JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Virtuaalivieraita vai kohtaamista kyläillessä?

Nykyiset blogit
8.7.2024 9.05

Juttua muokattu:

8.7. 09:01
2024070809013020240708090500

Pek­ka Pouk­ku­la

Ko­toi­sa pu­heen­so­ri­na täyt­ti olo­huo­neen. Sa­mal­la ta­voin kuin yleen­sä ai­na, kun olem­me saa­neet ko­tiim­me vie­rai­ta ja mat­ka­ys­tä­viä tai kun olem­me it­se vie­rai­na. Tun­tuu kii­tol­li­sel­ta. Mi­ten ilah­dut­ta­vaa on saa­da ky­lä­kut­su tai mi­ten mu­ka­val­ta tun­tuu en­nak­koon­kin, kun omaan ky­lä­kut­suun on vas­tat­tu myön­tä­väs­ti. Tämä it­ses­sään jo vir­kis­tää, saa­tik­ka se, kun kut­sua ele­tään to­dek­si. Voi­si sa­noa, et­tä ky­läi­ly kyl­lä te­kee ar­jes­ta­kin juh­lan. Koh­taa­mi­nen an­taa voi­maa. Niin täl­lä­kin ker­taa. Toki nyt juh­laa­kin vie­tet­tiin, ju­han­nus­ta. Ai­van ku­ten nii­tä mo­nia edel­tä­vi­ä­kin.

Ju­han­nuk­seen liit­tyi oleel­li­ses­ti ky­läi­ly. Kes­kus­tel­ta­vaa riit­ti, yh­teis­tä his­to­ri­aa kun oli jo pit­käs­ti. Ys­tä­vyyt­tä ja vä­hän su­ku­lai­suut­ta­kin mut­kan kaut­ta. Kum­mi­lap­sia ja mui­ta­kin lap­sia, ikä­ka­ve­rei­ta. Kas­va­neet ja pu­nou­tu­neet yh­teen yh­tei­sis­sä elä­män­vai­heis­sa. Ys­tä­vyyt­tä ja tut­tuut­ta. Yh­teen­kuu­lu­vuut­ta mat­ka­ys­tä­vien kans­sa. Kans­sa­käy­mi­nen on jo­ten­kin niin help­poa. Ei tar­vit­se lii­kaa se­lit­tää, toi­set tie­tä­vät ja ym­mär­tä­vät.

Kuu­lu­mi­sia vaih­de­taan, ker­ro­taan ja kuun­nel­laan. Muis­tel­laan van­ho­ja; ta­ka­na on mo­nia yh­des­sä vie­tet­ty­jä ju­han­nuk­sia. Muis­te­taan ne­kin ker­rat, har­vem­mat, kun kum­pi­kin per­he oli viet­tä­nyt kes­ki­ke­sän juh­laa omil­la ta­hoil­laan. Ne­kin ker­rat ovat pai­nu­neet mie­leen. Va­ka­vam­paa­kin kes­kus­te­lua ja sy­väl­li­siä miet­tei­tä. Nii­tä­kin riit­tää, kuu­lu­vat osa­na elä­män­ma­kui­seen ar­keen ja juh­laan. Ja tie­tys­ti ilo­nai­hei­ta. On­nek­si nii­tä­kin on siu­nat­tu run­saas­ti. Puo­lin ja toi­sin ja­e­taan mo­nia ilon ai­hei­ta, las­ten ja hei­dän per­hei­den kuu­lu­mi­sia. Pie­niä ja suu­ria, osa vä­hän ar­ki­si­a­kin. Näis­tä kai­kis­ta se elä­mä koos­tuu. Unoh­ta­mat­ta kom­mel­luk­sia ja sat­tu­mia, sel­lais­ta lap­si­per­heen täyt­tä elä­mää. Si­tä­kin, kun on vie­lä pie­niä lap­sia ja it­sel­le ikää jo ker­ty­nyt ei­kä ole enää ihan nuo­ri van­hem­pi. Tä­tä­kin ver­tais­tu­kea ja loh­du­tus­ta ky­läil­les­sä saa kuul­la. Tur­haan ei sa­no­ta, et­tä tar­vit­sem­me kans­saih­mi­siä.

Kes­kus­tel­tiin myös ties­tä ja mat­kas­ta, us­kon­kil­voi­tuk­ses­ta ja us­ko­ne­lä­män hoi­ta­mi­ses­ta. Mo­nis­ta ny­ky­ai­kaan liit­ty­vis­tä vai­keis­ta asi­ois­ta tai mur­heen ai­heis­ta, ki­pu­koh­dis­ta­kin. Sii­tä­kin, mi­ten mo­net ovat uu­pu­neet mat­kal­la. Omia, lä­hei­siä rak­kai­ta­kin.

Tar­vit­sem­me mat­ka­ys­tä­viä ja saat­to­mie­hiä, oman oven ja sy­dä­men avaa­mis­ta. Kuun­te­le­mis­ta ja rin­nal­la kul­ke­mis­ta. Kyn­nyk­sen pi­tä­mis­tä niin ma­ta­lal­la, et­tä huo­no­jal­kai­se­na­kin on help­po kul­kea ja ovi ava­ta. Ei an­ne­ta kyn­nyk­sen ko­rot­tua. Mie­leen nou­see vih­ki­pap­pim­me sa­nat ja oh­jeet meil­le, tuo­reel­le avi­o­pa­ril­le: ”Pi­tä­kää ko­tin­ne kyn­nys niin ma­ta­lal­la, et­tä sin­ne on vie­rai­den ja mat­ka­ys­tä­vien help­po tul­la.” Tä­hän neu­voon liit­tyi pal­jon vii­saut­ta.

Il­ta vaih­tuu al­ku­yök­si, ja vä­hi­tel­len saat­te­lem­me ys­tä­vät Ju­ma­lan rau­hal­la ko­ti­mat­kal­le. Myö­hem­min vie­lä vies­tit vaih­tu­vat. Kii­tel­lään vir­kis­tä­väs­tä ja voi­maan­nut­ta­vas­ta il­las­ta. Sa­mal­la an­ne­taan lu­paus­ta tu­le­vaan: täl­lai­sen il­lan jäl­keen muis­te­taan taas, et­tä use­am­min pi­täi­si näh­dä ja ky­läil­lä puo­lin ja toi­sin. Sa­mat tun­te­mi­set ovat myös toi­saal­la: juu­ri sa­mas­ta asi­as­ta kes­kus­te­le­mal­la oli­vat vie­raam­me ko­ti­mat­kan aloit­ta­neet.

Näis­sä aa­tok­sis­sa on tar­peen vii­väh­tää tä­nä­kin päi­vä­nä. Mi­hin ky­läi­ly jää ar­jes­sa? Eh­kä pelk­kä vii­väh­tä­mi­nen ei rii­tä­kään, vaan tar­vi­taan py­säh­ty­mis­tä. Ei äk­ki­jar­ru­tuk­sel­la, vaan hi­taas­ti jar­rut­ta­en, jot­ta aja­tus py­syy mat­kas­sa. Täl­löin olen val­miim­pi lu­pauk­seen, val­miim­pi te­ke­mään muu­tos­ta. Aset­te­len mie­les­sä­ni ky­sy­myk­siä it­sel­le­ni ja per­heel­lem­me. On­ko ny­ky­ai­ka jo­ten­kin kii­reem­pää ja vaa­ti­vam­paa niin, et­tä se tem­pai­see mei­dät mu­kaan­sa? Jäim­me­kö ko­ro­nan jäl­keen ai­kaan, jos­sa vie­rai­lut ovat vä­häi­sem­piä, kans­sa­käy­mi­nen ta­pah­tuu so­mes­sa ja vuo­ro­vai­ku­tus on vir­tu­aa­lis­ta? Ei­hän ko­tim­me kyn­nys ole al­ka­nut nou­se­maan? Tun­tuu ris­ti­rii­tai­sel­ta­kin. Vie­raat ovat ai­na iso ilo, mik­si sil­ti tun­tuu, et­tä ky­läi­ly oli­si vä­hen­ty­nyt?

Mi­ten sinä, lu­ki­ja, olet­ko eh­ti­nyt ky­läi­le­mään tai saa­maan ko­tii­si vie­rai­ta? Tun­tuu­ko si­nus­ta tu­tul­ta nämä aja­tuk­se­ni, et­tä some-elä­mä oli­si vä­hen­tä­nyt ky­läi­lyä ja ai­toa kans­sa­käy­mis­tä? Py­säh­dy kans­sa­ni. An­ne­taan yh­des­sä lu­paus­ta muu­tok­seen. Ja­e­taan ja vas­taa­no­te­taan ky­lä­kut­su­ja. Ja­ka­mal­la ilo kak­sin­ker­tais­tuu ja taak­ka puo­lit­tuu, ja sa­mal­la tu­lem­me hoi­de­tuik­si mat­ka­ys­tä­vien kans­sa. Näi­tä het­kiä var­ten elä­määm­me on ys­tä­viä siu­nat­tu. An­ne­taan hei­dän ja it­sem­me tun­tea se.

Pekka Poukkula
Kaupunkilaistumista nuorena yrittänyt, mutta maaseudun juuret omaavana sinne takaisin palannut viisikymppinen perheenisä ja yrittäjä. Sosiaalialan ammattilainen ja asioiden pohdiskelija. Perhe, ystävät ja ihmiset merkitsevät minulle paljon, joten saatan tahtomattakin ajautua välillä raatipuolelle. Niinpä en ole erityisen suosittua asiointiseuraa lapsilleni. Tasapainoa sosiaaliseen puoleeni saan elämisestä Pöllänperällä, joka on sitten jo ihan oma lukunsa. Palautetta saa laittaa poukkulapekka(a)gmail.com
16.7.2024

Herra sanoi Moosekselle: ”Minä olen sinun isäsi Jumala, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala.” Silloin Mooses peitti kasvonsa, sillä hän pelkäsi katsoa Jumalaa. 2. Moos. 3:6

Viikon kysymys