Vaellusreissulla Itävallan Alpeilla
Viime tammikuussa minä ja moni muu kokkolalainen nainen sai viestin: "Kiinnostaisiko lähteä Alpeille vaeltamaan?” Tämä oli suuri haave yhdelle meistä, ja siitä tuli unelma meille muillekin reissuun lähteneelle 11 naiselle.
Porukka oli äkkiä koossa ja kiinnostus reissua kohtaan jopa yllättävän suurta. Alkoi suunnittelu ja haaveilu – olimme alusta asti innoissamme matkasta. Moni sanoi, että ei osaa kuvitellakaan, mitä kaikkea reissussa voi nähdä ja kokea.
Reissun suunnittelu aina matkalipuista vaellusreitteihin oli pääasiassa yhden henkilön harteilla. Me muut peesasimme kiitollisina ja sujuvasti – kaikki esitetyt suunnitelmat sopivat meille hyvin.
Elokuussa matka vihdoin alkoi. Ensin menimme junalla Kokkolasta Helsinkiin. Valtava puheensorina, jännityksentuntu ja naurunremahdukset täyttivät junanvaunun. Olimme odottavalla ja onnellisella mielellä sekä helpottuneita, että kahdeksan kuukauden suunnittelu oli päättynyt ja matka alkanut.
Helsingistä lensimme Frankfurtin kautta Salzburgiin ja sieltä menimme junalla Bad Gasteiniin. Majapaikkanamme aivan kylän tuntumassa oli kaksikerroksinen kattohuoneisto, joka tarjosi hyvät puitteet yhdessäoloon ja lepäämiseen.
Kolmena päivänä teimme päiväretket Alpeille. Gondolihissit veivät meidät korkealle, upeat maisemat vaihtuivat lehmänkellojen kilkattaessa ja metsäkauriiden keveitä hypähdyksiä ihastellessa. Ihmettelimme maisemia ja Jumalan suuruutta. Miten tämä kaikki kauneus on mahdollista?
Ensimmäisenä vaelluspäivänä oli vuorossa Stubnerkogel-vuori. Vaelsimme suhteellisen helpossa maastossa, kävelimme riippusillalla, ihailimme vuorten huippuja, jotka tulivat usvan jälkeen näkyviin. Nuorten polkujuoksijoiden kepeät askeleet ja eläkeläispariskunnan syvät hymyt ihastuttivat ja vauhdittivat menoamme. Lehmänkello kilkatti, kuten joskus lapsuudessa mummolan pelloilla.
Lähdimme vielä iltakävelylle tutustumaan Bad Gasteinin upeisiin nukkekotimaisiin rakennuksiin, ihastelimme paikallista rakennusarkkitehtuuria ja aivan keskustan tuntumassa olevaa vesiputousta. Yksi meistä pääsi sulkeutuvaan kirkkoon sisälle, kun osasi saksaksi kertoa, että halusi ottaa yhden kuvan kirkosta.
Toisena päivänä kävelimme pitkän ja lempeämmän reitin Angertalin hiihtoalueella ja näimme mitä mahtavimpia maisemia ja serpentiiniteitä. Joku meistä totesi, että tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka kohti päämäärää. Muistutimme toisillemme siitä, että juuri tämä hetki on tärkeä.
Sunnuntaiaamuna lähdimme toiveikkaina uuteen vaelluspäivään, joka tehtiin Dorfgasteinin Grossarlinin hiihtoalueelle Schlossalmiin. Tutustuimme alueella myös pieneen vuoristokirkkoon, jossa pidimme levähdyshetken. Jatkoimme kivikkoisen maaston läpi Schuhflickeriin. Olimme voittajia. Käperryimme illansuussa mökkiimme ja kuuntelimme nettiradion kautta seurat. Olimme kaukana, mutta lähellä.
Viimeisen päivän vietimme Salzburgin keskustassa. Tutustuimme ihanaan kukkaispuistoon Mirabellgarteniin sekä Mirabell-palatsiin. Ihastelimme paikallista elämänmenoa, kävelimme vanhassakaupungissa ja nautimme päiväkahvit aivan ihastuttavassa Mozartin kahvilassa.
Vaeltaminen Alppien huikeissa maisemissa tuntui monella tapaa samanlaiselta kuin uskovaisena eläminen tässä ajassa. Kerran kapusimme väärille poluille ja saimme muistutuksen, että elämä on valintojen tekemistä. On haastavampia kohtia, on esteitä, mutkia, kivikkoja ja siltoja, jotka jokainen joutuu ja saa itse askeltaa, mutta turvallisilta ja luotettavilta rinnallakulkijoilta saa voimaa tuohon matkantekoon.
Reissun päättyessä joukko tyytyväisiä naisia jakaantui omille teilleen Kokkolan rautatieasemalla. Kiitollisuus täytti mielen: koimme, että Jumala siunasi reissun ja saimme palata voimaantuneina arjen askareisiin.
Merja Kivelä
Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten korjaavat. Jotka itkien menevät kylvämään vakkaansa kantaen, ne riemuiten palaavat kotiin lyhteet sylissään. Ps. 126:5–6
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
