roi­ta.

Mie­he­ni kie­too kä­ten­sä yhä tiu­kem­min ym­pä­ril­le­ni. Ky­syy lem­pe­äs­ti, mikä on. Nie­les­ke­len het­ken, et­sien sa­no­ja, jot­ka ei­vät tah­do aset­tua suu­hun. Ker­ron, kuin­ka mie­tin pien­tä tyt­tö­äm­me. Voi­ko lap­si joka ei ym­mär­rä vie­lä sa­no­ja, tie­tää van­hem­pien­sa hän­tä ra­kas­ta­van?

Mies hil­jaa asi­aa poh­tii to­de­ten het­ken pääs­tä: Pi­tää asi­aa kat­soa näin, et­tä se on mei­dän tyt­töm­me lah­ja.

Py­säh­dyn. En ol­lut­kaan ai­em­min näin tätä asi­aa aja­tel­lut. Se, et­tä tyt­töm­me ei ole ai­em­min kuul­lut, ja nyt kun kuu­lo on an­net­tu me­kaa­ni­ses­ti, on hi­das­ta­nut pu­heen ym­mär­tä­mis­tä, on­kin juu­ri se asia, joka on meil­le muil­le an­net­tu lah­jak­si hä­nen kaut­taan.

Tä­hän le­vot­to­maan ja kii­rei­seen ai­kaan. Py­säh­ty­mään ja hil­jen­ty­mään Ju­ma­lan luo­man ih­meen ää­reen.

Ja olem­me­kin hä­nen kaut­taan saa­neet näh­dä maa­il­man uu­sin sil­min. Hän to­den tot­ta on näyt­tä­nyt meil­le, kuin­ka pie­net­kin asi­at voi­vat ol­la suu­ria ilon ai­hei­ta. Mi­ten it­sel­le ar­ki­sil­ta tun­tu­vat ää­net voi­vat­kaan ol­la suu­ria ih­me­tyk­sen ai­hei­ta. Kuin­ka sitä voi­si it­se­kin osa­ta iloi­ta elä­män pie­nis­tä asi­ois­ta niin kuin lap­si, joka luot­taa huo­mi­seen, ei­kä mu­reh­di ei­lis­tä. Ai­na ei to­del­la­kaan ole help­poa ol­la eri­tyis­lap­sen van­hem­pi, vaik­ka kyl­lä­hän jo­kai­nen Ju­ma­lan luo­ma lap­si on eri­tyi­nen omal­la ta­val­laan.

Kä­te­ni pai­nu­vat ris­tiin. Tah­don kiit­tää Luo­jaa täs­tä­kin päi­väs­tä ja ru­koil­la, et­tä osai­sim­me luot­taa Hä­nen joh­da­tuk­seen­sa.

Päivämiehen Vierasblogi
Päivämiehen verkkolehden vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia lehdessämme. Lukijat voivat tarjota tekstejään julkaistavaksi vierasblogiin verkkotoimitus at srk.fi.
19.4.2025

Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Job 19:25

Viikon kysymys