JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Sär­ky­vää

3.5.2021 7.05

Juttua muokattu:

26.4. 16:01
2021042616015220210503070500

Pa­ke­teis­sa oli val­koi­sel­la poh­jal­la kirk­kaan pu­nai­sia kris­tal­li­mal­jan ku­vil­la va­rus­tet­tu­ja tar­ro­ja. Nii­tä oli jo­kai­sel­la si­vul­la. Mal­jo­jen al­la oli li­säk­si teks­ti­tar­ro­ja, jois­sa luki ”sär­ky­vää, kä­si­tel­tä­vä va­ro­en.” Ky­seis­ten pa­ket­tien kä­sit­te­ly­oh­jeet tu­li­vat mie­leen lä­hes vii­den­kym­me­nen vuo­den ta­kaa – älä syy­dä, älä jätä alim­mai­sek­si, kä­sit­te­le va­ro­en.

Lä­het­tä­jä luot­ti pa­ke­tin kul­je­tuk­sen pos­tin hal­tuun. Hän luot­ti myös, et­tä tuo­te kul­je­te­taan eh­jä­nä pe­ril­le. Vas­taa­not­ta­ja odot­ti saa­van­sa juu­ri sel­lai­sen tuot­teen kuin oli ti­lan­nut, ehy­e­nä. Mi­nun teh­tä­vä­ni pos­tin kul­jet­ta­ja­na oli huo­leh­tia, et­tä tuo­te ei mene rik­ki kä­sit­te­lyn ja kul­je­tuk­sen ai­ka­na. Kaik­kien kol­men, lä­het­tä­jän, kul­jet­ta­jien ja vas­taa­not­ta­jan ta­voit­teet oli­vat sa­mat: älä riko sär­ky­vää.

Hain vas­ti­kään pos­tis­ta pa­ke­tin, jos­sa oli ky­sei­set her­käs­ti sär­ky­vän tuot­teen mer­kit. Täl­lä ker­taa olin pa­ke­tin vas­taa­not­ta­ja. Sain tuot­teen hal­tuu­ni ehy­e­nä.

Kuin­ka hy­vin tuo merk­ki so­pi­si mei­hin kaik­kiin, siis ih­mi­siin? Mi­ten koh­te­lem­me toi­si­am­me? Muis­tam­me­ko, et­tä ym­pä­ril­läm­me on pal­jon sär­ky­vää?

Kou­lu­kiu­saa­mi­nen pu­hut­taa vuo­des­ta ja vuo­si­kym­me­nes­tä toi­seen. Muis­te­len, et­tä sitä oli jo 1960-lu­vul­la, sil­loin kun minä ja ikä­luok­ka­ni olim­me pik­ku­kou­lu­lai­sia. Sil­loin sitä ei kui­ten­kaan tun­nis­tet­tu yh­tä hy­vin kuin ny­kyi­sin. Eh­kä ei myös ym­mär­ret­ty, mi­ten sy­vät jäl­jet kiu­saa­mi­nen jät­tää lap­seen ja usein myös hä­nen van­hem­piin­sa, jot­ka jou­tui­vat lä­hel­tä seu­raa­maan, usein voi­mat­to­mi­na, kuin­ka hei­dät ja hei­dän lap­sen­sa ri­ko­taan.

Nyt, vuo­si­kym­me­niä myö­hem­min, kiu­saa­mi­ses­ta pu­hu­taan pal­jon. Näyt­tää sil­tä, et­tä se ei ra­joi­tu pel­käs­tään kou­lu­lai­siin, her­käs­sä iäs­sä ole­viin lap­siin. Sitä ker­ro­taan ole­van myös työ­pai­koil­la. Pu­hu­taan työ­paik­ka­kiu­saa­mi­ses­ta.

Jos­kus mie­tin, on­ko ole­mas­sa niin vah­vo­ja ih­mi­siä, jota kiu­saa­mi­nen ei sa­tu­ta. Ikään kuin oli­si ih­mi­siä, jot­ka oli­si­vat vah­vem­paa kris­tal­lia. Hen­ki­löi­tä, joi­ta voi syy­tää ja syyt­tää, hei­tel­lä ki­vil­lä ja pu­hua pe­rät­tö­miä il­keyk­siä se­län ta­ka­na. Kiu­sa­ta.

Us­kon, et­tä ku­kaan ei kes­tä lo­put­to­miin il­keyk­sien ja kiu­saa­mi­sen koh­tee­na ole­mis­ta. Jos­sain vai­hees­sa kris­tal­li sär­kyy.

Jos­kus ar­vo­e­si­nei­tä yri­te­tään kor­ja­ta. Saat­taa­han se on­nis­tu­a­kin. Lop­pu­tu­los voi ol­la niin hyvä, et­tä sii­tä voi hy­vin pää­tel­lä, mitä esi­ne oli en­nen sär­ky­mis­tään. Mut­ta kor­jauk­sen jäl­kiä on vai­ke­aa pei­tel­lä. Vä­häi­sel­lä­kin kat­se­le­mi­sel­la voi to­de­ta, et­tä se on ol­lut rik­ki, sitä on yri­tet­ty kor­ja­ta, mut­ta jäl­jet jäi­vät nä­ky­viin.

”Elä­män jäl­jet pien­ta­reel­le piir­ty­vät,” ker­ro­taan meil­le mo­nil­le tu­tus­sa lau­lus­sa Kah­den maan kan­sa­lai­nen. Elä­mä, vuo­det ja vuo­si­kym­me­net jät­tä­vät mei­hin jäl­ki­ään, ar­pia. Jois­tain niis­tä saa­tam­me ol­la jopa yl­pei­tä. Kaik­ki ar­vet ei­vät vai­ku­ta niin voi­mak­kaas­ti, et­tä trau­ma­ti­soi­si­vat elä­määm­me. Mo­nis­ta elä­män jäl­jis­tä us­kal­lam­me ker­toa ys­tä­vil­le ja eh­kä eri­lai­sis­sa koh­taa­mi­sis­sa jopa lä­hes tun­te­mat­to­mil­le ih­mi­sil­le.

Kes­kuu­des­sam­me on myös hei­tä, jot­ka ei­vät jak­sa ei­vät­kä us­kal­la ker­toa sär­ky­mi­sis­tä, jot­ka ovat jos­sain sy­väl­lä, si­säl­lään, sie­lus­sa. Vuo­sia ja vuo­si­kym­me­niä kes­tä­nei­den kiu­saa­mis­ten seu­rauk­se­na luot­ta­mus ih­mi­siin on men­nyt. Ar­vet ovat jos­sain mui­den sil­mil­tä nä­ky­mät­tö­mis­sä.

Ne ovat kui­ten­kin ole­mas­sa. Ne saat­ta­vat ol­la mie­les­sä päi­vit­täin, ras­kaut­taa elä­mää päi­väs­tä ja vuo­des­ta toi­seen. Nii­tä on kor­jat­tu ja yhä kor­ja­taan. Mut­ta jos on pa­hoin sär­ky­nyt, kor­jaa­mi­nen on vai­ke­aa ja hi­das­ta. Ja kai­ken jäl­keen jää­vät vie­lä­kin ar­vet.

Tuo tar­ra, ”sär­ky­vää,” muis­tut­taa mi­nua joka ker­ta kun sen näen. Se so­pi­si niin hy­vin nä­ky­viin mei­dän jo­kai­sen ke­hoon muis­tut­ta­maan, et­tä koh­te­lem­me toi­si­am­me, tut­tu­ja ja tun­te­mat­to­mia hy­vin. ”Sär­ky­vää, kä­si­tel­tä­vä va­ro­en.”

JouniLesonen
Olen Savossa syntynyt, mutta tunnen nykyisin itseni kainuulaiseksi jylhien järvien ja korpien mieheksi. Olen ollut reilu 42 vuotta ambulanssissa töissä ensihoitajana. Meillä on luonto lähellä ja minä lähellä luontoa. On huiman upeaa nousta kesäisenä yönä samaan aikaan auringon kanssa ja mennä järvelle. Voisin kertoa suurista kaloista, joita olen Oulujärveltä saanut. Myös Raamatusta löytyy elämänmakuisia tekstejä, joita voin siteerata aivan arkisiinkin kertomuksiin.
18.5.2021

Sinä päi­vä­nä Her­ra on ole­va koko maan­pii­rin ku­nin­gas. Hän on ole­va yk­si ja ai­noa Ju­ma­la ja hä­nen ni­men­sä ai­noa, jota avuk­si huu­de­taan. Sak. 14:9

Viikon kysymys

Ilmoitukset

Toi­sen­lai­ses­sa va­los­sa

Mi­ka­e­lan per­hees­sä ei pal­jon pu­hu­ta asi­ois­ta. Teh­dään töi­tä, käy­dään kou­lua. Mut­ta jos­sain pin­nan al­la on sa­lai­suus, joka saa äi­din hy­räi­le­mään su­ru­mie­li­ses­ti ja Mi­ka­e­lan sil­mäi­le­mään tar­kem­min muu­ta­mia nuo­ria kou­lun käy­tä­vil­lä ja ruo­ka­las­sa.

Se­läs­sä au­rin­gon kat­se

An­ni­ka Koi­vu­kan­kaan ru­nois­sa heit­täy­dy­tään nuo­ren elä­män aal­lok­koon, sen iloi­hin ja ki­pui­hin, ko­et­te­le­muk­siin ja ar­jen su­loi­seen tur­vaan – kun on us­ko, jo­hon no­ja­ta ja rin­nal­la saat­ta­jia. Sy­viä tun­to­ja ke­ven­tää rai­kas huu­mo­ri: ”Kun­pa voi­sin aset­tua het­kek­si koi­ran turk­kiin. / Tun­tea sen läm­mön / kar­ku­mat­ko­jen tuok­sun / ja myl­lä­tyn kuk­ka­pen­kin ilon. Pai­jaa­via sor­mia riit­täi­si.”

Ome­na­pos­ki ja Nal­le Kar­hu­nen

Kah­dek­san­vuo­ti­as Nal­le Kar­hu­nen on kuu­si­vuo­ti­aan Nu­pun eli Ome­na­pos­ken vii­sas, kilt­ti ja hel­lä iso­ve­li. Jos­kus Nal­le käyt­täy­tyy kuin tal­viu­nil­taan he­rä­tet­ty hur­ja ja äk­ki­pi­kai­nen kar­hu. Sil­loin Nu­pun on pa­ras­ta läh­teä ulos tai lait­taa oman huo­neen ovi vi­sus­ti kiin­ni.

Ta­kai­sin Isän ko­tiin

Kir­joit­ta­jat eri puo­lil­ta maa­il­maa ker­to­vat sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la on joh­dat­ta­nut hei­dät val­ta­kun­taan­sa. Ker­to­muk­sia yh­dis­tää ko­ke­mus ko­tiin­pa­luus­ta, Raa­ma­tun mu­kai­sen us­kon löy­ty­mi­ses­tä ja us­ko­vais­ten vä­li­ses­tä rak­kau­des­ta.

Ke­tun­po­jat ja Ja­gu­ar-mies