Suo­mes­sa it­se­näi­syys­päi­vän juh­lin­nas­sa ko­ros­tuu ar­vok­kuus, har­ras tun­nel­ma ja maan­puo­lus­tus. Toi­si­naan esi­te­tään ky­sy­mys, mik­si näin on. Voi­si­ko it­se­näi­syyt­tä juh­lia vaik­ka­pa ilo­tu­li­tuk­sin, ku­ten jos­sain muu­al­la on ta­pa­na? Kun­kin maan his­to­ria ja kult­tuu­ri nä­ky­vät it­se­näi­syys­päi­vän luon­tees­sa ja sen vie­tos­sa.

Har­ras tun­nel­ma so­pii it­se­näi­syys­päi­vään, on­han va­paa isän­maa Ju­ma­lan lah­jaa – mo­nen suo­ma­lai­sen mie­les­tä ih­me, ot­ta­en huo­mi­oon voi­ma­suh­teet, jot­ka edel­lis­ten so­tien ai­kaan val­lit­si­vat. It­se­näi­syys­päi­vän ai­kaan pi­det­tä­vis­sä ti­lai­suuk­sis­sa on luon­te­vaa py­säh­tyä sen ää­rel­le, mitä Raa­mat­tu opet­taa ko­ti­maas­ta, kan­so­jen vai­heis­ta tai esi­val­lan mer­ki­tyk­ses­tä.

Isän­maan ra­ken­ta­mi­nen ja it­se­näi­syy­den vaa­li­mi­nen kuu­luu jo­kai­sel­le kan­sa­lai­sel­le. Isän­maa­ta voi ra­ken­taa opis­ke­le­mal­la, te­ke­mäl­lä työ­tä, mak­sa­mal­la ve­ro­ja ja an­ta­mal­la ai­kaan­sa yh­tei­sen hy­vän to­teu­tu­mi­seen. It­se­näi­syy­den vaa­li­mi­seen liit­tyy aja­tus yh­te­näi­ses­tä kan­sa­kun­nas­ta. Kun maa­il­ma ym­pä­ril­lä muut­tuu, myös Suo­mes­sa kan­ne­taan huol­ta kan­san ja­kau­tu­mi­ses­ta eri­lai­siin ja usein tois­ten­sa kans­sa vas­tak­kai­siin lei­rei­hin.

Eri­tyi­sen huo­les­tut­ta­vaa ja­kau­tu­mis­ke­hi­tys on sil­loin, jos toi­nen ryh­mä näh­dään läh­tö­koh­tai­ses­ti ar­vot­to­ma­na, vää­rän­lai­se­na tai jopa vi­hol­li­se­na. Suo­mi on pär­jän­nyt yh­te­näi­syy­den ja kes­ki­näi­sen luot­ta­muk­sen tur­vin niin so­dan kuin jäl­leen­ra­ken­nuk­sen vuo­si­na. Edel­leen tar­vi­taan suo­ma­lai­suut­ta, jon­ka yti­mes­sä on ar­vos­tus ja kun­ni­oi­tus kaik­kia kan­sa­lai­sia koh­taan. Luot­ta­mus yh­teis­kun­nan eri ins­ti­tuu­ti­oi­hin ja vi­ra­no­mais­ten puo­lu­eet­to­muu­teen li­sää puo­les­taan kan­sa­lais­ten tur­val­li­suu­den­tun­net­ta.

Jee­sus ko­ros­ti pu­heis­saan tai­vaan val­ta­kun­taa. Ky­syt­tä­es­sä hän an­toi myös ar­von kei­sa­ril­le ja ajal­li­sel­le esi­val­lal­le (Matt. 22:15–22). Us­ko opet­taa edel­leen kun­ni­oit­ta­maan esi­val­taa ja ar­vos­ta­maan sitä. Tämä to­teu­tuu ar­jes­sam­me sa­noin, te­oin ja asen­tein. Lap­set ja nuo­ret op­pi­vat van­hem­mil­ta su­ku­pol­vil­ta, kuin­ka suh­tau­tua sää­det­tyi­hin la­kei­hin ja yh­tei­siin pe­li­sään­töi­hin. Ko­deis­sa opi­taan asen­noi­tu­mis­ta maan­puo­lus­tuk­seen, de­mok­raat­ti­seen jär­jes­tel­mään, esi­val­taan ja kaik­kiin lä­him­mäi­siin.