JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Se oi­kea

Nykyiset blogit
14.8.2020 6.15

Juttua muokattu:

13.8. 10:23
2020081310234820200814061500

Me vint­ta­sim­me pyö­ril­lä vas­ta­tuu­leen. Minä va­li­tin vä­hän, sil­lä tun­tui, et­tä pyö­rä­ni ei kul­je mi­hin­kään ja pa­le­lee. Olem­me nyt ka­ran­tee­ni­a­jan käy­neet len­kil­lä kah­des­taan joka ai­nut il­ta. Mie­he­ni pyy­si mi­nua aja­maan viis­tos­ti hä­nen vie­rel­lään, jo­ten hän pys­tyi toi­mi­maan tuu­len­suo­ja­na mi­nul­le. Kuin­ka ro­mant­tis­ta!

Minä yh­täk­kiä muis­tin, et­tä Tun­tu­ri­ni on yli 20 vuot­ta van­ha. Se on yh­tä van­ha kuin avi­o­liit­tom­me. Sain pyö­rän huo­men­lah­jak­si. Me mie­tim­me nau­ra­en, et­tä on­ko sii­nä jo­tain ver­taus­ku­val­lis­ta mei­dän avi­o­lii­tol­le: vä­hän kan­kea ja ruos­tei­nen, mut­ta luo­tet­ta­va ja us­kol­li­nen, jos­kus yl­lät­tä­vä­kin.

Yh­täk­kiä tuli hir­vit­tä­vän kii­tol­li­nen olo. Olem­me saa­neet ol­la yh­des­sä näin mon­ta vuot­ta ja yhä viih­dym­me tois­tem­me seu­ras­sa. Mi­ten ar­vo­kas asia se on­kaan. Vä­lil­lä toi­nen tun­tuu oi­kein ra­sit­ta­val­ta, ei­kä hän­tä mi­ten­kään pys­ty ym­mär­tä­mään, mut­ta jo sa­ma­na päi­vä­nä hän tun­tuu­kin huip­pu­tyy­pil­tä.

Sii­nä pyö­räil­les­säm­me aloim­me muis­tel­la seu­rus­te­lum­me al­ku­ai­ko­ja ja sitä ai­kaa, kun tu­tus­tuim­me. Me tu­tus­tuim­me Sii­ka­tör­män lei­ril­lä. It­se olin ol­lut jo mo­ne­na ke­sä­nä ke­hi­tys­vam­mais­ten lei­ril­lä oh­jaa­ja­na.

Sinä ke­sä­nä Mal­la ja Köpi oli­vat lei­ri-isän­tä­pa­ris­kun­ta ja he oli­vat kut­su­neet yh­dek­si uu­dek­si lei­ri­oh­jaa­jak­si jon­kun Jan­nen Sei­nä­jo­el­ta. Hän vai­kut­ti heti rei­lul­ta ja vä­lit­tö­mäl­tä tyy­pil­tä. Minä ilah­duin, kun kuu­lin, et­tä hän on saa­nut opis­ke­lu­pai­kan Ou­lun yli­o­pis­tos­ta. Jut­te­lim­me sil­loin täl­löin seu­rois­sa ja jos­kus ky­läi­lim­me tois­tem­me luo­na.

Muis­tan, mi­ten tus­kal­li­sel­ta tun­tui, kun jos­sa­kin vai­hees­sa ta­ju­sin ihas­tu­nee­ni hä­neen, en­kä tien­nyt hä­nen tun­teis­taan vie­lä mi­tään. En ol­lut kos­kaan ai­em­min ko­ke­nut vas­taa­vaa.

Olin toki ihas­tu­nut ai­em­min­kin, mut­ta huo­man­nut, et­tä vaik­ka po­ru­kas­sa jut­tu oli luis­ta­nut hy­vin, kah­des­taan ei ol­lut­kaan oi­kein mi­tään sa­not­ta­vaa. Olin tus­kail­lut, et­tä mis­tä voin tie­tää, kuka on se oi­kea. Olin miet­ti­nyt, et­tä mikä mi­nus­sa on vi­ka­na, et­tä jos ihas­tuin jo­hon­ku­hun ja sain vas­ta­kai­kua, minä ve­täy­dyn­kin kuo­ree­ni ja kiin­nos­tuk­se­ni lo­pah­ti.

Olin kuul­lut sa­not­ta­van, et­tä kyl­lä sen sit­ten tie­tää, kun sen oi­ke­an koh­taa. Nyt mi­nä­kin sen ta­ju­sin, mut­ta ta­ju­si­ko hän? Mi­nus­ta oli erit­täin help­poa ja kiin­nos­ta­vaa ju­tel­la hä­nen kans­saan. Ha­lu­sin tu­tus­tua mah­dol­li­sim­man hy­vin ja sa­maan ai­kaan pel­kä­sin, et­tä ihas­tun koko ajan enem­män ja ju­tus­ta ei tu­le­kaan mi­tään.

En ol­lut elä­mäs­sä­ni kos­kaan ai­em­min rää­ky­nyt ke­nen­kään po­jan vuok­si ja nyt rää­yin ja tus­kit­te­lin ti­lan­net­ta sis­kol­le­ni ja ys­tä­väl­le­ni. En ha­lun­nut ra­kas­tua, sil­lä pel­kä­sin, et­tä ro­mah­dan, jos en saa­kaan hän­tä.

Olim­me vies­ti­tel­leet ah­ke­ras­ti, mut­ta vih­doin hän soit­ti ja pyy­si kä­ve­lyl­le. Hän eh­dot­ti, et­tä läh­ti­sin kä­ve­le­mään Laa­ni­las­ta hän­tä vas­taan. Hän läh­ti­si muu­ta­man ki­lo­met­rin pääs­tä Kai­jon­har­jus­ta ja tref­fai­sim­me Kuu­sa­mon­tien sil­ta­työ­maal­la. Sii­nä me sit­ten jut­te­lim­me ja myön­sim­me toi­sil­lem­me, et­tä olem­me aut­ta­mat­to­mas­ti ra­kas­tu­neet – tai em­me me vie­lä sil­loin niin toh­ti­neet sa­noa. Minä sa­noin, et­tä eh­kä vä­hän ihas­tu­nut ja hän sa­noi, et­tä oot eh­kä mu­ka­vin tyt­tö, ketä tun­nen.

Kun hän eh­dot­ti seu­rus­te­lun aloit­ta­mis­ta, minä sa­noin, et­tä ale­taan vaan, mut­ta vas­ta myö­hem­min. Ajat­te­lin, et­tä vas­ta muu­ta­man kuu­kau­den pääs­tä, mut­ta kun hän jo seu­raa­va­na sun­nun­tai­na ky­syi, et­tä saa­ko tul­la is­tu­maan vie­ree­ni seu­rois­sa, lu­pa­sin. Seu­ro­jen jäl­keen pu­he­li­mem­me al­koi­vat lau­laa on­nit­te­lu­vies­te­jä. Sii­nä sitä ol­tiin yh­des­sä sa­man pul­man edes­sä: kiit­te­lem­me­kö vai kiel­läm­me­kö kai­ken. Kiit­te­lim­me, ja jo sa­ma­na il­ta­na kä­ve­lim­me käsi kä­des­sä. Me pu­huim­me pal­jon ja kai­kes­ta. Ha­lu­sin tie­tää hä­nes­tä kai­ken ja ker­toa it­ses­tä­ni kai­ken.

Vaik­kei kai ku­kaan kai­paa neu­vo­ja kes­ki-ikäi­sel­tä tä­dil­tä, niin neu­von kui­ten­kin. Jos joku mi­nun lail­la­ni ky­se­lee, et­tä mis­tä voin tie­tää, kuka on se oi­kea, niin jos olet löy­tä­nyt ih­mi­sen, joka ha­lu­aa kuun­nel­la si­nua ja jos si­nä­kin ha­lu­at kuun­nel­la hän­tä, saat­taa ol­la, et­tä olet löy­tä­nyt sen oi­ke­an.

Jos mo­lem­pia kiin­nos­ta­vat toi­sen aja­tuk­set, his­to­ria, suku, ys­tä­vät, niin saat­taa ol­la, et­tä olet löy­tä­nyt juu­ri sen oi­ke­an. Jos pys­tyt­te pu­hu­maan kai­kes­ta ja tei­dän vä­lil­län­ne ei ole sa­lai­suuk­sia, saat­taa ol­la, et­tä olet löy­tä­nyt sen oi­ke­an. Jos pys­tyt­te jo alus­sa ker­to­maan ar­vois­tan­ne ja pei­laa­maan nii­tä toi­siin­sa, ei­kä niis­sä ole kau­he­an suur­ta ris­ti­rii­taa, saat­taa ol­la, et­tä olet löy­tä­nyt sen oi­ke­an.

Jos si­nua nau­rat­ta­vat hä­nen jut­tun­sa tai hän­tä si­nun, jos hän on sil­mis­sä­si mu­ka­van nä­köi­nen ja sinä hä­nen, ja jos tei­dän vä­lil­län­ne on li­säk­si säh­köä, eh­kä hän on juu­ri si­nul­le se. Jos hän on sa­mal­la ta­val­la sy­dä­mes­tään us­ko­vai­nen ja hän­kin ajat­te­lee, et­tä teil­lä on yh­tei­nen ta­voi­te, eli­ni­käi­nen avi­o­liit­to, ota hä­net, jos saat. Vaan saat­taa­pa ol­la, et­tei nämä neu­vot pä­de­kään ja löy­dät sil­ti sen oi­ke­an tai olet löy­tä­mät­tä.

VirpiMäkinen
Minulla on keltainen keinutuoli. Se on minun ensimmäinen omilla rahoilla hankkimani huonekalu. Ostin sen vanhojen tavaroiden liikkeestä Pattijoelta, josta olen kotoisin. Se on kulkenut mukanani ensin Ouluun ja siellä moneen eri asuntoon. Sitten se muutti kanssamme Kuortaneelle ja sieltä Seinäjoelle, jossa nyt asumme. Istun siinä ihmettelemässä elämää maalaten, kirjoittaen tai vielä tärkeämpää: lapsiamme sylitellen. Voit kirjoittaa minulle: virpi@keltainenkeinutuoli.fi
19.9.2020

Muis­ta­kaa tämä: joka niu­kas­ti kyl­vää, se niu­kas­ti niit­tää, ja joka run­saas­ti kyl­vää, se run­saas­ti niit­tää. 2. Kor. 9:6

Viikon kysymys