JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Ter­veys­haas­teet mat­ka­kump­pa­ni­na

Nykyiset blogit
12.10.2019 6.49

Ter­veyt­tä on mo­nen­lais­ta. On muun mu­as­sa hen­kis­tä ja fyy­sis­tä ter­veyt­tä, jot­ka ovat meil­le enem­män tai vä­hem­män it­ses­tään­sel­vyyk­siä – vai ovat­ko? On lah­jaa, jos nä­em­me oman ter­vey­tem­me tai sai­rau­tem­me – se­kään ei ole it­ses­tään­sel­vyys.

Mi­nul­la on ol­lut vuo­si­kym­me­nien ajan mat­ka­kump­pa­ni­na ter­veys­haas­tei­ta. Mie­len haas­teet ovat mut­kis­ta­neet mo­nin ta­voin elä­mää – ai­heut­ta­en mil­loin min­kä­kin­lai­sia kään­tei­tä ja vas­toin­käy­mi­siä. Us­ko huo­mi­seen ja Ju­ma­laan on mo­nes­ti ol­lut ko­e­tuk­sel­la. Jäl­keen­päin aja­tel­tu­na luot­ta­mus Tai­vaan Isän joh­da­tuk­seen on ol­lut ai­na kui­ten­kin se vii­mei­nen pu­nai­nen lan­ka, joka on vie­nyt läpi ran­kim­pien­kin päi­vien ja het­kien. Men­nyt elä­mä on toi­saal­ta ol­lut tä­män vuok­si ja täs­tä huo­li­mat­ta hy­vin ri­kas­ta ja mo­ni­sä­vyis­tä.

Mie­lee­ni pa­lau­tuu vuo­sia sit­ten käy­mä­ni kes­kus­te­lu erääs­sä kun­tou­tus­lai­tok­ses­sa. Aloi­tus­kes­kus­te­lus­sa oma­oh­jaa­ja­ni to­te­si jos­sain vai­hees­sa, et­tä si­nun sil­mis­tä­si vä­lit­tyy rau­ha. Tämä häm­mäs­tyt­ti mi­nua, kos­ka noi­hin ai­koi­hin elä­mä­ni oli ajau­tu­mas­sa krii­siin ja mie­li oli täyn­nä ris­ti­rii­to­ja ja ah­dis­ta­via asi­oi­ta. Kes­kus­te­lun ede­tes­sä ker­roin omas­ta va­kau­muk­ses­ta­ni, ja oh­jaa­ja to­te­si jo­ten­kin tä­hän ta­paan, et­tä nyt hän ym­mär­tää si­nun rau­ha­si.

Läm­pi­mä­nä on myös jää­nyt mie­leen eräs läh­tö­het­ki nuo­ruu­den ajoil­ta. Olin läh­dös­sä lap­suu­den ko­dis­ta­ni vii­kon­lop­pu­lo­man jäl­keen sai­raa­la­jak­sol­le, jos­sa olin mie­len vä­sy­mi­sen vuok­si. Isä­ni toi­vot­te­li mi­nul­le hy­vää työ­viik­koa. Ra­kas isä­ni näki, et­tä toi­pu­mi­nen on täyt­tä työ­tä.

Vii­me ajat mi­nua on ih­me­tyt­tä­nyt, mi­ten hi­das­ta toi­pu­mi­nen tai edes sai­rau­den kans­sa si­nuik­si tu­le­mi­nen voi to­del­la ol­la. Toi­saal­ta, on vai­kea toi­pua, jos ei tie­dä sai­rau­del­le ni­meä. Minä sain ni­men omal­le haas­teel­le­ni vas­ta vuo­si­kym­me­nien oi­rei­lun jäl­keen.

Olen poh­ti­nut myös, min­kä koen toi­pu­mi­sek­si. Tuo­ko iloa jo se, et­tä saa nous­ta uu­teen aa­muun edes jo­ten­kin toi­mi­na­kun­toi­se­na, vai alan­ko elä­mään vas­ta, kun olen mie­les­tä­ni täyt­tä­nyt it­se aset­ta­ma­ni toi­pu­mi­sen kri­tee­rit. On­ko sil­lä enää mer­ki­tys­tä, min­kä vai­ku­tel­man muut ih­mi­set ti­lan­tees­ta­ni saa­vat? Mer­kit­tä­väm­mäk­si saat­taa­kin nous­ta esi­mer­kik­si se, et­tä huo­maa pie­niä asi­oi­ta ja iloa ym­pä­ris­tös­sä, luon­non ih­meis­sä ja ih­mis­ten koh­taa­mi­sis­sa.

Mie­les­sä on ajoit­tain hai­keus men­neis­tä vuo­si­kym­me­nis­tä. Pal­jon jou­tuu it­sel­leen an­ta­maan an­teek­si. Oman jak­sa­mi­sen ja toi­pu­mi­sen vuok­si on ta­val­laan aloi­tet­ta­va alus­ta, puh­taal­ta pöy­däl­tä. Pal­jon on si­jaa nöyr­ty­mi­sel­le ja tyy­ty­mi­sel­le var­sin­kin sil­loin, jos sai­raus tai vam­ma on sel­lai­nen, joka kul­kee mu­ka­na läpi elä­män, enem­män tai vä­hem­män.

Nyt kes­ki-iäs­sä lap­si­per­heen isä­nä häm­mäs­te­len mo­nes­ti vai­mo­ni kans­sa, mi­ten elä­mäs­tä on di­ag­noo­sin jäl­keen tul­lut kai­kil­la osa-alu­eil­la ta­sai­sem­paa. Sa­tun­nai­set pät­kä­työt ovat vaih­tu­neet va­ki­tui­seen työ­suh­tee­seen, ja ar­jes­sam­me sekä omas­sa mie­les­sä­ni on nä­ky­nyt ta­soit­tu­mi­sen merk­ke­jä.

Olem­me jopa vä­hän miet­ti­neet, on­ko meil­lä oi­keus naut­tia elä­mäs­tä, vai on­ko mut­kan ta­ka­na odot­ta­mas­sa ta­ka­vuo­sil­ta tu­tut vas­toin­käy­mi­set. On kui­ten­kin tur­val­li­ses­ti ha­lut­tu aja­tel­la, et­tä nyt meil­le on an­net­tu sitä ta­val­lis­ta elä­mää ta­val­li­sil­la haas­teil­la, iloil­la ja vas­toin­käy­mi­sil­lä, mitä löy­tyy mo­nen lap­si­per­heen oven ta­kaa. Huo­mi­sel­la on omat mur­heen­sa ja ilon­sa.

Vuo­sien var­rel­la olem­me koh­dan­neet elin­pii­ris­säm­me mi­nun ter­veys­haas­tee­see­ni liit­ty­en ja nii­den kes­kel­lä mu­ka­van­läm­pöis­tä ja ai­toa, nä­ky­vää tai ri­vien vä­lis­tä lu­et­ta­vaa elee­tön­tä vä­lit­tä­mis­tä. Hiu­kan on myös ko­et­tu enem­män tai vä­hem­män lä­pi­nä­ky­vää eri­ar­vois­ta­mis­ta ja lo­ke­roin­tia. Toi­saal­ta on ol­lut myös mu­ka­va huo­ma­ta, et­tä joil­lain ih­mi­sil­lä on tai­to ja kyky näh­dä mi­nut ja puo­li­so­ni yk­si­löi­nä. He nä­ke­vät ja ym­mär­tä­vät, et­tä mei­dän per­heem­me asi­at ja rat­kai­sut vai­kut­ta­vat toi­siin­sa ja muo­dos­ta­vat ”ko­ko­nais­pa­ke­tin”.

Mi­nua ovat pu­hu­tel­leet seu­raa­vat vir­ren sa­nat: ”Vain sinä tie­dät, mitä tar­vit­sem­me, voit käyt­tää puut­tei­ta­kin par­haak­sem­me. Tah­too­si Her­ra, au­ta tyy­ty­mään, si­nua vä­häs­tä­kin kiit­tä­mään.” Elä­mä­ni oli­si var­maan men­nyt hy­vin pal­jon toi­sel­la ta­val­la, jos it­se oli­sin voi­nut päät­tää. Ju­ma­lal­la on kui­ten­kin kai­kel­le oma ai­kan­sa – ja ta­pan­sa. Olen kii­tol­li­nen sii­tä, mil­lai­sen rik­kaan ja sy­väl­li­sen nä­kö­kul­man elä­mään tämä pol­ku­ni on mi­nul­le ja myös per­heel­lem­me avan­nut.

Kii­tol­li­nen elä­mäs­tä

Päivämiehen Vierasblogi