JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

"Vaikka raha ei tuo onnea, kyllä se helpottaa elämää"

Nykyiset blogit
29.9.2022 6.10

Juttua muokattu:

27.9. 10:48
2022092710484620220929061000

Vesa Kum­pu­la

Olim­me käy­mäs­sä mum­mo­las­sa ja saim­me pu­he­lun po­jal­tam­me. Hän il­moit­ti, et­tä säh­köyh­ti­ön mies tuli kat­kai­se­maan säh­köm­me. Rau­hoi­tin hän­tä ja ker­roin, et­tä soi­tan säh­köyh­ti­öön ja hoi­dan asi­an.

Säh­kö­las­ku oli mak­sa­mat­ta, ja jär­jes­te­lin mak­sun niin, et­tä saim­me säh­köt ta­kai­sin. Jou­duim­me mak­sa­maan myös säh­köyh­ti­öl­le yli­mää­räi­sen kyt­ken­tä­mak­sun. To­sin ih­met­te­lin mie­les­sä­ni, et­tä säh­köt kat­kais­tiin, vaik­ka ko­to­na oli vain lap­si­am­me.

Jos­sain vai­hees­sa elä­mäs­säm­me oli ai­ko­ja, jol­loin ra­hat oli­vat to­del­la tiu­kal­la. Ei meil­tä on­nek­si ruo­kaa puut­tu­nut, mut­ta mo­nes­ta asi­as­ta jou­duim­me tin­ki­mään.

Noi­na ai­koi­na ta­pah­tui mo­nia py­säyt­tä­viä asi­oi­ta, jot­ka aut­toi­vat eteen­päin. Tuli Mau­ri-myrs­ky, ja pi­ha­pui­tam­me kaa­tui. Meil­lä oli sel­lai­nen va­kuu­tus, joka kor­va­si pui­den ar­von, muis­taak­se­ni kuu­sin­ker­tai­se­na, ja saim­me vie­lä pi­tää puut it­sel­läm­me. Myös anop­pi­ni, joka oli jää­nyt les­kek­si ja omis­ti ti­las­taan puo­let, lah­joit­ti met­sän­myyn­nis­tä saa­mi­aan ra­ho­ja per­heel­lem­me. Meis­tä pi­det­tiin huol­ta.

Suo­mes­sa elet­tiin vai­kei­ta lama-ai­ko­ja 90-lu­vun al­ku­vuo­si­na. Mo­net per­heet oli­vat vai­keuk­sis­sa, ja muis­tan, kun eräil­le per­heil­le ke­rät­tiin avus­tus­ta. Nuo ke­räyk­set osin ja­koi­vat ih­mis­ten mie­liä. Var­maan jot­kut ajat­te­li­vat, et­tä vai­keu­det oli­vat it­se ai­heu­tet­tu­ja. Joku saat­toi ol­la sitä miel­tä, et­tei hän ai­na­kaan an­na omis­taan. Mei­dän­kin per­heen ”köy­hyys” oli ke­rää­jien tie­dos­sa. Meil­tä ei edes ky­syt­ty, osal­lis­tum­me­ko ke­räyk­seen. Kui­ten­kin eräs ke­rää­jis­tä ky­syi va­ro­vai­ses­ti mi­nun mie­li­pi­det­tä­ni ra­han­ke­räyk­ses­tä näil­le per­heil­le. Vas­ta­sin, et­tä tot­ta kait on hyvä ke­rä­tä va­ro­ja apua tar­vit­se­vil­le. Li­säk­si sa­noin, et­tä voin omal­ta osal­ta­ni myös osal­lis­tua sii­hen.

Ta­lom­me ra­ken­ta­mi­seen olim­me saa­neet myös ara­va­lai­naa. Meil­lä oli vä­lil­lä sen­kin lai­nan mak­sa­mi­ses­sa vai­keuk­sia. Ker­ran soi­tin kun­taan ja kes­kus­te­lin lai­nan­mak­su­jär­jes­te­lyis­tä. Hen­ki­lö, jol­le soi­tin, oli mi­nul­le tut­tu, ja hän to­te­si, et­tä sinä kyl­lä huo­leh­dit mui­den asi­ois­ta, mut­ta jä­tät omat asi­at huo­leh­ti­mat­ta. Olin tuo­hon ai­kaan mo­nes­sa mu­ka­na, muun mu­as­sa ky­lä­toi­mi­kun­nan pu­heen­joh­ta­ja­na. Tuo vir­kai­li­jan huo­mau­tus py­säyt­ti ajat­te­le­maan, mikä on asi­oi­den tär­keys­jär­jes­tys.

Työ­ni vuok­si kier­sin eri yri­tyk­sis­sä. Erään lei­po­mon omis­ta­ja tie­si suu­res­ta per­hees­täm­me. Usein käy­des­sä­ni siel­lä hän vei mi­nut lei­po­mon puo­lel­le, ke­rä­si muo­vi­pus­siin lei­piä ja an­toi mu­kaa­ni. Hän jopa sa­noi, et­tä jos si­nul­le tu­lee ylit­se­pää­se­mät­tö­miä ra­ha­vai­keuk­sia, soi­ta hä­nel­le. Hä­nen huo­leh­ti­mi­sen­sa roh­kai­si mi­nua kat­se­le­maan tu­le­vai­suut­ta va­loi­sam­min.

On­nek­si noi­na ai­koi­na avau­tui­vat myös kirp­pu­to­rit. Saim­me os­taa niis­tä käy­tet­ty­jä hy­viä vaat­tei­ta edul­li­seen hin­taan. Vai­mo­ni hank­ki enim­mäk­seen vaat­tei­ta ja minä taas ken­kiä. Kä­ve­lin kirp­pu­to­ril­la kat­sel­len alas­päin, kos­ka ken­gät oli­vat yleen­sä lat­ti­a­ta­sol­la.

Kon­kurs­si oli jo lä­hel­lä, mut­ta jäl­leen sat­tui mer­kil­li­nen asia: pank­kim­me oli unoh­ta­nut uu­sia kiin­ni­tyk­set ajois­sa. He oli­vat myö­häs­ty­neet yh­den päi­vän, ja nuo lai­nat, joi­ta meil­lä oli sii­nä pan­kis­sa, jäi­vät käy­tän­nös­sä il­man va­kuuk­sia. Tämä mah­dol­lis­ti sen, et­tä saim­me so­vit­tua lai­noil­lem­me so­pi­van ko­ron ja ly­hen­ny­soh­jel­man. Tuol­loin kor­ko­ku­lut oli­vat val­ta­vat, yleen­sä 16 pro­sent­tia, ja so­pi­mam­me yh­den pro­sen­tin kor­ko oli kyl­lä suu­ri hel­po­tus.

Sit­ten ta­pah­tui ih­meel­li­nen kään­ne. Yri­tys­toi­min­nas­sa ta­pah­tui val­ta­va muu­tos, ja löy­sim­me sel­lai­sen lii­ke­toi­min­nan, joka oli tuot­toi­sa. Tuo lii­ke­toi­min­ta aut­toi mei­tä niin, et­tä saim­me mak­set­tua en­ti­set vel­kam­me ja ta­lou­del­li­nen ase­mam­me muu­ten­kin pa­ra­ni.

Jäl­keen­päin olen miet­ti­nyt noi­ta ta­lou­del­li­ses­ti tiuk­ko­ja ai­ko­ja ja ky­sy­nyt it­sel­tä­ni, olim­me­ko on­net­to­mia. Olen tul­lut sii­hen pää­tel­mään, et­tä raha ei tuo on­nea. Elim­me noi­na­kin ai­koi­na ihan nor­maa­lia per­he-elä­mää, ei­kä myö­hem­pi vau­ras­tu­mi­nen ole li­sän­nyt on­nea. Huo­ma­sin kyl­lä sel­lai­sen asi­an, et­tä omien vai­keuk­sien kes­kel­lä on vai­kea iloi­ta tois­ten me­nes­ty­mis­tä. Vaik­ka raha ei tuo­kaan on­nea, kyl­lä se mo­nel­la ta­val­la hel­pot­taa elä­mää.

Sa­nan­las­ku­jen kir­jas­sa ovat sa­nat ”Älä an­na köy­hyyt­tä, älä rik­kaut­ta­kaan. An­na ruo­kaa sen ver­ran kuin tar­vit­sen.” (Sa­nanl. 30:8.) Tuo­ta aja­tus­ta olen jos­kus poh­ti­nut. Nuo sa­nat si­säl­tä­vät pal­jon vii­saut­ta. Jee­sus vuo­ri­saar­nas­saan opet­taa Ju­ma­lan huo­len­pi­dos­ta tai­vaan lin­tu­jen esi­mer­kil­lä: ”Kat­so­kaa tai­vaan lin­tu­ja: ei­vät ne kyl­vä, ei­vät ne leik­kaa ei­vät­kä ko­koa va­ras­toon, ja sil­ti tei­dän tai­vaal­li­nen Isän­ne ruok­kii ne. Ja olet­te­han te pal­jon enem­män ar­voi­sia kuin lin­nut!” (Matt. 6:26.)

Nyt­kin eläm­me ai­kaa, jol­loin mo­net meis­tä miet­ti­vät säh­kön hin­taa ja kor­ko­jen nou­sua. On mo­nia mui­ta­kin ta­lou­del­li­sia huo­le­nai­hei­ta. On kui­ten­kin tur­val­lis­ta muis­taa, et­tä Tai­vaan Isä pi­tää omis­ta lap­sis­taan huo­len. En­nen kaik­kea mei­dän on hyvä muis­tut­taa it­se­äm­me sii­tä, kuin­ka suu­ren lah­jan omis­ta­jia saam­me ol­la, kun omis­tam­me us­kon lah­jan sy­dä­mes­säm­me. Se on suu­rim­man on­nen tuo­ja.

VesaKumpula
Olen seitsemästä veljeksestä keskimmäinen. Vaimoni ja lapseni pitävät minua milloin minäkin. Joskus hauskana, välillä vakavana, yleensä mietiskelevänä ja pohdiskelevana. Tykkään pienistä asioista ja suurista kokonaisuuksista. Harrastan arvoituksellisuutta ja yllätyksellisyyttä. Lähes koko työurani olen toiminut yrittäjänä. Nyt olen eläkkeellä ja harrastan yritystoimintaa. Minut voi yllättää laittamalla kommenttia sähköpostiini vesa.kumpula@avartum.fi
28.3.2024

Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Luuk. 22:19

Viikon kysymys