JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Sota ja rau­ha vel­voit­ta­vat

Honkala Heikki
Nykyiset blogit
31.8.2018 8.20

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420180831082000

Kä­vin äs­ket­täin seu­raa­mas­sa Puo­lus­tus­voi­mat 100 -juh­la­vuo­teen liit­ty­vää tais­te­lu­näy­tös­tä Tu­run Pat­te­ri­haas­sa. Ku­ten ar­va­ta saat­taa, sain ko­kea huu­maa­vaa me­te­liä ja ag­g­res­sii­vi­sen nä­köi­siä ta­pah­tu­mia.

Ti­lan­teet oli­vat la­vas­tet­tu­ja, mut­ta nii­den­kin pe­rus­teel­la ym­mär­tää, et­tei to­si­toi­miin ha­lu­ai­si jou­tua. Jos isän­maa oli­si uhat­tu­na, ei kui­ten­kaan oli­si ky­sy­mys yk­si­löi­den ha­luis­ta.

Minä suo­ri­tin ase­vel­vol­li­suu­te­ni noin 40 vuot­ta sit­ten pit­kän kaa­van mu­kaan, mikä mer­kit­see sitä, et­tä so­ta­ti­lan­tees­sa oli­sin jou­tu­nut vas­tuu­na­lai­siin teh­tä­viin. Ikä­ni vuok­si en ole enää edes re­ser­vis­sä. Jos ti­lan­ne vaa­ti­si, ha­lu­ai­sin kui­ten­kin teh­dä edes jo­tain vaa­ti­ma­ton­ta isän­maan puo­lus­ta­mi­sek­si.

En pidä it­se­ä­ni mi­li­ta­ris­ti­se­na, mut­ta koen an­ta­ma­ni so­ti­las­va­lan ja vas­tuu­ni vel­voit­ta­van mi­nua. Isän­maan puo­lus­ta­mi­seen vel­voit­taa se­kin, et­tä isoi­sä­ni kaa­tui so­das­sa.

Minä en tie­dä, oli­si­ko mi­nus­ta ol­lut to­si­ti­lan­tees­sa mi­hin­kään, vaik­ka me­nes­tyin­kin am­pu­mis­kou­lu­tuk­ses­sa. Tun­tuu mah­dot­to­mal­ta ar­vi­oi­da, oli­sin­ko pys­ty­nyt voit­ta­maan pel­ko­ni ja toi­mi­maan niin kuin mi­nun oli­si ole­tet­tu toi­mi­van, jos kut­su oli­si kuu­lu­nut. Oli­sin­ko jopa me­net­tä­nyt her­mo­ni ja ka­ran­nut? Vain ko­ke­nut voi tie­tää.

Ih­mi­sen tie­toi­nen tap­pa­mi­nen tun­tuu so­ta­ti­lan­tees­sa­kin ih­mi­syy­den vas­tai­sel­ta te­ol­ta. Jos tap­pai­sin toi­sen ih­mi­sen, riis­täi­sin hä­nel­tä elä­män. Hir­veä aja­tus. Ja mitä kaik­kea su­rua ja ah­din­koa sii­tä seu­rai­si hä­nen lä­hei­sil­leen.

Eräs ve­te­raa­ni sa­noi op­pi­neen­sa pian ole­maan ajat­te­le­mat­ta vas­tus­ta­jan koh­ta­loa, kun tais­te­lut oli­vat al­ka­neet. Il­mei­ses­ti it­se­suo­je­lu­vais­to­kin pa­kot­taa toi­mi­maan? Ih­mi­nen luul­ta­vas­ti jo­ten­kin kyl­met­tyy py­sy­äk­seen koos­sa. On­nek­se­ni en ole jou­tu­nut mit­taa­maan it­se­ä­ni so­dan kal­tai­sis­sa hir­vit­tä­vis­sä olois­sa.

Jos sota syt­tyi­si ja oli­sin nuo­rem­pi, mi­nun oli­si pan­ta­va ris­ti­rii­tai­set tun­te­muk­se­ni taka-alal­le ja mu­kau­dut­ta­va isän­maan tar­pei­siin. Niin ovat ve­te­raa­nit­kin ai­koi­naan teh­neet. Isoi­sä­ni jou­tui läh­te­mään pal­ve­luk­seen ja jät­tä­mään per­heen­sä, kun tal­vi­so­ta syt­tyi. Hän ei eh­ti­nyt ko­kea asei­den vai­ke­ne­mis­ta. Us­kon, et­tä sota oli hä­nel­le­kin kär­si­mys­tä ja et­tä hän teki sii­tä huo­li­mat­ta ta­val­li­sen ri­vi­mie­he­nä par­haan­sa täyt­tääk­seen vel­vol­li­suu­ten­sa.

So­dan kal­tai­ses­sa krii­sis­sä mo­tii­vit jou­tu­vat ris­ti­rii­taan. En ha­lu­ai­si tap­paa, mut­ta ha­lu­ai­sin puo­lus­taa isän­maa­ta­ni. Pe­rim­mäi­nen vel­vol­li­suu­te­ni oli­si ra­ken­taa rau­haa, mut­ta ti­lan­tees­ta joh­tu­va vel­vol­li­suu­te­ni oli­si yrit­tää es­tää vi­hol­lis­ta te­ke­mäs­tä pa­haa lä­hei­sil­le­ni sekä maan­mie­hil­le­ni et­tä -nai­sil­le­ni. Hä­tä­ti­lan­tees­sa jäl­kim­mäi­set mo­tii­vit oli­si­vat vah­vem­pia.

Olen kii­tol­li­nen sii­tä, et­tä maam­me pyr­kii toi­mi­maan ak­tii­vi­ses­ti rau­han puo­les­ta. Ar­vos­tan myös sitä, et­tä sa­mal­la va­rau­du­taan pa­him­paan.

Luo­ja on suo­nut maal­lem­me vuo­si­kym­men­ten mit­tai­sen rau­ha­na­jan, jo­hon me kaik­ki so­dan jäl­keen syn­ty­neet – nuo­rem­mat ja van­hem­mat – olem­me saa­neet syn­tyä. Voi­ko täs­tä kyl­lin kiit­tää. Isän­sä me­net­tä­nyt äi­ti­ni ja ko­ti­seu­tun­sa Kar­ja­lan me­net­tä­nyt isä­ni­kin sai­vat al­kaa mui­den so­dan ko­ke­nei­den kans­sa ra­ken­taa tätä maa­ta.

Voim­me ru­koil­la oman val­ti­om­me ja mui­den mai­den pää­mie­hil­le vii­saut­ta toi­mia niin, et­tä so­dat lak­kai­si­vat ja et­tä Suo­mi ei kos­kaan jou­tui­si so­taan. Vii­saut­ta voim­me ru­koil­la myös it­sel­lem­me omil­le pie­nil­le var­ti­o­pai­koil­lem­me.

Sekä sota et­tä rau­ha vel­voit­ta­vat mei­tä kaik­kia.

Tai­vaal­li­nen Isä, var­je­le isän­maa­tam­me myös tu­le­vai­suu­des­sa.

HeikkiHonkala
Olen tuore turkulainen. Muutimme vaimoni kanssa tänne Helsingistä, kun jäin eläkkeelle kauppaopettajan työstä. Geenini ovat länsirannikolta ja Laatokan liepeiltä, olen syntynyt pohjoisessa, mutta asunut suurimman osan elämääni etelässä. Viime vuosiani ovat leimanneet kaksi sairastamaani syöpää. Olen kiinnostunut liian monista asioista. Maalaan ja kirjoitan. heikki.honkala@icloud.com
8.7.2020

Et­kö ym­mär­rä, et­tä Ju­ma­lan hy­vyys joh­taa si­nut kään­ty­mi­seen? Room. 2:4

Viikon kysymys