Jokainen luotu ihminen on jo alusta saakka sukupuolinen ja seksuaalinen olento. Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Seksuaalisuus on ominaisuus, jonka Jumala on asettanut osaksi ihmisyyttä. Tämä palvelee yhä luomistyötä, sillä uuden elämän syntymiseen tarvitaan kaksi eri sukupuolta.
Kansalaisaloite eutanasian laillistamiseksi keräsi maaliskuun alkuun mennessä tarvittavat 50 000 kannatusilmoitusta, joten aloite etenee eduskunnan käsiteltäväksi. Samoihin aikoihin Yle teetti kyselyn suomalaisten eutanasiakannasta. Sitä kannatti neljä viidestä suomalaisesta. Lääkäreiden keskuudessakin eutanasian kannatus on kasvanut: Tampereen yliopiston ja Suomen lääkäriliiton tuoreen kyselyn mukaan noin 55 prosenttia lääkäreistä hyväksyisi sen – joskin vain vajaa kolmannes olisi valmis itse toteuttamaan eutanasian.
Blogit
Lukijan kuva
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Lukijan kuva
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys