JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Uuden edessä – aatoksia blogistin ensiaskeleista

Nykyiset blogit
9.2.2024 12.50

Juttua muokattu:

9.2. 15:18
2024020915180520240209125000

Pek­ka Pouk­ku­la

Vä­ri­käs al­ku­syk­sy oli jo si­vuu­tet­tu ja elet­tiin lo­ka­kuun har­maut­ta. Leh­ti­puut sei­soi­vat pal­jai­na tai tuu­li ai­na­kin rie­pot­te­li nii­den vii­mei­siä leh­tiä. Synk­kyyt­tä vah­vis­ti mus­tat pel­to­au­ke­at ke­sän kas­vun ja syk­syn sa­don jäl­jil­tä. Vet­tä­kin tai­si vih­moa vä­lil­lä, ja sit­ten taas uu­del­leen tuu­li pu­hal­si. Il­mas­sa oli vah­vaa lop­pu­syk­syn tun­tua, joka vie­lä ko­ros­tui ta­va­no­mai­sen har­maa­na tiis­tai­na. Toki työ toi sii­hen­kin päi­vään mo­nen­lais­ta si­säl­töä ja koh­taa­mis­ta. Ja sitä kai­vat­tua vä­riä, sil­lä työ har­voin tar­jo­si vain mus­taa ja val­kois­ta.

Niin oli tuo­na­kin päi­vä­nä. Mo­nen­lais­ta oh­jel­maa, pie­nem­pää ja sit­ten vä­hän isom­paa. Ryh­män ve­tä­mi­sen jäl­keen oli ai­kaa is­tua ko­neel­le, ku­ten lu­kea ja vas­tail­la säh­kö­pos­tei­hin. Pää­tin sy­ven­tyä nii­hin. Het­ken pääs­tä yk­si säh­kö­pos­ti pom­pah­ti sil­mil­le, lä­het­tä­jä oli Päi­vä­mie­hen verk­ko­toi­mi­tus ja jo ot­si­kos­sa oli suo­ra ky­sy­mys: "Si­nus­ta­ko blo­gis­ti?" Siis minä? Hei­tin heti it­sel­le­ni vas­ta­ky­sy­myk­sen. Sa­mal­la, kun häm­men­ty­nee­nä jat­koin säh­kö­pos­tin lu­ke­mis­ta, al­koi oma mie­li tuot­ta­maan syi­tä ja epäi­lyk­siä, mik­si tämä ei tu­li­si on­nis­tu­maan ja mik­si mi­nus­ta ei oli­si tä­hän. Har­maa syk­sy oli to­ti­ses­ti läs­nä.

Het­kes­sä mi­nul­la oli mie­les­sä jo koh­tuul­li­sen pit­kä lis­ta eri­näi­sis­tä es­teis­tä ja puut­teis­ta. Mi­kä­li oli­sin nii­tä ylös kir­jan­nut, lop­pu­säh­kö­pos­tin ai­ka­na oli­si saa­nut jo si­vua kään­tää. Ei­kä tämä mie­les­sä syn­ty­nyt lu­et­te­lo riit­tä­nyt. Alus­sa sil­mie­ni ta­voit­ta­ma pie­ni mäki al­koi kas­vaa, ja koh­ta oli jo sel­lai­nen vuo­ri edes­sä, et­tä mi­nun kii­pei­li­jän tai­doil­la­ni sitä ei yli­tet­täi­si.

Van­has­taan tie­sin, et­tä asi­oi­den täy­tyy an­taa mu­hia, aset­tua ja ta­lot­tua. Eten­kin uu­sien. Vaik­ka sen uu­den pai­dan, joka löy­tyi isän­päi­vä­lah­jas­ta. Ko­ti­vä­ki tie­tää sen ole­van isäl­le mie­lui­nen. Ta­lot­tuu vaan kaa­pis­sa en­nen käyt­töön ot­ta­mis­ta. Sa­mal­la ta­val­la tä­mä­kin asia vaa­ti ta­lot­tu­mis­ta ja kyp­sy­mis­tä, sil­lä se tuot­taa pää­tök­sen. Ja nyt ei pu­hut­tu vain uu­des­ta pai­das­ta, vä­hin­tään koko vaa­te­ker­ras­ta. Näis­sä aa­tok­sis­sa pää­tin, et­ten nyt heti vas­taa mi­tään, vaan pa­laan tä­hän säh­kö­pos­tiin myö­hem­min.

Vai­mol­le lai­toin kui­ten­kin vies­tin. Hän ei tyr­män­nyt. Päi­viä ku­lui, ja pa­la­sin säh­kö­pos­tiin pit­kin viik­koa. Kes­kus­tel­tiin yh­des­sä, ja sain ko­toa roh­kai­sua pyy­det­tyyn teh­tä­vään. Eh­kä se mäki on­kin yli­tet­tä­vis­sä, ai­kaa­kin jär­jes­tyi­si ja so­pi­via ai­hei­ta voi­si löy­tyä. Elä­mäs­tä lap­si­per­heen isä­nä ja puo­li­so­na. Van­him­mat lap­set jo pois­sa ko­toa ja pie­nin vie­lä päi­vä­ko­dis­sa. Ja use­am­pi sii­nä vä­lis­sä. Me­ne­mis­tä ja tu­le­mis­ta. Tai työs­tä so­si­aa­li­a­lal­la ja yrit­tä­jyy­des­tä. Pöl­län­pe­räs­tä, elä­mi­ses­tä maal­la. Etääl­lä, mut­ta kaik­kea lä­hel­lä. Eh­kä sitä vä­riä löy­tyy. Kans­saih­mi­sis­tä, ys­tä­vis­tä ja saat­to­mie­his­tä, us­ko­vai­sen per­heen ar­jes­ta ja juh­las­ta. Elä­män­ma­kuis­ta ai­na­kin.

Vä­hi­tel­len aja­tuk­set al­koi­vat kään­ty­mään va­loi­sam­paan suun­taan ja omien es­tei­den yli pys­tyi lu­ke­maan säh­kö­pos­tin si­säl­töä myön­tei­sem­mäs­sä va­los­sa, sa­mal­la Tai­vaan Isäl­tä roh­kai­sua ja voi­maa pyy­tä­en. Tätä teh­tä­vää ei tar­vit­se hoi­taa yk­sin. Viik­ko on kaar­tu­nut sun­nun­tai­hin, kun vas­taan kut­suun ja lu­pau­dun teh­tä­vään.

Pekka Poukkula
Kaupunkilaistumista nuorena yrittänyt, mutta maaseudun juuret omaavana sinne takaisin palannut viisikymppinen perheenisä ja yrittäjä. Sosiaalialan ammattilainen ja asioiden pohdiskelija. Perhe, ystävät ja ihmiset merkitsevät minulle paljon, joten saatan tahtomattakin ajautua välillä raatipuolelle. Niinpä en ole erityisen suosittua asiointiseuraa lapsilleni. Tasapainoa sosiaaliseen puoleeni saan elämisestä Pöllänperällä, joka on sitten jo ihan oma lukunsa. Palautetta saa laittaa poukkulapekka(a)gmail.com
15.7.2024

Hän loistaa valona, hän säteilee kirkkautta, hohde verhoaa hänen suuren voimansa. Hab. 3:4

Viikon kysymys