JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Va­loi­sia huo­nei­ta

Nykyiset blogit
19.11.2018 6.48

Opis­ke­li­ja­ruo­ka­lan alas­las­ket­tu kat­to häi­vyt­tää lau­tas­ten ja haa­ru­koi­den ka­li­nan. Puhe aal­toi­lee ym­pä­ril­lä­ni hil­jai­se­na, häi­rit­se­mät­tä. Pöy­dän ää­res­sä on help­po up­pou­tua omiin aja­tuk­siin.

Kurs­si­päi­vä lop­pui juu­ri. Tun­tui mu­ka­val­ta is­tua op­pi­laan pai­kal­la. Jäin kou­lul­le kir­joit­ta­maan ja kah­vit­te­le­maan en­nen il­lan työ­ru­pe­a­maa.

Mi­ten ko­toi­saa on­kaan opis­ke­li­joi­den jou­kos­sa. Tar­mok­kaat as­ke­leet ja ryh­ti ker­to­vat sii­tä, et­tä nämä nuo­ret täh­tää­vät mie­lui­saan am­mat­tiin.

Mie­leen tu­lee omien opis­ke­lu­je­ni al­ku: ana­to­mi­an mää­rä­tie­toi­nen ul­koa opet­te­lu, pa­kol­li­set pien­ryh­mä­har­joi­tuk­set, lep­poi­sa jut­te­lu kurs­si­ka­ve­rei­den kans­sa. Sil­loin tun­tui, et­tä tu­le­vai­suu­den va­loi­sa hal­li odot­taa tai­vai­ta hi­po­van ava­ra­na, minä pys­tyn mi­hin vain.

Mo­nen vuo­den opis­ke­luun mah­tui toi­voa ja vä­sy­mys­tä, iloa ja tyy­dy­tys­tä.

Var­si­nai­nen lää­kä­rin ura­ni lop­pui, kun koh­ta­sin ra­ja­ni. Se ei ol­lut on­nek­si koko elä­mä­ni lop­pu, vaik­ka si­tä­kin pel­kä­sin.

Tot­ta pu­hu­en etee­ni on avau­tu­nut toi­sia va­loi­sia huo­nei­ta, jois­sa näen paik­ka­ni. Mi­nua kut­su­taan yhä, mi­nua tar­vi­taan ja minä saan tar­vi­ta. Olen et­si­nyt ja löy­tä­nyt uu­sia reit­te­jä, saa­nut opis­kel­la ja op­pia kan­ta­pään kaut­ta. Olen ope­tel­lut luot­ta­maan sii­hen, et­tä kaik­ki me­nee lo­pul­ta par­hain päin.

Sa­maan ai­kaan mi­nun lap­se­ni ha­ke­vat omaa paik­kaan­sa. Se häm­men­tää ja vä­hän hä­vet­tää­kin mi­nua. On­ko nor­maa­lia, edes mah­dol­lis­ta, et­tä per­heen äi­ti on las­ten­sa kans­sa sa­mas­sa vai­hees­sa, uu­den edes­sä?

Lap­si tut­kii ja tun­nus­te­lee it­se­ään: Mikä mi­nus­ta tu­lee iso­na? Mitä ha­lu­an teh­dä? Mis­sä olen hyvä? Minä tsemp­paan ja muis­tu­tan lap­sen tai­dois­ta, luon­teen­piir­teis­tä ja kiin­nos­tuk­sis­ta. Kan­nus­tan yrit­tä­mään, aloit­ta­maan jos­ta­kin.

Ai­kui­nen lap­se­ni kuun­te­lee, väit­tää vas­taan, ky­se­lee, roh­kais­tuu, in­nos­tuu ja epä­röi.

– Kyl­lä se tie ja paik­ka löy­tyy lo­pul­ta.

Mikä minä olen neu­vo­maan, kun it­se­kin olen kes­ke­ne­räi­nen. Joku lap­sis­ta tsemp­paa mi­nua:

– äi­ti, kyl­lä sinä osaat!

Nau­ram­me yh­des­sä.

äi­ti ja isä, mum­mit ja pa­pat sekä tä­dit ja se­dät tie­si­vät. Heil­tä sain va­kaan ja pun­ni­tun neu­von, jos­kus jopa pyy­tä­mät­tä. Tun­tui, et­tä hei­hin saat­toi luot­taa. On­ko mah­dol­lis­ta, et­tä he­kin oli­vat sa­maan ai­kaan epä­var­mo­ja? Ha­ki­vat­ko he omaa suun­taan­sa ku­ten minä?

En­tä jos mi­nun ai­kui­se­ni oli­si­vat sa­no­neet, et­tä he ei­vät tie­dä. Mi­ten se oli­si vai­kut­ta­nut suh­tee­seem­me? Mi­hin oli­sin luot­ta­nut?

Olen ko­ke­nut, et­tä kes­kus­te­lut las­ten kans­sa ovat li­sän­neet luot­ta­mus­ta omiin ky­kyi­hin ja aja­tuk­siin. Toi­von, et­tä myös lap­set ovat ko­ke­neet niin. Saam­me yh­des­sä op­pia elä­mään.

Ruo­ka­lan ovet lu­ki­taan. Siir­ryn vih­ko­ni kans­sa etei­sau­lan pu­nai­sel­le, peh­me­äl­le ra­hil­le. Vie­rei­ses­sä pöy­däs­sä opis­ke­li­ja­po­jat miet­ti­vät en­si­hoi­don ku­vi­oi­ta. Joku heis­tä läh­tee sa­lil­le. Nuo­ret ot­ta­vat koh­ta paik­kan­sa työ­yh­tei­söis­sä, sou­ta­jat vaih­tu­vat. Tu­lee hyvä mie­li.

Ha­lut­tai­si hui­ka­ta:

– Heip­pa, sa­mas­sa ve­nees­sä ol­laan!

MirjaHeikkilä