Suh­tau­tu­mi­nen omiin van­hem­piin ja pai­kal­li­sen yh­tei­sön van­huk­siin vaih­te­lee riip­pu­en kult­tuu­ris­ta. Mo­nien al­ku­pe­räis­kan­so­jen kes­kuu­des­sa van­huk­set ovat ar­vos­tet­tu­ja yh­tei­sön jä­se­niä. Tie­tyt maat ja kan­sat ovat tun­net­tu­ja sii­tä, et­tä yh­teis­kun­nas­sa ar­vos­te­taan ja kuul­laan van­huk­sia. Käy­tän­nös­sä tämä nä­kyy muun mu­as­sa pai­kan an­ta­mi­se­na van­hem­mal­le ih­mi­sel­le lii­ken­ne­vä­li­neis­sä, van­huk­sen ter­veh­ti­mi­se­nä ja hä­nen pu­heen­sa kuun­te­le­mi­se­na sekä mie­li­pi­teen ky­sy­mi­se­nä eri asi­ois­sa (Suo­men Lä­he­tys­seu­ra, ar­tik­ke­li 5.10.2024). Sa­mois­sa mais­sa per­he- ja lä­hiyh­tei­sö on pe­rin­tei­ses­ti ol­lut tär­keä ja van­huk­set ovat asu­neet usein per­hei­den­sä luo­na elä­män­sä lop­puun saak­ka.

Yh­teis­kun­nat ovat muut­tu­neet vii­me vuo­si­kym­men­ten ai­ka­na eri­tyi­ses­ti län­si­mais­sa. Yk­si­löl­li­syy­den ko­ros­ta­mi­nen on mu­ren­ta­nut per­hei­den, yh­tei­sö­jen ja myös van­hus­ten ase­maa. Ai­em­min eri su­ku­pol­vet asui­vat usein sa­maa ta­lout­ta, ny­ky­ään tämä on har­vi­nai­sem­paa. Ny­ky­ään on kui­ten­kin huo­mat­tu ko­di­no­mais­ten pal­ve­lu- ja per­he­ko­tien ar­vo van­hus­ten­hoi­dos­sa. Iä­käs ih­mi­nen voi ko­kea tur­val­li­sem­mak­si elää ko­di­no­mai­ses­sa ym­pä­ris­tös­sä, vaik­ka asui­nyh­tei­sön muut jä­se­net ei­vät oli­si­kaan su­ku­lai­sia. Ke­hi­tyk­ses­sä on näh­tä­vis­sä tie­tyn­lais­ta pa­luu­ta en­ti­seen.

Ju­ma­lan sana opet­taa kun­ni­oit­ta­maan van­hem­pia. Tämä kos­kee niin omia van­hem­pia kuin mui­ta­kin iäk­kääm­piä ih­mi­siä. Ope­tus ei tee eroa sii­nä, mil­lai­nen ih­mi­nen van­hem­pi on, vaan ke­hot­taa kun­ni­oit­ta­maan kaik­kia van­hem­pia. Nel­jän­teen käs­kyyn ”kun­ni­oi­ta isää­si ja äi­ti­ä­si” liit­tyy myös lu­paus: ”jot­ta me­nes­tyi­sit ja eläi­sit kau­an maan pääl­lä” (Ka­te­kis­mus, 2. Moos. 20:12). Van­hem­mal­la ih­mi­sel­lä on ar­vo­kas ase­ma, jon­ka Ju­ma­la on an­ta­nut. Elä­mä­ko­ke­muk­sen tuo­man ym­mär­ryk­sen ja­ka­mi­nen nuo­rem­mil­le li­sää luot­ta­mus­ta Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen, an­taa pers­pek­tii­viä elä­män eri asi­oi­hin ja aut­taa vält­tä­mään sa­mo­ja vir­hei­tä.

Jo­kai­sen teh­tä­vä on ede­saut­taa sitä, et­tä van­huk­set sai­si­vat ko­kea tur­val­li­suut­ta, hoi­vaa, kun­ni­oi­tus­ta ja huo­len­pi­toa lop­puun saak­ka. To­teu­tu­koon jo­kai­sen van­huk­sen koh­dal­la Ju­ma­lan lu­paus Ab­ra­ha­mil­le: ”Sinä it­se saat kui­ten­kin men­nä rau­has­sa isie­si luo ja pää­set hau­taan hy­vän van­huu­den jäl­keen” (1. Moos. 15:15).