JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Vanhoilta ihmisiltä välittynyt hiljainen tieto – oman itsensä riisuminen turhasta vouhottamisesta

17.6.2023 6.00

Juttua muokattu:

13.6. 14:01
2023061314010820230617060000

On ol­lut ri­kas­tut­ta­vaa teh­dä töi­tä tois­ta­kym­men­tä vuot­ta iäk­käi­den ih­mis­ten pa­ris­sa. Sii­tä huo­li­mat­ta, et­tä työn mää­rä on ajoit­tain ol­lut koh­tuu­ton. Tä­mä­hän ei toki ole ol­lut iäk­käi­den ih­mis­ten vika. Heil­tä olen saa­nut huo­mat­ta­vas­ti enem­män, mitä olen it­se voi­nut an­taa. Työn mer­ki­tyk­sel­li­syyt­tä ei ole tar­vin­nut poh­tia.

Ikään­ty­neen hau­raus on asia, joka ei lak­kaa kos­ket­ta­mas­ta mi­nua. Jos­sa­kin vai­hees­sa elä­män vuo­si­kym­me­ni­nä va­kiin­tu­neet ru­tii­nit ja toi­met ei­vät enää ole­kaan it­ses­tään­sel­viä. Oman elä­män ra­ken­teet muut­tu­vat ja asi­oi­hin on ko­e­tet­ta­va so­peu­tua, teki se sit­ten kuin­ka ki­pe­ää ta­han­sa.

Nii­tä het­kiä on pal­jon, jol­loin olen saa­nut ol­la si­vus­ta seu­raa­mas­sa tai rin­nal­la kul­ke­mas­sa ta­pah­tu­mis­sa, jol­loin ih­mi­sen oma­toi­mi­suu­den ra­ken­tei­siin tu­lee särö tai niis­tä loh­ke­aa pala. Nuo het­ket ovat kos­ket­ta­neet omaa­kin si­sin­tä­ni ja opet­ta­neet elä­män epä­var­muu­des­ta, ka­to­a­vai­suu­des­ta ja luo­pu­mi­sen ki­vus­ta.

On ilois­ta elää, ol­la vah­va ja hoi­taa omat asi­an­sa. Help­poa ei ole ih­mi­sen tai­pua aja­tuk­seen, et­tä tu­li­si ole­maan tois­ten ih­mis­ten avus­ta riip­pu­vai­nen. Ai­ka use­al­le meis­tä tuol­lai­nen­kin ai­ka tu­lee vää­jää­mät­tä eteen ja elet­tä­väk­si, ha­lu­sim­me­pa sitä tai em­me.

Kun tu­lee ul­koi­ses­ti ryp­pyi­sek­si, krop­pa muis­tut­taa eri ta­voin ta­kuu­a­jan päät­ty­mi­ses­tä. Edel­lä mai­ni­tus­ta joh­tu­en it­se­var­muu­te­si­kaan ei eh­kä ole enää en­ti­sel­lään ja voit me­net­tää ison osan us­kot­ta­vuu­des­ta­si.

Voi ol­la häm­men­tä­vää ha­vai­ta, et­tei omaa vies­tiä enää kai­kis­sa ti­lan­teis­sa kuul­la­kaan sa­moin kuin en­nen. Si­nul­ta voi­daan pe­nä­tä asi­oi­ta, joi­ta jou­dut va­kuut­te­le­maan.

Eräs kor­ke­as­sa iäs­sä ole­va ih­mi­nen ker­toi, et­tä hän­tä hu­vit­ti, kun nuo­ri lää­kä­ri sa­ne­li hä­nel­le mitä hän saa teh­dä ja mitä syö­dä, ei­kä kyse ol­lut täs­sä ta­pauk­ses­sa ko­les­te­ro­lis­ta, di­a­be­tek­ses­ta tai se­pel­val­ti­mo­tau­dis­ta. Van­hus ker­toi hu­vit­tu­nee­na, et­tä kyl­lä minä sen­tään ajat­te­lin vie­lä ihan it­se­kin jos­ta­kin asi­ois­ta päät­tää.

Toi­nen van­hus taas to­te­si, et­tä on to­del­la louk­kaa­vaa, jos ei tule pel­kän ikän­sä vuok­si kuul­luk­si ja tu­lee koh­del­luk­si toi­sin, kuin mitä ko­ke­muk­sen kaut­ta on op­pi­nut.

Usein lä­hei­sen huo­li iäk­kääs­tä ih­mi­ses­tä voi saa­da yli­suo­je­lun piir­tei­tä. Saa­tam­me sa­noa, et­tä älä tee sitä älä­kä tätä. ”Olet niin pal­jon teh­nyt elä­mäs­sä­si, et­tä oli­sit nyt vain ja an­tai­sit mui­den teh­dä.” Oman huo­len ta­kaa ei eh­kä näh­dä, et­tä te­ke­mi­nen an­taa elä­mä­ni­loa ja mie­li­hy­vää, ko­ke­muk­sen sii­tä, et­tä vie­lä pys­tyy jo­hon­kin ja vä­syy ter­vees­tä työn tou­hus­ta.

Ar­vos­tan suu­res­ti ge­ri­at­ria, jon­ka kans­sa tein yh­teis­työ­tä vuo­sien ajan. Hän ta­pa­si sa­noa, et­tä jos ikää on yli 80 vuot­ta ja te­kee mie­li suk­laa­ta, niin kyl­lä sitä vain on koh­tuu­den ra­jois­sa saa­ta­va. Jat­koi vie­lä, et­tä jos nos­taa ve­ren­so­ke­ria niin li­sä­tään hie­man in­su­lii­nia. Tämä esi­merk­ki ei ole tar­koi­tet­tu hoi­to-oh­jeek­si, mut­ta on ku­vaus in­hi­mil­li­syy­des­tä ja sii­tä, mi­ten ikään­ty­väl­lä asi­oi­den tär­keys­jär­jes­tys­tä voi jos­kus ol­la vii­sas­ta tar­ken­taa. Elä­män ilot voi­vat ol­la kor­til­la ja niis­tä on lupa pi­tää kiin­ni.

Elä­män­laa­tu – mi­ten sitä voi­si ol­la li­sää­mäs­sä iäk­käi­den lä­heis­ten elä­mäs­sä? Jo­ten­kin ajat­te­len, et­tä se vaa­tii oman it­sem­me rii­su­mis­ta tur­has­ta vou­ho­tuk­ses­ta. Py­säh­ty­mis­tä sen ää­rel­le, mil­lä asi­oil­la on oi­ke­as­ti mer­ki­tys­tä. Ikään­ty­nees­tä voi ol­la pai­na­jais­mais­ta, jos oma lä­hei­nen tie­tää tai luu­lee tie­tä­vän­sä­hä­nen si­säi­set tar­peen­sa pa­rem­min kuin hän it­se.

Van­haan ai­kaan ikäih­mi­set asui­vat usein sa­man ka­ton al­la nuo­rem­man su­ku­pol­ven kans­sa. Ai­na se ei var­mas­ti ol­lut on­gel­ma­ton­ta.

Kui­ten­kin su­ku­pol­vil­la muo­dos­tui toi­siin­sa vah­vem­pi side, kun ar­kea elet­tiin yh­des­sä. Saa­tiin apua ja opit­tiin tun­te­maan luon­teen heik­kou­det ja vah­vuu­det puo­lin ja toi­sin. Luu­len, et­tä kun elet­tiin lä­hel­lä toi­sia ja tun­net­tiin hy­vin, myös suo­je­lun tar­ve ja toi­nen tois­tem­me puol­ten pi­tä­mi­nen vah­vis­tui luon­nos­taan.

Työ­tä­ni on muun mu­as­sa kes­kus­te­lu­jen käy­mi­nen sii­tä, mi­ten ikäih­mis­ten elä­män­laa­tua ja ak­tii­vi­suut­ta voi­tai­siin li­sä­tä. Mis­tä tuo elä­män­laa­tu poh­jim­mil­taan koos­tuu? Ihan olen­nai­nen asia lie­nee se, et­tä ikään­ty­nyt ko­ki­si tu­le­van­sa koh­da­tuk­si oma­na it­se­nään ja ih­mi­se­nä. Sai­si ar­vos­tus­ta ja kun­ni­oi­tus­ta sii­nä, mikä on ol­lut ja on elä­mäs­sä tär­ke­ää. Mikä on voi­maan­nut­ta­nut ja voi­maan­nut­taa edel­leen.

Kun it­se ei enää pys­ty huo­leh­ti­maan näis­tä asi­ois­ta, oli­si hyvä, et­tä lä­hel­lä oli­si ih­mi­siä, jot­ka te­ke­vät niis­tä mah­dol­li­suuk­sien mu­kaan saa­vu­tet­ta­via. Ih­mi­sen hoi­vaa­mi­nen ja hoi­ta­mi­nen on sy­vim­mil­tään juu­ri näi­den asi­oi­den ym­mär­tä­mis­tä.

Sil­lä tie­dol­la, mitä it­sel­le­ni ra­jal­li­ses­sa mää­rin on ker­ty­nyt, van­he­ne­mi­nen tuo use­am­min mu­ka­naan luo­pu­mi­siin liit­ty­vää fyy­sis­tä tai psyyk­kis­tä ki­pua kuin haus­kuut­ta. Se on kui­ten­kin ih­mi­sen elä­mään kuu­lu­va, elet­tä­väk­si tar­koi­tet­tu ai­ka – ku­ten lap­suus, nuo­ruus ja työ­i­käi­syys.

On sa­not­tu ja kir­joi­tet­tu, et­tä yh­teis­kun­nan si­vis­tyk­sen taso mi­ta­taan sil­lä, mi­ten huo­leh­dim­me hei­koim­mis­ta. On hyvä pei­la­ta omaa ky­ky­ään koh­da­ta ikään­ty­nyt. Ky­ke­nem­me­kö koh­taa­maan ih­mi­sen esi­mer­kik­si hä­nen sai­rau­ten­sa ta­ka­na?

Louk­kaa­vin­ta lie­nee, jos alam­me pu­hua muis­ti­sai­raal­le kuin hän oli­si lap­si. Tun­ne-elä­män ele­tyt ko­ke­muk­set ja ko­ke­mus täs­tä het­kes­sä säi­lyy. Koh­taa­mi­sel­la voim­me vai­kut­taa sii­hen, ko­kee­ko iä­käs, mah­dol­li­ses­ti muis­ta­ma­ton­kin ih­mi­nen ole­van­sa tur­vas­sa, vaik­ka ym­pä­ris­tö ei enää oli­si­kaan tut­tu.

Elä­mäs­säm­me kävi niin, et­tä saim­me las­tem­me mum­min, oman anop­pi­ni – rak­kaan ys­tä­vä­ni asu­maan sa­maan ta­lo­yh­ti­öön kans­sam­me. Rat­kai­su on tun­tu­nut oi­ke­al­ta ja kai­kin ta­voin hy­väl­tä. Kui­ten­kin oma ul­ko-ovi ja keit­tiö ovat mo­lem­min puo­lin asi­oi­ta, joil­la taa­taan myös oma rau­ha ja elä­mä, niin kau­an kuin sitä meil­le it­se kul­le­kin elä­mäs­sä suo­daan.

ElinaLumijärvi
Olen puolivuosisataa vanha yhdeksän lapsen äiti. Olen syntynyt Sallassa, mutta sukujuuriltani karjalainen. Ulkoilen paljon ja liikun pitkiäkin matkoja. Elämä on ollut sisältörikasta, rakasta, ajoittain myös raskasta ja koettelemusten täyteistä. Pienet lapset, vanhukset, eläimet ja musiikki ovat lähellä sydäntäni. Sähköpostini elina.lumijarvi@gmail.com.
25.2.2024

Jeesus sanoi Simonille: ”Tämä nainen sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.” Luuk. 7:47

Viikon kysymys