Raa­mat­tua pi­de­tään kir­ja­na, joka ker­too enem­män mies­ten kuin nais­ten elä­mäs­tä. On tot­ta, et­tä Raa­ma­tun ajan kult­tuu­ri on ol­lut pat­ri­ar­kaa­lis­ta. Tämä ter­mi muo­dos­tuu sa­nois­ta ”patér” eli isä ja ”arché” eli val­ta. Raa­ma­tun maa­il­man ja sen syn­ty­mä­a­jan kult­tuu­ri ei kui­ten­kaan ole kir­jan pää­si­säl­tö. Tär­kein­tä on ih­mi­sen suh­de Luo­jaan­sa eli Ju­ma­laan ja pe­las­tuk­sen sa­no­ma.

Äi­tien päi­vän al­la on hyvä muis­taa, et­tä Raa­mat­tu ei unoh­da tai vält­te­le nais­ten ja äi­tien elä­män ku­vauk­sia. Tuol­loin­kin Ju­ma­lan luo­mis­työ jat­kui mie­hen ja nai­sen vä­li­sen avi­o­lii­ton ja van­hem­muu­den kaut­ta. Mies ja nai­nen ovat kes­ke­nään eri­lai­sia, heil­lä on eri­lai­sia teh­tä­viä, mut­ta jo­kai­nen ih­mi­nen on Ju­ma­lan kuva.

Raa­mat­tu ker­too toi­si­naan yk­si­tyis­koh­tai­ses­ti äi­dik­si tu­le­mi­ses­ta, lap­sen syn­ty­mään liit­ty­vis­tä ki­vuis­ta tai vai­keuk­sis­ta, jopa kuo­le­mas­ta lap­sen syn­ny­tyk­seen liit­ty­en. Toi­saal­ta ker­ro­taan uu­den ras­kau­den ilos­ta ja lap­sen syn­ty­män tuo­mas­ta hel­po­tuk­ses­ta. Edel­leen to­de­taan, kuin­ka vas­ta­syn­ty­nyt it­se aut­taa äi­tiä unoh­ta­maan syn­ny­tyk­sen tuo­mat ki­vut.

Ju­ma­lan sana ker­too myös ih­mi­sis­tä, jot­ka elä­vät elä­mään­sä nai­mat­to­mi­na, ovat jää­neet les­kek­si tai elä­vät avi­o­lii­tos­sa, jo­hon ei toi­veis­ta ja ru­kouk­sis­ta huo­li­mat­ta ole syn­ty­nyt lap­sia. Raa­ma­tun teks­teis­sä täl­lais­ten elä­män­ti­lan­tei­den koh­dal­la ku­vas­tuu sa­man­lai­nen kai­paus ja kipu, jota tä­män­kin päi­vän ih­mi­nen saat­taa tun­tea.

Äi­tiy­teen, ja van­hem­muu­teen ylei­sem­min, on ai­na kuu­lu­nut mo­nia vas­ta­koh­tai­suuk­sia. Lap­si tuo tul­les­saan van­hem­mal­le suu­ren vas­tuun ja pit­kän kas­va­tus­teh­tä­vän. Toi­saal­ta lap­set tuo­vat eri­tyis­tä iloa ke­hit­ty­es­sään ja kas­va­vat no­pe­as­ti. Ilo ja suru, jak­sa­mi­nen ja vä­sy­mi­nen, hel­pom­mat ja vai­ke­am­mat ajat vuo­rot­te­le­vat van­hem­man elä­mäs­sä. Van­hem­muu­teen kuu­lu­vat eri­lai­set jak­sa­mi­sen vai­heet. Lap­si ra­kas­taa van­hem­paa, joka on vä­lil­lä myös vä­sy­nyt tai osoit­tau­tuu lap­sen sil­mis­sä epä­täy­del­li­sek­si.

Ju­ma­la, joka an­taa lap­set, an­taa myös voi­maa, tai­toa ja rak­kaut­ta kas­va­tus­teh­tä­vään. Van­hem­muu­den ei ny­ky­ai­ka­na­kaan tar­vit­se ol­la mah­dot­to­mal­ta tun­tu­va teh­tä­vä, joka ih­mi­sen tu­li­si suo­rit­taa täy­del­li­syyt­tä hi­po­en. Van­hem­muus on osa ta­val­lis­ta elä­mää, jota saa elää Ju­ma­lan huo­len­pi­don ja ar­mon al­la.