JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Yksinäisyys ja kiusaaminen

Nykyiset blogit
12.5.2022 6.10

Juttua muokattu:

9.5. 13:10
2022050913104620220512061000

An­na Pärk­kä

Moni lä­hei­sem­me saat­taa ko­kea yk­si­näi­syyt­tä mei­dän sitä huo­maa­mat­ta. Mitä voi­sim­me teh­dä, jos huo­maam­me lä­hel­läm­me yk­si­näi­syy­den kans­sa kamp­pai­le­van? Voim­me pyy­tää hän­tä ky­lään, kah­vil­le, sau­no­maan tai jo­hon­kin yh­tei­seen har­ras­tuk­seen. Mo­nes­ti se­kin aut­taa, et­tä huo­maa tai huo­mi­oi ter­veh­ti­mäl­lä ja hy­myi­le­mäl­lä. Sii­tä tu­lee hyvä mie­li, kun ko­kee tu­le­van­sa huo­ma­tuk­si.

Seu­rat ja muu rau­ha­nyh­dis­tyk­sen toi­min­ta on kai­kil­le avoin­ta. Siel­lä saa ko­kea yh­teen­kuu­lu­vuu­den tun­net­ta, mut­ta siel­lä­kin voi ko­kea yk­si­näi­syyt­tä. Voi ol­la hen­ki­lö­koh­tai­sia asi­oi­ta, jois­ta ha­lu­ai­si pu­hua jol­le­kin luo­te­tul­le ys­tä­väl­le ja saa­da eh­kä myös ky­sy­myk­siin vas­tauk­sia. Yk­si­näi­nen ih­mi­nen saa ru­koil­la ys­tä­viä Ju­ma­lal­ta.

Toi­nen saat­taa ko­kea tu­le­van­sa kiu­sa­tuk­si myös us­ko­vais­ten kes­kel­lä. Kiu­saa­mi­sen uh­ri voi ko­kea huo­noa it­se­tun­toa, jos ei kuu­lu esi­mer­kik­si jo­hon­kin po­ruk­kaan, jo­hon ha­lu­ai­si kuu­lua. On­gel­ma on eh­kä suu­rin nuo­ril­la, kun oma ai­kuis­tu­mi­nen on vie­lä vai­hees­sa ja it­se­tun­te­mus­ta ope­tel­laan.

Myös ar­jen mo­nis­sa ti­lan­teis­sa esi­mer­kik­si työ­pai­koil­la ta­pah­tuu kiu­saa­mis­ta, jopa esi­mie­hen ta­hol­ta. On ras­kas­ta toi­mia ar­jes­sa, jos ko­kee kiu­saa­mis­ta. Olen poh­ti­nut, kuin­ka tie­tois­ta kiu­saa­mi­nen on kiu­saa­jien osal­ta. Eh­kä kiu­saa­jal­la on huo­no it­se­tun­to ja toi­sen kiu­saa­mi­sel­la ha­lu­taan pön­kit­tää omaa it­se­tun­toa.

Ju­ma­lan sana opet­taa mei­tä kui­ten­kin ra­kas­ta­maan lä­him­mäis­tä, jopa vi­ha­mies­tä­kin. Saat­taa myös ol­la niin, et­tä me it­se toi­mim­me lä­him­mäis­tä koh­taan vää­rin, tie­dos­ta­mat­ta. Luu­len kiu­saa­mi­sen kui­ten­kin ole­van pit­käl­ti tie­tois­ta, mut­ta ti­lan­teis­sa ei ym­mär­re­tä vält­tä­mät­tä, mitä se lä­him­mäi­sel­le ai­heut­taa. Tun­nem­me myös asi­oi­ta eri ta­val­la. Toi­nen on her­kem­pi, kun taas toi­seen ei satu niin her­käs­ti. Näi­hin tun­te­muk­siin vai­kut­ta­vat mo­net asi­at.

Kiu­saa­mi­ses­ta ja kal­toin­koh­te­lus­ta jää trau­mo­ja. Täl­lai­nen ih­mi­nen saat­taa myö­hem­min toi­si­naan ko­kea asi­oi­ta her­kem­min kiu­saa­mi­sek­si, vaik­ka toi­nen osa­puo­li ei ole nii­tä sel­lai­sik­si tar­koit­ta­nut.

Olen miet­ti­nyt pal­jon sitä, mi­ten siir­räm­me opit­tua eteen­päin. Mi­ten vies­tim­me puo­li­soi­den kes­ken, mi­ten pu­hum­me lap­sil­le, mil­lais­ta kie­len­käyt­töä hy­väk­sym­me las­tem­me kes­ki­näi­seen vies­tin­tään ja niin edel­leen. Lap­set ovat lah­jo­ja, kuka lah­jan­sa ha­lu­ai­si rik­koa?

Kun­pa me osai­sim­me vies­tiä lä­him­mäi­sil­le ys­tä­väl­li­ses­ti, myös omas­sa ko­dis­sam­me, rak­kai­dem­me kes­kel­lä. Mon­ta ker­taa äi­ti ja isä käyt­tä­vät lap­si­aan koh­taan niin kut­sut­tua van­hem­man oi­keut­ta, auk­to­ri­teet­ti­aan, huo­mi­oi­mat­ta lap­sen tai nuo­ren tun­ne­ti­laa. Kou­lus­sa on voi­nut päi­vän ai­ka­na ol­la haas­tei­ta, ja me van­hem­pi­na mää­rääm­me lap­si­am­me ko­ti­töi­hin, tie­dos­ta­mat­ta lap­sen ne­ga­tii­vis­ta tun­ne­ti­laa. Me sai­sim­me van­hem­pi­na kuun­nel­la her­käl­lä kor­val­la lap­si­am­me ja nuo­ri­am­me, em­me­kä ol­la ”isän­tä­hen­gel­lä” kas­vat­ta­mas­sa.

Ajas­sam­me on mo­nia haas­tei­ta ja vai­keuk­sia, mut­ta Luo­ja on mei­tä kaik­kia lu­van­nut aut­taa. Saam­me luot­taa sii­hen, et­tä Ju­ma­la joh­dat­taa mei­dän kaik­kien elä­mää. Hän nä­kee sy­dä­meen ja tie­tää, mitä tar­vit­sem­me.

Meil­lä on pal­jon ilon ja kii­tok­sen ai­hei­ta. Ar­mos­sa on va­raa ja evan­ke­liu­mis­sa on voi­maa. Sii­hen saam­me luot­taa tä­nä­kin päi­vä­nä.

AnnaPärkkä
En ole mistään kotoisin – olen syntynyt Ranualla, ekaluokalle menin Oulunsaloon ja Haukiputaalle muutimme, kun aloitin 9. luokan. Jännä tällaiselle juurettomalle onkin ollut kiintyä Norjaan. Olen äiti, mummu ja aviopuoliso. Uusi lapsenlapsi on aina suuri ihme, joka herkistää. Innostun helposti ja uteliaisuudestani johtuen joudun helposti kiperiin tilanteisiin. Toimin yrittäjänä täällä Norjassa. Arki on samanlaista kuin siellä, mutta norjan kielellä. Voit kertoa ajatuksistasi minulle: anna.parkka@gmail.com.
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys